Yleisöltä

Metsästys kuuluu Suomeen

Metsästäjäliitto edustaa 145 000 suomalaista metsästäjää ja heidän 2 700 metsästysseuraansa.

Nykyisessä maailmantilanteessa meidän on varmistettava metsästyksen toimintaedellytykset, sillä aseiden hallinta on myös osa maanpuolustusta.

Yhteiskunnallisena toimijana metsästäjien ja metsästysseurojen rooli on tärkeä, sillä ne lisäävät huoltovarmuutta, riistanhoitoa ja maaseudun aktiivisuutta. Harrastajiensa ulkona liikkuminen ja sosiaaliset kontaktit lisääntyvät ja nämä puolestaan vaikuttavat positiivisesti mm. verenpaineeseen ja psyykkiseen hyvinvointiin.

Rauhoitettujen ja haitallisten lajien kannan säätelyssä meidän pitää hyödyntää tehokkaammin nykyisten EU-säädösten sallimaa kansallista päätösvaltaa, koska nykyisin rauhoitetun lajin kanta voi kasvaa niin suureksi, että se aiheuttaa merkittävää haittaa ihmiselle, ympäristölle tai muille lajeille.

Metsästys ja riistakantojen hoito tukevat myös luonnonsuojelua, joten metsästyksen tulee olla mahdollista soveltuvin osin myös luonnonsuojelualueilla.

Lisäksi suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on sallittava, ilman kaatoluvista seuraavaa valituskierrettä, koska kenenkään ei kuulu kokea susista johtuvaa pelkoa, eikä kärsiä susivahinkoja.

Yhteenvetona:

Metsästys kuuluu Suomeen osaksi kulttuuriamme ja auttaa sekä metsästäjiä, että muita ihmisiä arvostamaan luontoa ja on tärkeä osa maanpuolustuksellista varautumista.

Jouni Vallin (ps.)

Kurikan Jurva

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje