Yleisöltä

Nuoria naisia vallan kahvassa

Pitkän prosessin jälkeen on myönnettävä paljon sellaista, jota vastaan on täytynyt käydä kova henkinen vääntö.

Hallituksemme nuorten naisten haparoiva aloitus tarttui lähes palana kurkun päähän. Antti Rinteen erottua, seuraavana päivänä eteemme marssi nuori ja kaunis naishallitus. Samassa sumussa alkoi koronan kurimus välittömästi lyödä sahalaitaa, niin päättäjien terveysviranomaisten ja kansalaistenkin taivaalle.

Reaaliajassa tunsi suoraa huolta nuorten naisten pärjäämisen puolesta. Lähes paperista luetun tuntuiset ensimmäiset ulostulot hämmensivät.

Aikaa kului, virheitä tehtiin ja korona vei meitä kaikkia, kun pässiä narussa. ”Elämää, ihmisen parasta aikaa”, tämä kumminkin kaikki on ollut.

Aluevaalimittelöissä nuo naiset viimeistään näyttivät parhaat puolensa. Nuorien äitien paineensietokyky ylitti sekin kaikki odotukset.

Pienten lasten kanssa raskaan työtä tekeminen ei ole maailman yksinkertaisinta hommaa. Sen me kaikki naiset pystymme myöntämään. Sopii kokeilla, miltä tuntuisi tehdä kellon ympäri tällaista työtä, ollessansa raskaana, kuten Maria Ohisalo, Li Andersson, Krista Kiuru ja koronassa kuten Anna-Maija Henriksson.

Taaperoiden hoitaminen tai heidän jättämisensä muiden huomaan raastaa sekin äitejä.

Aluevaaleissa Sanna Marin ja Annika Saarikko onnistuivat luotsaamaan puolueensa kärkikolmikkoon.

Kuinka sydäntä särkevän kauniina ilo loisti heidän kasvoillansa, kun vaalitulokset annettiin. Saarikon onni oli käsinkosketeltavaa.

Li Andersson oli aluevaalien äänikuningatar. Naiset saivat muutenkin ympäri maata ansioituneesti paikkoja aluevaaleissa.

Sosiaalialalla juuri naiset loistavat.

Pohjanmaalla iloitsemme Paula Risikon ja Anneli Jäätteenmäen menestyksestä. Varttuneemmat ja kokeneemmatkin naiset osaavat hekin tehdä työnsä.

Näin naiset loistavat vallan kahvassa.

Katriina Risku-Vartiainen

Vantaa

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje