Yleisöltä

Mikä tekee ihmisistä ihmisiä?

Mikä tekee ihmisistä ihmisiä? Mitä pyhää ja yhteisöllistä meillä on yltäkylläisyytemme keskellä jäljellä? kyselee kirjailija Douglas Coupland teoksessaan, Jumalan jälkeen (Kustannusosakeyhtiö Sammakko).

Lainaan otteen hänen kirjastaan: ”Ajattelin, miten omituista on, että miljardit ihmiset ovat elossa, vaikkei yksikään meistä tiedä varmasti, mikä tekee ihmisistä ihmisiä. Ainoat mieleeni juolahtaneet pelkästään ihmisille ominaiset toiminnot olivat tupakointi , kehonrakennus ja kirjoittaminen. Se ei ole paljon, kun ajattelee, kuinka erityisinä tunnumme itseämme pitävän.”

Kirjailija pohtii asiaa lähinnä maallisista lähtökohdista. Teoksessa käsitellään ilman uskontoa kasvanutta sukupolvea.

Edellä mainittuun liittyen, itselläni heräsi kysymyksiä toistemme kunnioittamisesta, kyvystä empatiaan ihmiseltä ihmiselle.

En niinkään tässä ota kantaa uskontoon tai ilman sitä kasvaneeseen (sukupolvi) ajatteluun, vaikka kirjan aiheesta sainkin kimmokkeen tälle lyhyelle kirjoitukselle.

Sen sijaan, mietin osallisuutta ihmisyydessä: mitä siitä sisimmältään ajattelee vaikkapa Putin?!

Yksi ihmisen olemassaoloon liittyvä syvällekäyvä kysymys ylitse muiden, joka on esitetty minulle, on ollut vaikuttavinta, mitä olen kokenut samaisen asian yhteydessä muulloin. Se riisui paljaaksi.

Odotin bussia Helsinginkadulla, Helsingissä. Kuin tyhjästä, vierelleni ilmestyi viinalta ja virtsalta haiseva alkoholisti. Hetken kuluttua tuo mies käänsi kasvonsa päin kasvojani, hänen katseensa tavoitti katseeni. Hänen silmistään kuvastui vahvana aito inhimillisyys, ikään kuin hätä olemassaolonsa merkityksen menettämisestä. Mies kysyi: ”Uskotko, että minäkin olen ihminen?”

Tapani Kurttila

Lapua

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje