Yleisöltä

Rajansa loanheitolla ja tökeröillä vihjauksilla

Jaa artikkeli

Janne Lehtonen kirjoittaa Ilkka-Pohjalaisen kolumnissaan miten myös minä olisin sortunut tavalla tai toisella Venäjän valtapelin nappulaksi.

Mielipiteistäni saa ja voi olla eri mieltä myös Janne Lehtonen. Loukkaavaksi solvaukseksi tällainen kirjoittelu muuttuu silloin kun nimitellään ”harrastelijatason pikkuputinistiksi” ja vihjataan miten olisin joko ahneuttani tai sinisilmäisyyttäni pelannut Putinin pussiin.

Jokainen joka on seurannut kannanottojani tietää, että olen suorasanaisesti arvostellut niin Putinin Venäjän diktatorista kehitystä ja sen käyttämää rikollista voimapolitiikkaa jo silloin kun muut poliitikot Suomessa eivät halunneet tavata sittemmin valtakoneiston murhauttamaa Anna Politkovskajaa.

Nykyvenäjää edeltäneen Neuvostoliiton aikana pääsin Ydin-lehden päätoimittajana neuvostovastaisten voimien kirjoihin. Koskaan en ole ollut sellaisessa toimessa, jossa olisin saanut senttiäkään korvausta miltään venäläiseltä taholta.

Lehtosen loukkaava kirjoittelu on ikävä osoitus siitä, että somesta tuttu nimittelyn, valehtelun ja loanheiton sävyttämä keskustelukulttuuri on muuntunut jo aiemmin arvostetussa printtimediassakin salonkikelpoiseksi.

Olisi positiivinen yllätys jos Lehtosella olisi kanttia pyytää edes anteeksi.

Erkki Tuomioja

kansanedustaja

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje