Poliitikot eivät pysty pelastamaan planeettaamme

Kahdeskymmeneskuudes YK:n ilmastokokous tuli pidettyä Glasgowissa. Tulokset olivat mitättömän pieniä ja minun mielestäni miinusmerkkisiä.

Kaikki osallistuvat maat olivat kyllä positiivisia unelmaan, että ilmakehän lämpötila ei nousisi yli puolitoista astetta verrattuna esiteolliseen aikaan. Valitettavasti sillä ei ole mitään merkitystä, koska ei kukaan sitoutunut mihinkään positiiviseen tekoon.

Varsinaiset päätökset olivat luonteeltaan myönnytyksiä. Metsiä saadaan surutta hävittää vielä kymmenen vuotta ja Kiina saa jatkaa kivihiilen käytön paisuttamista vielä pitkään. Sitten vuoden 1980 Kiina on kuusinkertaistunut hiilen käyttöä 55 prosenttiin koko maailman hiilenkäytöstä. Intia käyttää nyt 10,5 prosenttia, ja muu maailma on vähentänyt hiilen käyttöä 10 prosenttia.

Glasgowin kokouksen olisi pitänyt saada aikaan aikataulu, miten fossiiliset polttoaineet vähennetään nollaan. Siitä ei tullut mitään ja loppukokouksen puheenjohtaja itki.

Sitten vuoden 2017 yli 15 000 tiedemiestä on vedonnut maailman johtajiin, että metsien hävittäminen pitää saada loppumaan ja energia pitää tuottaa ilman hiilidioksidin muodostamista. Tällä hetkellä olemme liikkeellä kohti planeettamme tuhoa, asteittain.

Olemme jo saaneet kokea tulevaisuuden esimakua, paikoin on tullut vettä kaatamalla ja tulvat ovat pilanneet ruokaviljelyjä ja pyyhkineet pois suuriakin asuinalueita. Muualla on ollut tappavaa kuumuutta ja kuivuutta. Tähän saakka olemme kokeneet yhden celsius-asteen ilmakehän lämpenemisen, keskimäärin.

Hiiltä on runsaasti jäljellä. Jos tällä hetkellä tiedossa olevat hiili-, öljy- ja maakaasuvarat poltetaan, syntyy hiilidioksidia niin paljon, että ilmakehän lämpötila nousisi 4,5 astetta, jos lämpötilakäyrä olisi suora. Sitä se ei onneksi ole.

Voi olla, että lämpötilan nousu jää alle 4 asteeseen. Meillä se tarkoittaisi 7–8 astetta, koska lämpeneminen on suurempi lähellä napoja. Todennäköisesti pohjoisen ikirouta silloin sulaa, jolloin 1 000 gigatonnia hiilidioksidia vapautuu ja myös 70 megatonnia maakaasua karkaa, jos emme sitä ennen ole polttaneet sitä.

Lämpötilan nousu on minimissään yhden asteen tasolla ja maksimissaan 3 astetta väliaikaisesti, koska metaani muuttuu hiilidioksidiksi ja vedeksi seitsemässä vuodessa. Meillä vaikutus olisi parin asteen luokka.

On vaikea kuvitella, miten kymmen asteen lämpötilan nousu vaikuttaa, kun yksi aste on jo ollut niin tuntuvaa. On todennäköistä, että tila ja ruoka eivät enää silloin riitä 8 miljardille ihmiselle.

Tällaisen tiedon takia tiedemiehet ovat paniikissa ja ilmastokokouksien järjestäjät itkevät. Minkä takia poliitikot eivät tee mitään? Juu, sen takia että ihminen on petoeläin.

Homo Sapiens on vallassa sen takia, että olemme fiksuja, kekseliäitä ja hyviä laumajäseniä. Mutta senkin jälkeen, kun meillä on riittävästi ruokaa, hienoja taloja ja leikkikaluja, niin kuin autoja, veneitä, hevosia ja koiria, niin osa meistä kaipaa myös valtaa. Diktatuuri on tällä hetkellä dominoiva hallintomuoto, sen jälkeen kun on käynyt ilmi, että myös USA toimii diktatuurin tavalla.

Demokratia toimii monella tavalla hyvin mutta heikkoutena on, että poliitikot tarvitsevat aina välillä uutta mandaattia eli menestystä vaaleissa. Tällä alueella George Gallup teki ihmiskunnalle karhunpalveluksen, kun hän keksi mielipidemittaukset, gallupit.

Ennen riitti, että kansanedustajaksi pyrkivä uusi tai vanha jäsen lupasi vaalikampanjassaan fiksata asfalttitien pätkän tai valtatien sillan, nostaa lapsilisiä tai rakentaa kirjaston valtion tuella. Nyt ei enää riitä, että ollaan äänestäjien suosiossa kerran neljässä vuodessa, vaan lähes jatkuvasti joku on mittaamassa poliitikkojen ja puolueiden suosiota.

Hyvähenkinen lehmänkauppakulttuuri on muuttunut niin, että hallituksen ministerit ovat keskenään kilpailijoita, jollei vihollisia. Keskusta käyttää pienuuttaan sillä tavalla, että jokainen kysymys näyttää olevan hallituskysymys ja varmuuden vuoksi luetellaan myös mahdollisia tulevia kysymyksiä, jotka johtaisivat hallituksen kaatamiseen.

Itseriittoisuus näyttää olevan vahva osa keskustan kulttuuria . Vähän aikaa sitten kansanedustaja Anne Kalmari osallistui A-talk-ohjelmaan. Hän mainitsi kylläkin, että sademetsät ovat tärkeitä mutta oli vahvasti sitä mieltä, että kenenkään ei tarvitse tulla antamaan neuvoja, miten Suomen metsät hoidetaan.

Muistan, että Rinteen hallituksen aikana kerrottiin, että Suomi haluaa olla kokoaan suurempi ilmastoasioissa. Ainakin metsäasioissa on onnistuttu, koska Brasilian presidentti Bolsonaro on kiitollisena todennut, että puun polttaminen Ruotsin ja Suomen tapaan on hyvä idea.

Jos kaikki maat päättävät itse, mitä ilmastoasioissa tehdään, on itse asiassa täysin loogista, että maapallo on liikkeellä kohti tuhoa. Ilmakehässä on 1 050 gigatonnia liikaa hiilidioksidia. Ainoa tapa saada siitä pois edes puolet on kasvavan metsän lisääminen.

Uuden metsän istuttaminen on tässä tilanteessa liian hidasta, koska hyöty tulee 30 vuoden päästä. Kasvava metsä on enemmän kuin kullan arvoinen, se saattaa olla ainoa polku eteenpäin! Tuulivoimalla ja vetykäyttöisillä varavoimaloilla maapallomme olisi ainakin osaksi pelastettavissa. On harmillista, että ihmisen vallanhalu ja itsekkyys uhkaa eliminoida miljardien vuosien kehityksen cyano-bakteerista homo sapiens -sukuun.

Daniel Paro

Koivulahti, Mustasaari

    Jaa artikkeli