Juhlavuottaan viettävän Seinäjoen kaupunginteatterin historiassa on muutamia käännekohtia, jotka ovat vieneet kehitystä eteenpäin. Kehityssysäyksillä on ollut merkitystä matkalla merkittäväksi kulttuurilaitokseksi ja maamme vetovoimaisempien teattereiden joukkoon.
Kun tulin mukaan teatterin hallintoon 70-luvun puolivälissä, oli kaksi teemaa ylitse muiden: Seinäjoen kaupunginteatterin tuli saada alueteatterioikeudet ja uuden teatteritalon rakentamisesta oli tehtävä päätös.
Osallistuin Lappia-talo vihkiäisiin 7.2 1976. Kaupunginjohtaja Matti Nuolivirta pyysi minua välittämään akateemikko Aallolle viestin, jonka mukaan Seinäjoen kaupunki pyrkii tekemään päätöksen teatteritalon rakentamisesta mahdollisimman pian. Aalto oli tyytyväinen Nuolivirran terveisistä ja lupasi tulla avajaisiin, mutta hän kuoli pian Lappia-talon vihkiäisten jälkeen 11.5.1976.
Alueteatteri saatiin ensin vauhtiin. Opetusministeriö oli antanut vuonna 1973 viidenkymmenen tuhannen markan suuruisen määrärahan alueteatterikokeilua varten. Yhteistyö akselialueteatterina Vaasan kaupunginteatterin kanssa lähti hyvin käyntiin. Kokeilu lähensi teattereita toisiinsa. Yhteistyö oli vilkasta eri tasoilla.
Tärkeänä käännekohtajana on pidettävä myös sitä, kun vuoden 1976 kunnallisvaalien jälkeen puolueet sopivat, että teatterin johtokunnan valinnoissa noudatetaan kunnallisvaalien tulosta. Kaikki puolueet olivat mukana teatterin toiminnassa.
Kun alueteatterioikeudet sitten 1.8.1983 myönnettiin, koettiin, että vuosien yhteinen ponnistus oli kannattanut.
Seinäjoki halusi maamme johtavaksi alueteatteriksi. Alueteatterioikeuksien saaminen oli molemmille teattereille tärkeä. Teattereiden imago kirkastui.
Alueteatterioikeusien saaminen antoi henkistä voimaa kurkottaa jo uusiin tavoitteisiin: uuden teatteritalon aikaansaamiseen. Vuonna 1984 Seinäjoen kaupunginvaltuusto teki päätöksen teatteritalon rakentamisesta. Alueteatterioikeuksien saaminen ja päätös uuden teatteritalon saamisesta muodostivat keskeisen käännekohdan kaupunginteatterin historiassa. Se näkyi myös ohjelmistossa ja taiteellisen tason nousussa.
Oli onni, että kaupunginteatterin johtajaksi saatiin vuonna 1984 Erkki Aura. Hän nosti katsojaluvut vanhassa teatterissa korkealle tasolle ja teki itsekin musikaaleja, joista Monte Criston kreivin toivoisi tulevan uudelleen ohjelmistoon.
Ennen muuta hän oli aktiivinen uuden teatteritalon rakennustoimikunnassa. Pitkälti Auran ansioksi on laskettava, että hän sai poistettua teatterin katsomosta keskikäytävän, mikä lisäsi katsomopaikkoja.
Kun teatteritalo valmistui vuonna 1987, jatkoi Aura johtajana vuoteen 1989 saakka. Hän sai toiminnan uusissa tiloissa hyvään vauhtiin.
Teatterin historiassa 1990- ja 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen olivat voimakkaan kehityksen kausia; merkittäviä sysäyksiä valtakunnalliseen tietoisuuteen. Mikko Viherjuuri toi ohjelmistoon farssit ja musikaalit. Tiina Puumalainen ja Petri Lairikko jatkoivat Viherjuuren linjoilla. Myös puhenäytelmät ja lasten näytelmät kiinnostivat. Yleisömäärä vakiintui yli 80 000 katsojaan; parhaimmillaan katsojia oli 90 000. Mielenkiintoiset taitelijavierailut toivat yleisöä ympäri maan.
Matti Tuominen, yksi vetovoimaisista vierailijoista, esiintyi Kaislikossa suhisee -näytelmän rupikonnana. Viimeisessä esityksessä toukokuun lopulla katsomon täyttäneet koululaiset maakunnan eri puolilta eivät millään jaksaneet rauhassa odottaa esityksen alkamista, kunnes Tuominen rupikonnana astui näyttämälle. Katsomosta kuului koulutytön ääni: ”Se on kauppaneuvos Paukku!”. Katsomo seurasi tarkkaavaisena näytelmän kulkua.
Ilmari Ylä-Autio
Seinäjoen kaupunginteatterin
johtokunnan ja hallituksen puheenjohtaja vuosina 1976–2004