Yleisöltä

On voitava luokitella mieheksi ja naiseksi

Ilkka-Pohjalaisen julkaisemassa (28.10) artikkelissa otsikolla: ”Lääkäri ei halua puhua miehistä ja naisista turhaan” kerrotaan, ettei saisi tehdä oletusta tuntemattoman ihmisen sukupuolesta. Jutussa todetaan, että jos emme tee oletuksia tuntemattomista, voimme helposti olla huomaavaisia kaikille ihmisille.

Käytännön elämässä teemme jatkuvasti oletuksia. Oletamme esimerkiksi puhutun kielen perusteella henkilön äidinkielen, murteesta kotipaikan, tulotasosta varallisuuden, kasvojen uurteista iän, koulutustasosta sivistyksen, työkokemuksesta pätevyyden, ihon väristä etnisen alkuperän ja tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Jo ihmisten ottaessa kontaktia toisiinsa, tehdään oletuksia vastapuolen biologisesta sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautuneisuudesta.

Joskus arvaus menee pieleen ja seurauksena saattaa olla kiusallisia tilanteita.

On selvä, että oletukset saattavat loukata ihmisiä, eikä sillä ole edes aina merkitystä, vaikka oletus menisikin täysin oikein. Joku saattaa jopa ahdistua siitä, että hänen ikänsä tai etninen alkuperänsä oletettiin aivan oikein. Aina joku loukkaantuu.

Tietysti huomaavaisuus on hyve. Mutta onko aidosti viisasta alkaa käsitellä potilaita artikkelin nimikkeillä peniksellinen tai kohdullinen sen sijaan, että puhuisimme miehistä tai naisista.

Väitän, että näin toimiessamme loukkaamme ja vähintään turhaan hämmennämme suurta osaa ihmisiä. Kuinka moni mies oikeasti haluaa, että hänet määritellään sukupuolielimen perusteella tai nainen, että hänet lokeroidaan kohdun perusteella?

Kansankielessä mieheen liitetty sana mulkku ei ole kovin mairitteleva. Osalla naisista taas ei ole kohtua, joten myös tämän sanan käyttö on kaukana neutraalista.

Luokittelu mieheksi ja naiseksi on esitetyistä vaihtoehdoista vähiten tunteita herättävää, sillä fakta on, että tilastollisesti voidaan todeta koko ihmiskunnan jakautuvan biologian perusteella mieheksi ja naiseksi.

Nykypäivän henki alkaa olla sellainen, että suurta määrää ihmisiä ja heidän tunteitaan on toki sallittua loukata arkipäiväisissä asioissa, jos näin tekemällä voidaan pelkästään olettaa saatavan oikeutta jonkin vähemmistön hyväksi. Eikä tuo vähemmistö välttämättä ole edes itse vaatinut erityiskohtelua. Muut tahot ovat olettaneet erityskohtelun tarpeellisuuden.

Mielestäni etenkään lääkärin ammatissa ei voida olla luokittelematta ihmisiä biologisen sukupuolen perusteella. Biologisella sukupuolella saattaa olla jo potilaan hoidon kannalta lääketieteellistä merkitystä.

Tietysti jokaista ihmistä ja potilasta on aina käsiteltävä kunnioittavasti, arvokkaasti ja hienotunteisesti.

Tomi Kaunismäki (kd.)

kaupunginvaltuutettu, vara-aluevaltuutettu

Vaasa

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje