Yleisöltä

Nyt on luotettava itseensä, osa II

Jaa artikkeli

Sota syvenee Euroopassa. Se on yhtä raakaa, mitä oli Irakissa, Afganistanissa tai Syyriassa, mutta koska se on lähellä ja tulee olohuoneisiin 24/7, sillä on nyt eri arvo.

Media ja some ovat riemuinneet, kuinka olemme viimein päässeet irti Paasikiven–Kekkosen-linjasta. Ilo on lyhytnäköistä. Il-Po:n pääkirjoitus 11.4. näki huomiseen. Naapuri ei tuosta mihinkään katoa.

Hakiessaan nyt mennyttä suuruuttaan, se toimii vielä kauan arvaamattomasti. Ihmishenki ei ole Venäjälle koskaan ollut tärkeä, ei oma eikä toisten. Se on otettava ensiksi huomioon. Menee aikaa, ennen kuin sota on ohi. Menee aikaa, ennen kuin Suomi on Natossa – tai Unkarin, Bulgarian, Turkin, mahdollisesti Le Penin Ranskan siitä poissulkema. On pitkä kylmä kevät, jona aikana idän suunta jäätyy.

Suomen on kuitenkin taas löydettävä naapurinsa. Presidentti Niinistöllä on täysi työ uutta polkua avata. Kukaan ei halua väliin esirippua, ei muuria, eikä sankarihautoja.

Puolueet ovat kääntymässä Naton kannalle. Vaihtoehtoja alkaa olla yhden käden keskisormella laskettava määrä. Päättäjät erottuvat kriiseissä poliitikoista. Jälkimmäiset puhuvat paljon ja sanovat vähän, toistavat vastuunkantajien sanoman kaikuja. Olen ihmetellyt Erkki Tuomiojan kipuilua, hänen luopumisen tuskaansa rauhanliikkeestä. Suomi oli taannoin aktiivinen vesittäessään EU:n pyrkimyksiä tiivistää 42.7 artiklaansa. Kun häntä tentattiin silloisen johtomme toimista, hän selitti, että kaikki on nähtävä aikaansa vasten. Näin on nytkin. Tänään ainoa rauhan liike olisi nostaa kädet ylös.

Kun vasemmisto kylmän sodan vuosina väheksyi Suomen kykyä hoitaa puolustustaan ja heilutti sitä rauhan lippua, Neuvostoliiton hyödyllisinä idiootteina, oikean laidan Nato-siipi on vedonnut vuosia samaan ja korostanut USA:n suojaa. Pääsemme Natoon eli ei, yksi ei muutu. Etulinjassamme ei ole muunkielisiä. Jokainen, jolla on kasvavia jälkeläisiä, toivoo heidän saavan tarpeen tullen sinne kaiken mahdollisen avun.

Jarmo Lintala

Seinäjoki

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje