Viime vuodet ovat entisestään vahvistaneet, miten elintärkeitä julkisella sektorilla pienellä palkalla työskentelevät ihmiset ovat. Ilman heidän ammattitaitoaan ja venymistään pandemia olisi ollut monin verroin suurempi katastrofi Suomessa.
Julkisen sektorin työntekijäjärjestöjen hallinnot – siis julkisen sektorin työntekijät ja heidän äänestämänsä edustajat, ovat hylänneet valtakunnansovittelijan surkeaksi luonnehditun sovintoehdotuksen torstaina. Tämä tarkoittaa, että perjantaina alkoi 25 000 hoitajan lakko.
Tässä tilanteessa ollaan, koska jokaisella palkkakierroksella viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut ”väärä aika” julkisen sektorin palkkojen suhteelliselle parantamiselle.
Tämä on ymmärrettävää julkisen talouden näkökulmasta, sillä vuodesta 2008 alkaen Suomi on kyntänyt syvällä suossa julkisen taloutensa osalta. Julkisen sektorin pienipalkkaisten työntekijöiden kannalta tämä ei kuitenkaan ole kestävää, mikä näkyy työvoimapulana ja pahoinvointina työpaikoilla.
Monilla aloilla on vaikeuksia täyttää tarpeita, jotka tulevina vuosina tulevat kasvamaan henkilöstön osalta entisestään.
Meillä ei ole varaa antaa kehityksen jatkua. Nykyinen neuvottelukierros on oltava viimeinen nykymuodossaan.
Emme voi antaa vastakkainasettelun ja repimisen jatkua työmarkkinoilla, vaan asioista on palattava sopimaan järjestäytyneesti - myös kolmikannassa.
Tarvitaan myös enemmän yhteistyötä julkisen sektorin eri työntekijäryhmien välille.
Suomi tarvitsee palkkatasa-arvo-ohjelman, jolla pienipalkkaisten, pääosin naisvaltaisten alojen palkkoja parannetaan suhteellisesti.
Käytännössä tämä tarkoittaa tulevien neuvottelukierrosten palkankorotusten yhteydessä euromääräisiä tasa-arvoeriä kyseisille aloille.
Tasa-arvo-ohjelma tulisi tehdä pitkäjänteiseksi, jolloin se osoittaisi suuntaa useiden neuvottelukierrosten ajalle ja auttaisi näin aidosti kuromaan palkkakuilua umpeen.
Vastuu neuvotteluiden ja ratkaisujen löytymisen mahdollistumisesta on ensisijaisesti työnantajajärjestöillä, jotka ovat luopuneet kolmikantaisesta sopimisesta, johon osallistuu järjestöjen lisäksi valtio.
Valtion osallistuminen on tärkeää, koska se vastaa näiden julkisen sektorin pienipalkkaisten alojen rahoittamisesta.
Kyse ei ole varsinaisesta tupojen eli tulopoliittisten kokonaisratkaisujen paluusta, koska niihin liitettiin laajasti myös sosiaaliturvaan ja verotukseen liittyviä ratkaisuja, jotka eivät ole välttämättömiä tasa-arvo-ohjelmien kannalta. SDP:ssä olemme toki valmiita myös tupoihin, mutta ne eivät ole realistisia pitkään aikaan, kun työnantajaleiri on repinyt itsensä niin kauas.
Toivotaan, että julkisen sektorin kiistaan löytyy pian osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Senkin jälkeen tulee uusia neuvottelukierroksia ja niitä auttaisi pitkäjänteinen tasa-arvo-ohjelma.
Ennen kaikkea kysymys on kuitenkin tärkeiden hoidon, hoivan, sosiaalihuollon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja tukipalveluiden ammattilaisten työn mielekkyydestä, alojen houkuttelevuudesta ja palveluiden laadusta.
Niiden kannalta palkkauksen pitkäjänteinen kehittäminen on välttämätöntä.
Matias Mäkynen
SDP:n kansanedustaja Vaasasta