Olen kiitollinen, kun saan lukea Ilkka-Pohjalainen -sanomalehteä latinalaisella kirjaimistolla painettuna. Toisinkin voisi olla.
Vain hiukan huonommalla tuurilla käytössä saattaisi olla kyrillinen kirjaimisto, sama jota Venäjällä käytetään.
Il-Po:n sunnuntain pääkirjoituksessa annetaan oudolla tavalla ymmärtää, että ilman paljon puhuttua suomettumista oltaisiin oltu jo pitkään Naton jäsenenä.
Tällä hetkellä on mahdollista turvallisesti tunnustaa toisen laidan ääriajattelua tyyliin – suomettuminen oli hävettävää rähmällään oloa. Tuossa pakkaa vain unohtua, että räksytyksen turvallisuus taitaa olla suurelta osin Kekkosen ansiota.
Kekkosen aikana ja johdolla Suomi onnistui vaurastumaan melkoiselta osin idänkaupan avulla. Kekkonen vei veli venäläistä kuin pässiä narussa.
Parhaillaan ollaan sortumassa kritiikittömään länsimaalaisuuden ja eurooppalaisuuden ihannointiin. Nyt ollaan rähmällään Euroopan unioniin päin. Ainakin sieltä lappaa naurettavia ja jopa pelottavia direktiivejä tasaiseen tahtiin, joka tapauksessa huomattavasti enemmän kuin itänaapurista koskaan.
Yksityisomaisuuden suoja alkaa uhkaavasti rakoilla. Siitä ovat osoituksena unionin metsiemme hoitoon puuttuvat kaavailut, ennallistamiskonhotuksen eri variaatiot ja vaikkapa turvepeltojen metsitysuhkailut.
Luultavasti tilanne ei olisi läheskään yhtä onneton, mikäli käytettävissä olisi Kekkosen kaltainen mies tai nainen.
Kekkonen piti taatusti länttä silmällä siinä kuin itänaapuriakin ja otti kultajyvän sieltä, missä se oli otettavissa. Häntä ei vaivannut naiivi suomalaiskansallinen usko länsivaltioiden hyvään tahtoon, rehellisyyteen ja suoraselkäisyyteen. Hän oli kaiketi havainnut, että muualla kuin Pohjoismaissa kunnioitetaan onnistunutta huiputtajaa paljon enemmän kuin todenpuhujaa.
Lupausten pitäjälle ja rehelliselle henkilölle on esimerkiksi venäjän kielessä oma sanansa – tšuhna. Se tarkoittaa hyväuskoista ja hidasjärkistä henkilöä. Sitä käytettiin usein suomalaisturisteista – ei koskaan Kekkosesta. Niin luulen.
Jussi Knuuttila
Seinäjoki