<p>Oikeastaan on ihme, että olemme olemassa. Pitkä historia Ruotsin valtion osana on sisältänyt kohtuuttoman runsasta sotaväen ottoa emämaan hyväksi. Ruotsin suurvaltavaiheen aikana muutenkin vähäinen väkilukumme hupeni etenkin asekuntoisten miesten antaessa kaikkensa kuningaskunnan sotasaaliin keräämiseksi. Meidän saamisemme olivat nuorten miesten hautaamiset. </p><p>Itäisenä valtakunnan osana otimme vastaan monet ryöstö- tai rankaisuretket idästä. Venäjän toiminta on aina noudattanut nyt Ukrainassa nähtyä kaavaa: sota on ennen kaikkea röyhkeää tuhoamista ilman minkään sääntöjen pidäkkeitä. Ainut vaihe, jolloin idän vihulainen on antanut meille suhteellisen rauhan, oli aikamme suurruhtinaskuntana.</p><p>Vuodet 1809 - 1899. Sitten tulivat sortokaudet ja lopuksi itsenäisyys. Meni vain 21 vuotta ennen kuin idästä tuli uusi rynnistys. Talvi- ja jatkosodan aikana saimme taas maistaa idän olematonta ihmishengen arvostusta sekä kaikkien sodankäynnin oikeussääntöjen halveksuntaa.</p>.<p>Kuten nyt ukrainalaiset, sain itsekin osani siviileihin kohdistetuista terroripommituksista Helsingin suurpommituksissa 6., 16., ja 26 helmikuuta 1944.</p><p>Ensimmäisessä sain vielä äidin kohdussa viimeisiä kuukausia viettävänä kokea täysosuman taloomme Kauppiaankatu 6:ssa Katajanokalla. Kellarin hutera pommisuoja onneksi kesti, mutta ulos pääsy vei aikansa.</p><p>Valheiden valtakunta väitti silloinkin täsmäpommittaneensa vain sotilaskohteita. Paitsi meitä, tuhosivat oman lähetystönsäkin - siinäkö täsmäosuma?</p><p>Viime aikoina ovat palanneet mieleen isovihan ajat. Silmitöntä tuhoamista, vanhempien kidutusta ja surmaamista lasten edessä tai toisin päin. Ihmishenki ei itänaapurissa ole arvossaan.</p> .<p>Kun tarkastelee sotien toistuvuutta, on se usein ollut alle 100 vuotta, joskus toistunut lyhyinkin väliajoin. Onko niin, että mennyt - suhteellisen rauhan - aika, 76 vuotta, ennakoi jo uutta koettelemusta?</p><p>Viime sotien jälkeen on ainakin sotilailla ollut motto: ei koskaan enää yksin!</p><p>Kun idän hirviö taas todistaa muuttumattoman luonteensa, ei ole vaihtoehtoa sotilaalliselle liittoutumiselle. Suomen kohtalo on taas kerran muiden käsissä. On mielenkiintoista, jopa jännittävää, nähdä mitä Ranskan presidentin vaali tai Unkarin kostonhimoinen diktaattori päättävät ylitsemme.</p><p>NATOon on päästävä, sillä turvatakuiden arvo näkyy parhaillaan Ukrainassa. Uskon, että valtiojohtomme anoo liittoon pääsyä, mutta se ei ole mikään ”Manun illallinen”.</p><p>Jos huonosti käy, ovat nyt luvatut 2-3 miljardia pikku summa, kun taas kerran yksin saamme ottaa lännen etuvartion vastuun. Meidän DNA:ssamme näyttää olevan puolustushenki päätellen siitä, kuinka ilman suojeluskuntaliikettä miehet ja naiset hakevat ”metsästystaitoja”.</p><p>Nyt tarvitaan valppautta, jämeryyttä ja onnea!</p><p><strong>Kalle Lanamäki</strong></p><p>Vaasa</p>
