Yleisöltä

Salkun kantajat

Suomi on nyt tehnyt lähes ratkaisevan päätöksensä Natoon menosta. Lähteekö Ruotsi mukaan yhtäaikaisesti?

Venäläinen kone loukkasi Suomen ilmatilaa viime viikon perjantaina. Suomen sanotaan joutuvan nyt harmaalle alueelle, kun lopullista liittymistä odotetaan. Me tavalliset ”meikämannet” laitamme vain sitten silmät kiinni ja kädet ristiin ja jäämme odottelemaan.

Meillä on syvä luottamus maamme johtajiin, näihin kaikkiin salkun kantajiin. Heidän luottamustaan mitataan aina sopivin väliajoin ja eikä näissä diagrammoissa suuria heittoja näy.

Kokoomus johtaa ja on nostanut kannatustaan kolmella yksiköllä. Puolueen tiukka Nato-kannatus on nostanut edelleen puolueen statusta. Kokoomuksella on silläkin pakka reilusti hajalla. Seuraava maamme presidentti valitaan vajaan kahden vuoden päästä kovaan paikkaan. Kuinka harmaalta ulkopolitiikka silloin näyttää, se jää nähtäväksi.

Kokoomuksella, eikä monella muullakaan puolueella ei juurikaan ole kunnon ehdokkaita presidentinvaaleihin. Selvää liikehdintään tähän suuntaan on kyllä nähtävissä. Ainut kisaan ilmoittanut on Olli Rehn ja hän johtaa kisaa, Pekka Haavisto on toisena ja Sanna Marin kolmantena.

Melkein varmalta kisaan lähtijältä on vaikuttanut Jan Vapaavuori. Olympiakomitean johtamisessa on hänenkin eteensä voinut tulla ongelmia.

Liukkaasti on liikkeellä myös kokoomuksen Alexander Stubb. Hän on useilla kielillä jakanut juttujaan moniin ulkomaisiinkin lehtiin. Entisenä pääministerinä, hän myös näyttää saavan hyvin niitä läpi. Perhekin on ollut Facebookissa esillä komeissa kuvissa.

Vihreitten Pekka Haavisto on rohkeasti tuonut esiin puolisoaan Antonio Floresia. Haavisto on myös ollut luotettava ja varman tuntuinen ulkoministeri.

Keskustan ansiokkaan ehdokkaan Esko Ahon presidenttihaaveet ovat taitaneet hautautua Venäjän pankin kytköksiin. Auttoiko SDP:n Eero Heinäluomaakaan yhtään, vaikka heitti käsiä polttelevat prenikkansa jorpakkoon?

Selvistä puolueiden kärkinimistä on puutetta lähes kaikilla puolueilla.

Keskustan Matti Vanhasenkin nimellä on nyt kysyntää, mutta hän on ilmoittanut jäävänsä sivuun.

Niin tai näin, mutta raskaidenkin salkkujen kantajille soisi nyt hyvää suunnan arviointia, että pärjäisimme nämä kovat, harmaat ajat heidän johtaminaan ja pääsisimme turvalliseen suuntaan, jos itätuuli oikein kovasti Suomi-neidon helmoja heiluttelee.

Katriina Risku-Vartiainen

Vantaa

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje