Yleisöltä

Näkemyksiä metsätalouden tilasta ja siihen liittyvästä uutisoinnista

Olen hyvin harmissani siitä, kuinka Helsingin Sanomissa ja Ylen sivustoilla on uutisoitu Suomen metsien tilasta. Artikkeleissa on ollut joitakin faktoja, jotka on sotkettu ideologialtaan vihervasemmistolaisiin mantroihin siten, että mielikuvissa suomalaisten metsien tilanne rinnastuu sademetsien kohtaloon.

Miksi uutisoidaan hiilinielun ”romahtamisesta”, kun tämä ei ole totta? Metsien kasvua pitää tarkastella pitkällä, vuosikymmenien aikajaksolla. Tilastoista on nähtävissä, kuinka paljon viimeisten 60 vuoden aikana metsien kasvu on kohentunut. Tämä on ollut pitkäjänteisen työn tulos. Vuonna 2021 Suomen metsien kasvu oli 103 Mm3, hakkuut olivat 76,3 Mm3 ja kokonaispoistuma 92 Mm3. Metsiin kertyi siis lisää 11 miljoonaa kuutiometriä puuta, mutta uutisissa voivotellaan metsätalouden ongelmista ja kuinka kalliiksi tämä käy. Olisi kuitenkin hyvä pitäytyä faktoissa ja tarkastella asioita monipuolisemmin.

Olen kulkenut metsissä pienestä lapsesta ja ensimmäiset puuntaimet istutin kuokalla liki 40 vuotta sitten ollessani 12-vuotias. Viime kesänä istutin appiukkoni kanssa 4 000 puuntainta. Tähän väliin mahtuu paljon huomioita metsienhoidon tilasta ja kehityksestä. Lääkärin työn ohessa olen tehnyt viime vuosina metsätöitä 80–160 tuntia vuodessa; kyse on siis jonkinmoisesta intohimosta.

Taloudellisesti ajatellen rahaa voi tienata helpommalla kuin metsätöitä tekemällä. Kuljen mielelläni kansallispuistoissa ja luonnontilaisissa metsissä, mutta myös hoidetuissa talousmetsissä. Olen investoinut ison siivun omaisuudestani metsään ja panostanut siihen, että metsä kasvaisi ja tuottaisi tuleville sukupolville iloa ja taloudellista turvaa.

Näkökulman metsään tulee olla ylisukupolvinen. Hyvin kasvava metsä on myös ilmastoteko. On ärsyttävää lukea uutisointia siitä, että osa metsistäni pitäisi jättää suojeluun. Ehkä tätä voisi rinnastaa siihen, että kiinteistösijoittajalle ilmoitettaisiin, että kymmenestä asunnosta kolmea ei saa enää käyttää taloudellisesti hyödyksi, mutta asunnoissa voi käydä ihmisiä oleilemassa.

Tässä on näkemykseni mukaan joitakin keskeisiä asioita sille, miksi metsien kasvu on kohentunut valtavasti viimeisten 60 vuoden aikana:

1. Vuosisataisten ns. harsintahakkuiden näivettämät ja muut vajaatuottoiset metsäalueet uudistushakattiin ja tilalle istutettiin uutta metsää.

2. Metsien vesitaloutta kohennettiin mittavilla ojituksilla. Valitettavasti yltiöpäisen turvemaiden ojituksen haittana on ollut vesistöjen samentumista.

3. Metsien uudistamisessa on tapahtunut kehittymistä. Tutkimukset osoittavat kiistattomasti, että maan muokkaaminen (kääntömätästys, laikutus ym.) vaikuttaa voimakkaasti taimettumisen onnistumiseen.

4. Kasvinjalostuksen myötä on saatu käyttöön siemeniä ja taimia valikoiduista puista, joilla on geneettisiä vahvuuksia.

5. Karuja maapohjia on lannoitettu.

6. Harvennushakkuita on tehty oikein ja oikea-aikaisesti (viime aikoina tässä on ollut ongelmia, kuten Helsingin Sanomat uutisoi; liian myöhään tai liian harvaksi harvennetun metsän kasvu jää heikoksi).

7. Uudistushakkuita on tehty oikea-aikaisesti metsiin, joiden kasvu on hiipunut (jos metsien hakkuumäärää rajataan liikaa, niin tämä tulee vaikuttamaan pitemmän ajan kuluessa negatiivisesti metsien kasvuun).

8. Metsäalalla on ollut töissä tuhansia suomalaisia asiantuntijoita ja uutteria ihmisiä, jotka ovat tienneet, mitä tekevät. Tulevaisuudessa riskinä on, että kaupunkilaistuneet metsänomistajat eivät ymmärrä metsätalouden realiteetteja, vaan tekevät ratkaisujaan tunnepohjalta.

Viime aikoina on ollut trendikästä puhua metsien jatkuvapeitteisestä kasvatuksesta. Ideana tämä kuulostaa loistavalta, mutta käytännössä sisältää isoja riskejä pitkällä aikavälillä. Jatkuvapeitteinen metsä voi jäädä hakkuissa liian harvaksi ja vajaatuottoiseksi. Korjuutyöt aiheuttavat herkästi vaurioita jäljelle jääviin puihin ja valosta kilpaillessaan alikasvos kituuttaa suurempien puiden varjossa. Jatkuvassa kasvatuksessa menetetään myös maanmuokkauksen hyöty ja kasvinjalostuksella aikaansaatu laadukkaiden puiden geneettinen potentiaali. Jatkuvapeitteinen kasvatus sisältää myös riskin siitä, että välinpitämättömät metsänomistajat ottavat ”rusinat pullasta” ja laiminlyövät pidemmän aikavälin tavoitteet.

Pelkona on, kun ympyrä sulkeutuu, niin vuosikymmenien kuluttua näemme jälleen harsintahakattuja näivettyneitä metsiä.

Mika Ehrnrooth

Vaasa

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje