Yleisöltä

Saarikko nosti puolueensa

Jaa artikkeli

Auringonlaskun puolueeksi muiden vuosikymmeniä povaama keskusta nousi alhosta.

Iloisen osaajan viitan nosti hartioilleen puolueen puheenjohtaja Annika. Kiistatta Saarikon loistava, tavoitetahtoinen linja vetosi kautta laajan Suomenmaan eri alueilla. Tasaprosenttiluvuin 19,3 pääministeripuolueen kanssa oli taatusti yhtä suuri yllätys kuin PS-puolueen jääminen kauas kolmesta kärkipuolueesta sijalle 4.

Eteläisen Suomen jyrääjä ja vaaliykkönen kokoomus sai liki murskavoiton äänimäärissä ja keskusta uudessa aluevaalihallinnossa.

Oikeastaan uuden vaalialuesysteemin liki häpeäpilkku oli äänestysprosentti 47,5 % eli selvästi alle puolet äänioikeutetuista jätti syystä tai toisesta äänestämättä. Outous, ehkä epäselvyys alueparlamenttien tehtävistä jäi vaalikarusellissa kertomatta selkokielellä kansalaisille. Aikaa medioissa sen kertomiseen oli kyllä riittävästi...

Suurimmaksi vaalihäviäjäksi jäivät isot Arkadia-puolueet PS ja vihreät sekä demokratia! Kun alle puolia äänioikeutetuista ei äänestämään lähtö kiinnosta, on itse aluevaalien merkityksen hämäryydestä moitittava kyllä puolueita johtajineen. Kyllä heidän olisi pitänyt selkokielisemmin kertoa kannattajilleen, miten suurta valtaa uusdemokratiaelimeteli aluevaltuustot oikeasti käyttävät lähivuosina kansalaisten hyväksi.

J. Pesonen

Alajärvi

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje