Yleisöltä

Miksi Etelä-Pohjanmaalla ei ole yhteistä kehittämissuuntaa?

Etelä-Pohjanmaan kotiseutu- ja museoyhdistys ry:n valitus Seinäjoen kaupungin kaavoitusjohtajan poikkeamislupapäätöksestä hyväksyttiin ja hallinto-oikeus kumosi kaavoitusjohtajan päätöksen sekä hylkäsi Seinäjoen koulutuskuntayhtymän poikkeamishakemuksen.

Seinäjoen koulutuskuntayhtymällä on käynnissä oppimisympäristöjen investointiohjelma, joka ajoittuu vuosille 2016–2025. Sen aikana uudistetaan Sedun kampukset sekä vähennetään neliömääriä noin kolmannes. Näillä toimenpiteillä varaudutaan tuleviin ikärakennemuutoksiin sekä varmistetaan ammatillisen koulutuksen laatu ja vetovoima Etelä-Pohjanmaalla.

Sedu on uudistanut kampuksia vastuullisesti ympäri Etelä-Pohjanmaata Lapualla, Ilmajoella, Ähtärissä sekä Kurikassa.

Esimerkiksi Kurikan kampus on osoittanut, miten uusi kampus luo alueellista vetovoimaa. Kurikan kampuksen ammatillisen koulutuksen vetovoima on noussut merkittävästi, siellä tehdään paljon kaksoistutkintoja sekä siellä järjestettiin vuonna 2022 yli 300 erilaista tilaisuutta tai tapahtumaa. Seuraava iso tapahtuma on ensi keväänä järjestettävä Saku Star -kulttuurikilpailu.

Samanlaista vetovoimaista kampusta on suunniteltu rakennettavaksi Seinäjoen keskustaan Aalto-keskukseen viereen. Tontille, joka on vuonna 1959 lahjoitettu ammatillisen koulutuksen käyttöön, kun koulutuksen sijaintipaikasta kilpailtiin muiden kuntien kanssa.

Hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen kampuksen toteutuminen Kirkkokadulle näyttää siirtyvän lähemmäs vuotta 2030.

Toinen vaihtoehto on siirtää kampus muualle, mutta samalla se tarkoittaa siirtymistä kauemmaksi lukiosta, lähialueen liikuntapaikoista ja heikentäisi opiskelijoiden liikkumista.

Myös Seinäjoen kaupunkikuvaan uudella kampuksella olisi suuri merkitys, sillä siellä opiskelee ja työskentelee yli 2 000.

Etelä-Pohjanmaan kotiseutu- ja museoyhdistys ry on osoittautunut haluttomaksi neuvotella prosessin aikana eikä sitä ole kiinnostanut alueen ammatillisen koulutuksen kehittäminen tai nuorten koulutusmahdollisuuksien tulevaisuus.

Voi ihmetellä eikö Etelä-Pohjanmaan kotiseutu ja museoyhdistys ry:n hallituksesta löydy yhtäkään neuvotteluhaluista, jota asia kiinnostaisi? Hallituksen jäsenet ovat nähtävissä yhdistyksen kotisivuilta.

Toivottavasti myös yhdistyksen jäsenet ovat ymmärtäneet kuinka inhimillisesti tärkeää kehitystyötä Sedu tekee ja miten suuri rahallinen vaikutus valituksella on. Jo nyt puhutaan miljoonista euroista.

Valitettavaa on todeta, mutta Etelä-Pohjanmaalla ei ole yhteistä kehittämissuuntaa.

Jouko Peltonen

FM, Seinäjoen koulutuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja

Pasi Artikainen

FM, Seinäjoen koulutuskuntayhtymän johtaja, rehtori

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje