Yleisöltä

”Rauha meidän ajallemme”

Jaa artikkeli

Oliko se Britannian Anthony Eden, joka sanoi otsikon lauseen.

Lähitulevaisuus sitten näytti, ettei lauseen tarkoittama myönnytys – Tsekin sudeettisaksalaisten alueiden uhraus – pitkään tyydyttänyt itävaltalaisen katumaalarin ruokahalua. Onko Euroopan Unioni nyt vastaavassa pisteessä?

Otsikon haaveen lyttäsi syksyn 1939 Puolan valtaus. Tekosyyn antoi Adolfin versio Mainilan laukauksista. Puolan univormuihin puetut saksalaissotilaat hyökkäsivät Saksan alueelle ja niin oli hyvä syy lähteä ”rauhaa turvaamaan”.

Sitä samaa teki itänaapurimme Puolan itäpuoliskolle, missä sodan lakien loiva soveltaminen näkyy Katynin metsien joukkohaudoissa, paikassa, jonne oli varattu suojeluskuntalaisillemmekin 40 000 leposijaa..

On tunnustettava, että olen saanut yli 30 vuotta luulla, että Stalin/Lenin murhakaksikon Venäjä-Neuvostoliitto kuuluu historiaan.

Minun on vaikea käsittää, että Tolstoin, Tsaikovskin, Wissotskyn ym. ihmisyyden suurmiesten maa saa toistuvasti johtajakseen tunnottomia pelureita, valehtelijoita – psykopaatteja.

Eikö Pietarin katupojalla ole sen vertaa luovuutta, että olisi jättänyt Hitlerin kopioimatta. Onko Venäjän kansa niin kuoliaaksi peloteltu, että se joutuu hyväksymään ala-arvoiset selitykset ja sikamaisen valhepropagandan kunahtamatta?

Eikö ketään häiritse sekään, että eilisen slaaviveljet ja ystävät yhdessä yössä muuttuvat natseiksi? On toki tiedossa, että isovenäläiset pitävät itseään herrakansana, joita alempiarvoiset slaaviveljet Valko-Venäjällä, Ukrainassa, Serbiassa jne. kumartakoot.

On valitettavaa, että Ukrainassa olitiin niin sinisilmäisiä, että annettiin ydinaseet ja muukin arsenaali venäläisille sillä lupauksella, että se kyllä puolustaa...

No, puolustaahan se muutamaa kapinaan nostattamaansa kylää ”Ukrainan suorittamalta kansanmurhalta”. Ei haittaa, vaikka Ukrainan joukot ovat yhtä kaukana alueesta kuin Suomen tykistö Mainilasta.

Puolustus onkin sitten vaativa koko maan miehityksen. Venäjällä on hyvä tappioiden sietokyky, sillä ihmishenki on halpa suurten toleranssien maassa.

Esimerkkinä olkoon Kuuban kriisi. Sen rauettua (ukrainalainen!) Hrustsov tapasi Kennedyn. Tämä sanoi ”ymmärrätkö, että olit sytyttää sodan, jossa kahden ensimmäisen minuutin aikana olisi kuollut ihmisiä enemmän kuin koko toisessa maailmansodassa?” ”Onneksi meitä on paljon”, oli vastaus.

Jo ennen tätä murheen päivää tunsin sympatiaa Ukrainaa kohtaan siksi, että 1992 ETYK-kokouksen aikana minulle luotettiin presidentti Kravtsukin adjutantin tehtävä. Tunsin liikutusta nähdessäni hänen koneensa saapumisen sinikeltaiset värit tunnuksenaan. Se kertoi sirpin ja vasaran menneen Ukrainassa historiaan. Niin luulin. Kun nyt historiaa näin raa’asti toistetaan, on mahdollista, ellei suotavaa, että Hitlerin oppien soveltaja myös kokee saman lopun.

Kalle Lanamäki

Vaasa

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje