Niinistö mainitsi uudenvuodenpuheessaan, että asioista on suotavaa keskustella, kun tällainen vapaus Suomessa on. Niinpä!
Kristallipallo olisi näissä hommissa hyvä työkalu, mutta sen puuttuessa pitää vain asiasta pähkäillä.
Stalinilla ja sittemmin Neuvostoliitolla oli tavoite valloittaa Suomi. Se ei sitten onnistunutkaan, mutta Neuvostoliitto kuitenkin sai turnausvoiton ja valtavilla mies- ja kalustotappioilla palan nykyisin pusikoitunutta maata Karjalasta, vaikka ei Neuvostoliiton sotilaita ollut Suomen silloisten rajojen tällä puolen kahinan loputtua.
Suomi onnistui välttämään uusintaottelun suostumalla pakon edessä yya-sopimukseen. Sen tarkoitus oli Neuvostoliiton kannalta käyttää Suomea turvavyöhykkeenä ja taistelutantereena mm. kylmän sodan ja Kuuban kriisin aikaan jos maailman palo olisi syttynyt. Suomen tuli sopimuksen mukaan estää hyökkäys Suomen yli itään. Miten olisi ollut taistelumoraalin ja talvisodan hengen kanssa, jos olisimme joutuneet näin Neuvostoliittoa puolustamaan?
Alkoi ”suomettuneisuuden” aika, joka tällaisen yksinkertaisen ”rivimiehen” mielestä oli olosuhteet huomioiden hyvin viisasta. Onneksi kahinaa ei alkanut ja idänsuhteiden vuoksi kauppa kävi vilkkaasti itään ja elintaso nousi, kun kaikilla oli työtä. Teollisuuden nousun hintana tosin olivat raskaat sotakorvaukset.
Olin kloppipoikana rakentamassa ns. lauta-autoja Valmetilla. Ne ottivat kyytiin standardin sahatavaraa. Niitä oli toimitettu huomattavia määriä sotakorvauksena ja sittemmin niistä saatiin jo hintaakin mm. öljynä. Pahat kielet tosin sanoivat, että niillä on kätevä kuljettaa isoja lentopommeja. Oli niin tai näin, niistä kehittyivät Cargotecin satamalukit, jotka ovat markkinajohtajia maailmassa ja esiintyvät kaikissa maailman satamia esittävissä kuvissa. Laiva- ja muukin teollisuus kehittyi.
Kekkosen johdolla olimme viisaasti hieman rähmällämme ”pääkonttoriin” päin ja saatiin estettyä Neuvostoliiton ja Suomen yhteiset sotaharjoitukset Suomen alueella, eli olimme kuitenkin aika puolueettomia, vaikka vanha sananlasku ”sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto” onkin viisautta. Kekkonen sanoi tukea lupailevalle länsidiplomaatille, että meillä on riittävästi kokemusta katteettomista lupauksista ja mäet täynnä ristejä .
Nyt asiat ovat hieman toisin päin. Joidenkin mielestä maastamme pitäisi muodostaa turvavyöhyke ja taistelutanner itää vastaan , eli unohtaa puolueettomuus ja liittyä Natoon. Tulee mieleen tuo Kekkosen lausahdus ja se, että montako merijalkaväen sotilasta USA uhraisi maamme puolesta, sekä se, moniko asevelvollisistamme olisi innokas lähtemään maailmalle osallistumaan siellä käytävään tappeluun.
Se on luultavaa, että jos rähinä syttyisi ja olisimme Natossa ja silloin etulinjassa, maastamme ei jäisi kiveä kiven päälle. Tosin tuo Nato toimisi jonkinlaisena pelotteena kuten atomiasekin ehkäisemään tappelun syntymistä.
Vahinkoa puolueettomuudelle on jo tapahtunut. Neuvostoliiton sotilaiden tulo harjoittelemaan saatiin estetyksi, mutta Naton kanssa asiat eivät ole enää yhtä hyvin.
Sveitsi on ollut puolueeton ja aina pärjännyt. Puolueettomana olisimme turvavyöhyke niin Venäjälle kuin lännellekin, mm. Ruotsille, joka on säilynyt turvassa selkämme takana. Venäjällä ei rivimiehen mielestä ole syytä hyökätä tännepäin ellemme hiero verta nenästämme. Se myös tietää, ettei Suomi takuulla hyökkää.
Jos suhteet ovat kunnossa niin itään kuin länteenkin, on huomattava, että itärajan takana on kaupunki, jonka markkinat ovat Suomen kokoiset.
Valitettavasti on jo tehty puolueettomuudelle ja ymmärtääkseni Suomelle vahinkoa.
Edellisten presidenttivaalien aikaan nousi pintaan mm. isäntämaasopimus. Näytti siltä, etteivät Suomen historian tärkeimpiin kuuluvaa sopimusta edes kaikki ehdokkaat tunteneet. Eduskuntakaan ei tiettävästi ole sitä käsitellyt, se on esitelty vasta jälkikäteen, vaikka jostain karkkiverosta ja etenkin pääministerin aamupalaleivistä väännetään pitkään.
Sopimus antaa Natolle oikeuden käyttää maamme maa-, meri- ja ilmatilaa joukkojensa siirtoon. Rivimies uskoo, ettei Nato marssisi Ruotsiin päin.
Venäläinen kenraali joutuu siirtämään riittävän määrän ohjuksia taistelukärkineen riittävän lähelle Suomea Pietarin alueelle, Kannakselle, Karjalaan ja Kuollaan. Lisäksi maalitetaan Suomen strategiset tärkeät kohteet ohjuksille. Näin on tiettävästi jo tapahtunut.
Tohtori Keijo Korhonen, joka oli presidenttiehdokkaanakin ja on opettanut mm. valtiotiedettä Amerikan puolella, kirjoitti jo vuonna 2015 avoimen kirjeen puolustusvoimien silloiselle komentajalle asiasta.
Korhosen mukaan sopimus on Suomen turvallisuushistorian häpeätahra ja hallituksen olisi pitänyt valita neuvotteluihin juristit, joilla on ainakin alkeet kansainvälisestä oikeudesta. Alkupuolella mainitun yksinkertaisen rivimiehenkin järkeily taitaa kallistua samaan suuntaan.
Juhani Kuitu
Kauhajoki