Yleisöltä

Palvelustrategia on ensimmäisen valtuustokauden tärkein päätös

Jaa artikkeli

Suomen ensimmäiset aluevaalit on nyt käyty ja uudet 21 aluevaltuustoa aloittavat toimintansa maaliskuussa.

Hyvinvointialueiden päätöksistä kannattaa olla kiinnostunut. Aluevaltuustojen ratkaisuista riippuu, pääsevätkö ihmiset jatkossa hoitoon sujuvasti ja nopeasti, ja pysyvätkö palvelujen kustannukset hallinnassa. Sote-uudistusta ei ole vielä tehty. Työ alkaa nyt.

Valtuustokauden tärkein päätös on palvelustrategia. Siitä päätetään jo tänä keväänä.

Strategiassa määritellään, miten ihmisten palvelut jatkossa toteutetaan ja mihin suuntaan ne alueilla kehittyvät.

Hyvän hoidon ja hoivan turvaaminen edellyttää, että julkisten resurssien lisäksi myös yritysten ja järjestöjen osaaminen ja innovaatiot otetaan käyttöön. Ne kannattaa ottaa mukaan jo palvelustrategiaa valmisteltaessa. Se luo pohjan toimivalle yhteistyölle.

Palvelustrategiaan kannattaa kirjata, että palvelut tuotetaan yhdessä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektori kesken ns. monituottajuusmallilla.

Nyt puhutaan niin paljon hoitohenkilökunnan tarpeesta, että kaikkien käytettävissä olevien resurssien käyttöönotto on välttämätöntä.

Uusien valtuutettujen kannattaa kiinnittää myös huomiotaan siihen, että hyvinvointialueen itse tuottamien palvelujen kustannusrakenne selvitetään läpikotaisin. Näin yksityisiä ja julkisia palveluntuottajia voidaan vertailla keskenään ja valita kuhunkin tehtävään paras palveluntuottaja.

Väljyyttä tulevien vuosien yksityiskohtaisille päätöksille kannattaa jättää. Strategiassa ei pidä määritellä tarkasti, mikä taho mitkäkin palvelut tuottavat.

Ikääntyvä Suomi tarvitsee tulevaisuudessa entistä enemmän hoitoa ja hoivaa.

Yhteistyö yritysten ja järjestöjen kanssa kannattaa aloittaa heti. Eikä vasta sitten, kun hätä on jo kädessä.

Eveliina Vigelius

johtaja

Hyvinvointiala HALI

Harri Jaskari

johtaja

Suomen Yrittäjät

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje