Yleisöltä

Päätöksenteko selkiytyy ja keskittyy Etelä-Pohjanmaalla

Jaa artikkeli

Etelä-Pohjanmaan äänioikeutetut ihmiset valitsevat 59-jäsenisen aluevaltuuston. Uusi valtuusto järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen vuoden 2023 alusta. Kunnat vastaavat edelleen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä. Vaalikausi on neljä vuotta. Vuodesta 2025 vaalit toimitetaan kuntavaalien yhteydessä.

Maakunnallisten aluevaalien vastustajat puhuvat uusista hallintohimmeleistä. Tämä ei ole totta. Hallinto kevenee, kun siirrytään yli kahdensadan sosiaali- ja terveyshuollon organisaatiosta 21:een hyvinvointialueeseen. Etelä-Pohjanmaalla päätöksenteko keskittyy ja selkiytyy. Sote ja- pelastuspalvelujen perustason toiminta vahvistuu.

Uudistuksen keskeinen tavoite on parantaa niiden ihmisten sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka eivät ole työterveys- tai vakuutusjärjestelmän piirissä. Varsinkin eläkeläiset, lapset ja työttömät odottavat, että hoito- ja lääkäripalveluihin pääsee nykyistä nopeammin. Terveydenhuolto toimii silloin parhaiten, kun pitää pelastaa ihmisen henki. Liikkuvat ja digitaaliset perustason palvelut ovat tätä päivää ja niitäkin tulee toteuttaa lähipalveluina koko Etelä-Pohjanmaan maakunnassa.

Hyvinvointialue ei pysty yksin kaikkia sote- ja terveyspalveluja tuottamaan. Tarvitaan myös yksityisten ja järjestöjen palveluja. On välttämätöntä korottaa kelakorvauksia yksityislääkärien ja yksityisten hoitopaikkojen tutkimus- ja hoitokuluista. Omalääkäri- ja omahoitajajärjestelmä on syytä ottaa käyttöön Etelä-Pohjanmaalla. Hyvinvointialueen tulee turvata sopimuspalokuntien toimintaedellytykset. Paloasemia ei saa lakkauttaa.

Etelä-Pohjanmaa tarvitsee osaavan aluevaltuuston. Aluevaalit ovat demokratian eli kansanvallan kehittämistä ja vahvistamista. Käytä äänioikeuttasi ja turvaa hyvä elämä Etelä-Pohjanmaalla!

Jukka Vihriälä (kesk.)

eläkeläinen, valtiopäiväneuvos,

aluevaaliehdokas

Seinäjoki

    Jaa artikkeli