Yleisöltä

Päättäjät heikentämässä kansalaistensa hyvinvointia

Jaa artikkeli

Suomi on ollut yksi Agenda 2030:n toimeenpanon edelläkävijöistä. Tavoite sisältää 17 kohtaa ja tässä niistä muutamia. Poistaa köyhyys, saavuttaa ruokaturva, taata terveellinen elämä ja hyvinvointi kaiken ikäisille.

Suomessa ilmastotavoitteet on asetettu tärkeimmiksi ja näin on tehty päätös esimerkiksi lopettaa turvetuotanto Suomessa ja samalla viedä yrittäjiltä työ ja toimeentulo.

Neova Oy, josta Suomen valtio omistaa 50,1 %, vastaa 72%:sta Ruotsissa käytetystä turpeesta. Kesäkuussa 2021 yritys maksoi 250 miljoonaa euroa osinkoa.

Suomi on ulkoistanut turvetuotannon pois pilaamasta Suomen ilmastoa. Turve ostetaan nyt Ruotsista ja Latviasta. Suomessa koneet täytyisi romuttaa ja elinkeino lopettaa.

Maanviljelijät ja lihan sekä maidontuottajat ovat aina olleet sylkykuppina. Paavo Lipposen hampaissa olivat nämä ”ökyisännät” jatkuvasti hänen pääministerinä ollessaan. Nyt Sanna Marin jatkaa samaa linjaa.

Kari Kuula solvasi törkeällä tavalla karjankasvattajia ja maidontuottajia ja nosti eläimen ihmisen yläpuolelle. Syytettä ei kuitenkaan kukaan solvaamisesta nostanut. Syytettynä istuu nyt Päivi Räsänen joka puolustaa kristillisiä arvoja.

Vihreät Suomessa kyllä huolehtii siitä, että eläin on kunniassaan. Viljelijöiden peltoja sotkevat ja pilaavat nyt valkoposkihanhet ja valkohäntäpeurat, koska niitä pitää suojella. Lampaita sudet tappavat joka kesä ja tappiot kärsii elinkeinon harjoittaja.

Nämä päättäjät ovat vihervasemmiston toimesta ajamassa alas maaseutua vaikeuttamalla elinkeinon harjoittamista ja jopa estämällä sen ilmastohömpällään. Seuraavaksi isketään yksityisiin metsänomistajiin ja laitetaan myös heille kapuloita rattaisiin.

Vihreä ideologia on lähtöisin DDR:stä, joka on peitetty hienoon kaapuun ja sillä edistetään luonnonsuojelua ja ilmastonmuutosta. Todellisuudessa se kuitenkin ajaa kommunistisia arvoja. Myös uskonto Suomesta täytyy poistaa niin koulun oppikirjoista kun muualtakin. Jumala-sanaa ei saa näkyä missään. Kaikki on valtion toimesta määriteltyä ja ihmiset vauvasta vaariin on alistettu tämän ideologian alle.

Kotihoidon palvelut hoidetaan jo digitaalisesti kameran välityksellä tapaamatta vanhusta. Toisin sanoen jätetty heitteille. Lastenneuvoloihin suunnitellaan jo samanlaista mallia.

Ruokaa Suomeen ei ilman alkutuotantoa tule ja nyt viimeistään on aika herätä. Suomeen tulee nälänhätä vaikka muuta väitetään.

Oman maan ruokatuotanto on ykkösasia ja viljelijät ja karjan- ja maidontuottajat tulee nostaa viimeinkin siihen arvoon, mikä heille kuuluu.

Nyt hallitus suunnittelee kansalaisille yksilöintitunnuksen käyttöä henkilötunnuksen rinnalle. Lakialoite annetaan syksyllä 2022. Lasku tästä voisi nousta 100 miljoonaan. Sukupuolitiedon poistamisella parannettaisiin yhdenvertaisuutta, perustelee ministeriö.

Mistä tähän rahoitus? Kela-korvausten poistosta, joka kohdistuu kaiken eniten pienituloisiin, kertyy jo 64 miljoonaa ja verottamalla eläkeläisiä ja autoilijoita kovemmin saadaan loput.

Tällaiset hankkeet on syytä unohtaa. Maassamme elää kituuttaa tällä hetkellä yli puoli miljoonaa kansalaista OECD:n asettaman taloudellisen köyhyysrajan alapuolella. Lukematon määrä vanhuksia, joiden varat eivät riitä ruokaan ja lääkkeisiin. Päättäjät puolustelevat hyvällä sosiaaliturvalla, eli pitäisi lähteä kerjäämään kun ruoka loppuu.

Lipposen aikaansaama taitettu indeksi on tehnyt tehtävänsä ja eläkeläisiltä perittävää kohtuutonta verotusta ei aiota korjata. Sanna Marin kehottaa boomereita relaamaan. Olen eläkkeellä ja nyt eläke nettona 11 euroa pienempi kuin viime vuonna, eläkkeen korotuksesta huolimatta. Kiitos verotuksen ja meitä on paljon joilla on sama tilanne, että tulo jäänyt edellisvuotta pienemmäksi verotuksen vuoksi.

Ruotsin hallitus aikoo laskea polttoaineveroja ja antaa autoilijoille vähintään 1 000 kruunun tuen ja harvaan asutulla alueella lisäksi 500 kruunua auton omistajaa kohti. Haluavat helpottaa kansalaisille aiheutuneita polttoainekuluja. Suomen hallitus voisi ottaa naapurimaasta mallia.

Täällä yksityisautoilu tulisi lopettaa ja käyttää joukkoliikennevälineitä tai polkupyörää. Sanna Marinin mielestä tätä ilmastoasiaa pitää kirittää ja olla esimerkkinä muille EU-maille.

Esko Ahon aikana ajettiin alas tekstiiliteollisuus, koska täällä sitä ei tarvita. Nyt se on Kiinassa ja vastaavasti täällä kaupat täynnä Kiinasta tuotua krääsää, mitä täällä ei tarvita.

Velanotossa Suomen hallitus on onnistunut yli odotusten ja maksamista riittää jälkipolville pitkäksi aikaa. Vaikka eihän se vilu ja nälkä haittaa, kun on maailman puhtain ilma.

Soile Lahti

Kauhava

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje