Ennaltaehkäisevä työ lyhyesti sanottuna tarkoittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ”ongelmiin” tarttumista. Tällä pyritään estämään se, ettei lapsien, nuorten ja perheiden ongelmat ehtisi kasautua eikä monimutkaistua.
Lähes päivittäin luemme lehtien otsikoista erilaisia perhetragedioita. Mistä tarinat kertovat meille? Mielestäni siitä, etteivät lapsiperheet voi hyvin.
Yleensä perheen huonoon vointiin liitetään päihteet, mielenterveysongelmat yms., vaikkakaan kaikilla avun tarvitsevilla ei nämä elämässä näyttäydy. Läheisen kuolema tai sairaus, sekä oma jaksaminen yms. kuormittavat arkea jo siinä määrin, että apua pitäisi varhaisessa vaiheessa saada ja tarjota!
Esitän kaksi kysymystä. Ensimmäinen on, että miten lapsiperheissä näkyvään pahoinvointiin voitaisiin reagoida?
Seuraavaksi kysyn, että miksi lastensuojelutyön painopiste halutaan pitää sijaishuollossa, kun se on ennaltaehkäiseviä palveluita käyttäen mahdollista välttää ja säästää siten yhteiskunnan rahoja?
Eräs artikkeli kertoi, että karkea arvio jokaiselle estetylle huostaanotolle säästäisi 60 000 euroa yhteiskunnalta ja yhden vuoden kestävän laitossijoituksen kustannuksilla perhetyötä voitaisiin järjestää yli seitsemäksi vuodeksi.
Vaikka työn tulos ei näy heti, on se joskus parempi vaihtoehto lapsille ja perheelle kuin huostaanotto.
Huostaanottohan on se viimeinen keino turvata lapsen kehitys ja kasvu. Tässäkin tilanteessa on mietittävä tarkoin, toteutuuko lapsen etu tilanteessa.
Lastensuojelulaki täsmentää, että ”lasten ja perheiden kanssa toimivien viranomaisten on tuettava vanhempia ja huoltajia heidän kasvatustehtävässään ja pystyttävä tarjomaan perheille tarpeellista apua riittävän varhain sekä ohjattava lapsi tarvittaessa lastensuojelun piiriin”.
Ennaltaehkäisevää perhetyötä on saatavilla, mutta avun tarvitsijoita mm. iltaisin ja viikonloppuisin sekä lomien aikana on valtava määrä.
Ymmärtääkseni kuntien ja kaupunkien perhetyö painottuu tällähetkellä päiväsaikaan tapahtuvaan tukeen, satunnaisesti viikonloppupäiville.
Moni taho on myöntänyt, että varhaiseen puuttumiseen ei ole ollut resursseja. Eikö silloin olisi aika katsoa ympärilleen ja miettiä mistä saada palveluja, että apua voitaisiin tarjota varhaisessa vaiheessa?
Brita Karleman
Kuortane