Pelkäätkö sutta?

Toimivassa demokraattisessa yhteiskunnassa käymme keskustelua erilaisista teemoista, jotka vaikuttavat meidän elämäämme. Se mitä minä arvostan eniten, on kun keskusteluun osallistuu asiantuntijoita erilaisilta aloilta ja he nostavat oman näkemyksen ongelmaan. Näin yleensä löytyvät parhaat ratkaisut, kun tietoa jaetaan.

Se mitä toivon nostaa on se, että taas luemme sudesta Pohjanmaalla (Vbl 5.4) ja tällä kertaa susi on nähty Sundomissa. Koiranomistaja Maria oli koiran kanssa kävelyllä, kun he tapasivat kaksi sutta. Yksi juoksi heidän peräänsä ja he juoksivat turvaan lähellä olevaan taloon. Eniten hämmentää se, ettei susi pelännyt ihmistä vaan käyttäytyi, kuten suden pitääkin. Suden ei kuulu urbanisoitua.

Olen keskustellut monien perheiden kanssa, ja moni pelkää sutta, vaikka he tiedostavat, että on epätodennäköistä että susi kävisi päälle. He ovat muun muassa kieltäneet lapsia leikkimästä metsässä ja muuttaneet heidän tapaansa toimia omassa lähipiirissään. Ottaisitko riskin ja antaisit omien lapsiesi leikkiä pihalla? Todellinen vaara on se, että muutamme käytöstämme, koska pelkäämme.

Sudesta on käyty keskustelua pitkään eri näkökulmista, eri tilaisuuksissa ja työryhmissä. Nyt on aika käydä keskustelua myös siitä, miten pelko ja turvattomuuden tunne vaikuttavat ihmisiin. Itse haluan tuoda tietoa osaamisalueiltani kriminologiasta ja psykologiasta tähän keskusteluun.

Pelon tunne on täysin normaali reaktio, kun olemme vaarassa. Me ihmiset voimme myös tuntea vahvaa pelkoa niin sanotuissa ”ei vaara -tilanteissa”. Esimerkiksi sosiaaliset tilanteet voivat tuoda sosiaalista pelkoa kokevalle vahvan pelon ja ahdistuksen tunteen.

Pelon tunne on omasta tahdostamme riippumaton nopea reaktio, joka tapahtuu täällä ja nyt. Tunne voi syntyä joko ulkoisesta tilanteesta, kun seisomme suden kanssa vastakkain, tai sisäisessä tilassa, kun itse ajattelemme sutta.

Turvattomuuden tunne on yhtä iso riippumatta siitä, tapaammeko suden oikeasti vai ajattelemmeko ainoastaan sitä. On positiivista ja tarpeellista, että reagoimme näin. Mitä nopeammin reagoimme, sen paremmat mahdollisuudet meillä on pärjätä oikeassa vaaratilanteessa.

Ongelman tilanteesta tekee se, että meillä ihmisillä on vaikeata erottaa vääriä ja oikeita hälytyksiä toisistaan. Susipelko on kasvanut niin isoksi, että ihmiset reagoivat, vaikka eivät koskaan kohtaisikaan sutta.

Joka kerta kun reagoimme väärään hälytykseen, opetamme autonomista keskushermostoa reagoimaan yhä nopeammin. Meille kehittyy herkkä hälytysjärjestelmä, ja saamme kontrolloida itseämme enemmän, jotta emme kokisi epämiellyttäviä tunteita ja ahdistusta. Tämä on nyt jo tapahtunut.

On tärkeää löytää ratkaisu susiongelmaan Pohjanmaalla, koska ihmisten vaaran tunteesta tulee turvallisuusongelma yhteiskunnassa. Käyttäydymme pelon takia eri tavalla, eivätkä ihmiset uskalla enää kävellä metsässä. Jo se, että yhteiskunta on muuttumassa pelon takia, on iso ongelma.