Yleisöltä

Pienyrittäjiä ei saa unohtaa

Jaa artikkeli

Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut yrittäjien eläkejärjestelmän lakiuudistusta, jonka tarkoituksena on parantaa yrittäjien sosiaaliturvaa. Valmisteluvaiheessa on kuultu palkansaajajärjestöjä ja myös Suomen Yrittäjiä.

Viime viikkoina on käynyt ilmi, että lakiuudistusta tehtäessä pienyrittäjiä ei ole huomioitu tarpeeksi. Pienyrittäjissä on valtava määrä muun muassa naisvaltaisia ammatteja kuten partureita, kampaajia, kosmetologeja, unohtamatta monia korjaamoalan yrityksiä, jotka työllistävät pääsääntöisesti itsensä. Koronapandemia kuritti juuri näitä ammattiryhmiä ja myös yrittämisen kustannukset ovat nousseet merkittävästi.

Monet pienyrittäjät pohtivat ilman uudistustakin yritystoimintansa jatkomahdollisuuksia. Lakiuudistuksen myötä eläkemaksut nousisivat osalla yrittäjistä kaksin- tai jopa kolminkertaisiksi. Tähän pienyrittäjillä ei ole varaa.

Uudistuksia toteutettaessa täytyy muistaa myös yksinyrittäjät, naisyrittäjät sekä pienyrittäjät.

Jotta YEL olisi oikeudenmukainen, sen tulee perustua yrittäjän todelliseen työtuloon, ei arvioon. Pienyrittäjät ovat tehneet adressin eläkelainmuutoksesta eduskunnalle. Adressi keräsi nopeasti yli 50 000 allekirjoitusta.

Talouden näkymien heikentyessä Suomi on tällä hetkellä todella haastavassa tilanteessa. Emme voi vaarantaa yksin- ja pienyrittäjien yrittämisen mahdollisuuksia. Toteutuessaan lakiuudistus saattaa johtaa monen yritystoiminnan loppumiseen ja tähän Suomella ei ole varaa. Uudistuksia ei tule tehdä vain uudistuksen vuoksi ja valmistelussa tulee ottaa huomioon erilaiset yritysmuodot. Yrittäjien eläkelakiuudistukseen on mahdollista tehdä muutoksia ja täsmentää sitä. Asiasta päättävien on omalta osaltaan huolehdittava, että lakiuudistus parantaa yrittäjien asemaa, ei heikennä sitä.

Sari Palmu

puheenjohtaja

Suomen Keskustanaiset

Alajärvi

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje