Yleisöltä

Natosta ja suomettumisesta

Jaa artikkeli

Ilkka-Pohjalainen on pääkirjoituksista päätellen sitoutunut tiukasti Nato-jäsenyyden kannalle. Ne, jotka vastustavat tai edes empivät, leimataan suomettuneiksi. Otanpa riskin.

Minulla ei ole mitään myötätuntoa Venäjän nykyhallintoa kohtaan. Venäjä ja Neuvostoliitto ovat lähes aina vaikeuttaneet sekä omien kansalaistensa että naapurimaiden elämää. Suomen turvallisuudesta vastaavien ei kuitenkaan kannata laittaa liian suurta painoa henkilökohtaisille sympatioille tai antipatioille.

Ilmeisesti monet uskovat, että maailmassa oikeus voittaa. Paasikiven, Kekkosen ja Koiviston ulkopoliittinen linja lähti siitä, että yllättävän usein kansojen kohtalot ratkaistaan voimalla ja taidolla, ei oikeudella. Kylmän sodan vuosina Suomi ei uskaltanut toimia kuten esimerkiksi Kuuba. Kuuba hakeutui konfliktiin vieressään sijaitsevan suurvallan kanssa ja luotti valtameren takaisen suurvallan tukeen. Kuuban elämästä tuli vaikeaa. Suomen linja tuotti paremman lopputuloksen.

Jari Tervon juontama sarja suomettumisen vuosista oli yksipuolinen. Ulkopolitiikan julkisivua hallitsi toki ystävyys Neuvostoliiton kanssa. Tästä huolimatta erilaisilla sopimusjärjestelmillä varmistettiin länsikaupan sujuvuus. Tuskinpa puolustusvoimissa oli todellisia epäilyksiä siitä, mistä suunnasta mahdollinen hyökkääjä tulisi. Kannattaa muistaa, että puolustusvoimiemme sodan ajan vahvuus oli vielä 1970-luvulla 750 000. Varusmiespalveluksen suoritti lähes koko miespuolinen ikäluokka. Maanpuolustustahto oli erittäin vahva, ja tuskin monikaan sen suorittaja varautui oikeasti ”Länsi-Saksan tai sen kanssa liitossa olevan valtion” hyökkäykseen, YYA-sopimuksen sanamuotoa käyttääkseni.

Nato on sittemmin laajentunut Neuvostoliiton entisen etupiirin ja jopa entisen Neuvostoliiton alueelle. Kaikki tämä tapahtui Venäjän heikkouden hetkenä. Kaikki tämä on perusteltavissa itsenäisten valtioiden oikeudella hakea ja päästä läntisen puolustusliiton jäseneksi. Vastaan on tietenkin vaikea väittää. Maailmassa ei vain kannata sokeasti luottaa oikeuden voittoon.

Uskon, että Venäjä on valmis tarvittaessa sotimaan estääkseen Ukrainan Nato-jäsenyyden. Ukraina oli satoja vuosia osa tsaarin Venäjää ja sittemmin Neuvostoliittoa. Venäjän pääkaupunki oli aikoinaan Kiova, joka on nykyään Ukrainan pääkaupunki. Monen venäläisen mielestä Ukraina on Venäjän pikkuveli, jonka tulee kulkea isonveljen kanssa samaa matkaa. Kaikkien tähänastisten menetysten jälkeen Ukrainan Nato-jäsenyys olisi Venäjälle jättimäinen arvovaltatappio. Entinen KGB-upseeri Vladimir Putin häpeäisi jo etukäteen rooliaan Venäjän pitkässä historiassa miehenä, joka menetti Ukrainan.

Mitä tässä tilanteessa tulisi tehdä? Mielestäni tulee ottaa edellä mainitut realiteetit huomioon. Jos Venäjä ajetaan nurkkaan, se tulee sieltä ampuen ulos. Naton kannattaa harkita monta kertaa, ennen kuin se ottaa Ukrainan jäsenekseen. Optimaalinen ratkaisu olisi se, että Ukrainan asemasta syntyisi jonkinlainen laiha sopu, kompromissi, joka ottaisi huomioon kaikkien osapuolten edut. Tämä on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty. Pidän kuitenkin selvänä, että Ukrainan Nato-jäsenyys tulisi olemaan kansainvälisen politiikan avohaava. Yhdysvallat hakeutuisi tieten tahtoen jatkuvaan pahaan konfliktiin Venäjän kanssa aikana, jolloin sen pitäisi keskittyä vastaamaan Kiinan haasteeseen.

Jos Suomi on valmis konfliktiin Venäjän kanssa, niin sen konfliktin saa liittymällä Natoon. Venäjä ei ehkä uskaltaisi hyökätä ensimmäiseksi Nato-Suomeen mutta se todennäköisesti kiusaisi Suomea aina kun mahdollista. Uusia tapoja naapurin kiusaamiseen keksitään koko ajan lisää. Valko-Venäjä loi Puolan rajalle pakolaiskriisin. Oliko Natosta Puolalle hyötyä kyseisessä tilanteessa? Yhdysvaltain sitoutuminen Euroopan puolustamiseen nyt ja tulevaisuudessa ei ole itsestäänselvyys. Sen osoitti jo Trumpin presidenttikausi. Trump joutui väistymään, mutta hänen edustamansa ajatukset elävät Yhdysvalloissa vahvasti. Suomi on Venäjän naapuri senkin jälkeen, kun Natoa ei enää ole.

Saatan olla sinisilmäinen, mutta en usko Venäjän suhtautuvan Suomeen samalla tavalla kuin Ukrainaan. Suomella on erilainen historia. Suomi on tällä hetkellä poliittisesti sitoutunut länteen loukkaamatta kuitenkaan Venäjän arvovaltaa. Suomi on Euroopan unionin jäsen. Teemme yhteistyötä Yhdysvaltain ja Ruotsin kanssa. Olemme juuri päättäneet tehdä Yhdysvaltain kanssa todella suuren hävittäjäkaupan. Suomen asema on kieltämättä epäselvä, mutta joskus epäselvyys on hyvä vaihtoehto ja antaa liikkumatilaa.

Sodan syttyessä kaikki muuttuu. Jos Suomi joutuu sotaan, silloin sotii koko Eurooppa. Kaikki hakevat apua sieltä mistä sitä saavat. Valtiot auttavat toisiaan, jos siitä on niille siinä tilanteessa hyötyä. Sekä Nato-jäsenyys että liittoutumattomuus ovat rauhan ajan ratkaisuja, joilla sotaan joutuminen pyritään estämään. Sodan melskeessä rauhan ajan paperit eivät paljoa paina. Uskon edelleen, että oman puolustuskyvyn ohella liittoutumattomuus on Suomelle järkevä ratkaisu.

Esa Rintala (kesk.)

Lapua

    Jaa artikkeli