Pienestä pitäen meitä opetetaan säästämään. Omassa lapsuudessani pennit ja markat säästettiin säästöpossuun ja, kun se tuli täyteen, vietiin ne rahat pankkiin säästötilille. Suuremmat ostokset tehtiin harkiten ja tarkkaan miettien ja siihen tarvittavat setelit nostettiin pankin aukioloaikaan pankissa tiskiltä. Aikaa on kulunut ja rahan konkretia kadonnut. Pankkikorttia tai kännykkäsovellusta vilauttamalla näkymätön raha siirtyy tililtä toiselle ja jossain vaiheessa huomaatkin, miten tili tuli ja tili meni.
Julkisessa taloudessa säästämisen filosofia tarkoittaa resurssien tehokasta käyttöä, ja pitkäjänteistä talouden hallintaa. Menoja tulee priorisoida, eli keskittyä peruspalveluihin. Niihin palveluihin, joita meistä jokainen tarvitsee elämänsä aikana.
Säästäminen on välttämätöntä niin yksilöille kuin julkiselle taloudelle, mutta se voi olla myös epäoikeudenmukaista, jos sen vaikutukset kohdistuvat epätasaisesti eri väestöryhmiin. Oikeudenmukainen säästäminen tarkoittaa talouden tasapainottamista niin, että säästötoimet eivät kohtele eri ihmisryhmiä epäoikeudenmukaisesti ja että niiden vaikutukset jaetaan tasapuolisesti. Ensisijaisesti tulisikin leikata tehottomia menoja, ei suoraan peruspalveluista.
Oikeudenmukaisessa säästämisessä tarkastellaan sekä menoja että tuloja. Kun tulopuolta tarkastellaan objektiivisesti ja tehdään järkeviä ratkaisuja, sillä voidaan vähentää leikkaustarvetta.
Lyhytnäköiset leikkaukset voivat johtaa suurempiin kustannuksiin myöhemmin. Esimerkiksi koulutuksesta säästäminen voi heikentää tulevaisuuden osaamista ja talouskasvua. Oikeudenmukainen säästäminen on tasapainoilua tehokkuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden välillä. Se edellyttää pitkäjänteistä suunnittelua, osallistavaa päätöksentekoa ja sitä, että säästötoimien vaikutukset arvioidaan huolellisesti.
Niina Behm (sd.)
alue- ja kuntavaaliehdokas
Seinäjoki