Yleisöltä

Naapuruussopimus ”YYA2” ja Nato-ehdot ristiriidassa

Jaa artikkeli

Risto Kuivaniemi kirjoitti IP:ssa (26.5.) YYA-sopimuksen synnystä. Juttu antoi aiheen päivittää sopimustilanne ja sen suhde Nato-hakemukseemme.

Valtiojohdon ilmoitettua Nato-kantansa tuli Suomen jäsenyyshakemuksen jättämisestä täyttä totta. Samoin aukesi jäsenkelpoisuutemme läpivalaisu niiden jäsenmaiden toimesta, joilla on omia tarpeitaan ja oletus hyötyä Suomen siivellä tai kustannuksella.

Turkin presidentti leimasi saman tien Suomen ja Ruotsin ”vierastaloksi terroristijärjestöille”, aempien mustamaalaustensa jatkoksi, ja vaatii näiltä kymmenien henkilöiden luovuttamista, asevientikiellon kumoamista ja muuta kiristystä.

Soraääniä on kuulunut nato-maista muualtakin, kuten Unkarista.

Kotimaisissa vakuutteluissa yksituumaisuudesta on ollut kuorrutuksen maku. Venäjä on aivan oma luku.

Kansainvälistä oikeutta ja järjestystä määrittelevät hyvin laajasti erilaiset valtiosopimukset. Niihin vedotaan niin rauhan kuin konfliktinkin aikana ja rauhan teossa. Vahvempi silti tahtoo sanella ehdot.

Venäjä on esimerkiksi on hanakasti vedonnut Ukrainan ”natsi-uhan” torjunnan erikoisoperaatiossa” YK:n peruskirjan oikeutukseen puolustautua natsi-uhalta, sekä Potsdamin vuoden 1945 sopimuksen pykälään natsien ”puhdistamisesta” hallinnoista. Venäjän mukaan Ukrainan hallinto on uusnatsien hallussa.

Raakalaismaiseen Ukrainan sotaan eivät nuo valtiosopimusten pykälät tietenkään oikeuta. Kyse on laittomasta etupiirisodasta.

Suomen ja Venäjän välillä on voimassa naapuruussopimus 1992 (valtiosopimus). Se on käytännössä NL:n YYA-sopimuksen 1948 jatko, ”YYA2”.

Neuvostoliiton hajottua 1991 Moskovassa oli samaan aikaan kaksi hallitusta: tynkä-NL:n ja Venäjän hallitukset. Suomi oli tekemässä molempien kassa YYA:n jatkoksi uudet sopimukset. NL-sopimusta ei ratifioitu NL:n hajottua kokonaan.

Venäjän kanssa sen sijaan solmittiin 11. heinäkuuta 1992 naapuruussopimus YYA:sta mukailluin vanhoine turvallisuustakuineen. YYA2 on nyt voimassa 11.7.2027 asti ja sen jälkeen viisi vuotta kerrallaan, ellei vuotta ennen irtisanota. Irtisanomisaika meni 11. heinäkuuta 2021 umpeen.

Ote Venäjä-sopimuksesta (4. artikla): ”Sopimuspuolet evät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.”

Tämä sopimus on pahassa ristiriidassa Nato-sopimuksen 1949 kanssa: Sen 8. artikla kieltää tällaisen kolmannen valtion kanssa olevan sopimuksen, ja sellaisen tekemisen.

5. artikla päinvastoin velvoittaa Suomea auttamaan toista hyökkäyksen kohdetta, mukaan lukien aseellisen voiman käytön: ”Sopimuspuolet sopivat siitä, että aseellista hyökkäystä yhtä tai useampaa sopimuspuolta vastaan Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa on pidettävä hyökkäyksenä kaikkia vastaan.”

Naapuruussopimus ei pääty, raukea eikä mitätöidy itsestään. Venäjä on kuitenkin uhkailuillaan rikkonut sopimuksen ehtoja, niin että Suomi voisi sen irtisanoa heti. Niin pitäisi tehdä.

Ristiriitaisesta tilanteesta ei pitäisi jättää lyömäasetta. Ukraina on varoittava esimerkki.

Heikki Santala

järjestöneuvos

Kauniainen

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje