Pääkirjoitus 9.8. käsitteli taas kerran Vaasan ikuisuusongelmaa eli vetovoiman puutetta. Tämä aihe nostetaan esiin pari kertaa vuodessa vähän kuin ”viran puolesta”.
Vaasan hiipumiseen on olemassa aivan selvät syyt ja ne pitäisi uskaltaa nostaa pöydälle ja tehdä muutoksia. Esim. koronasta sitä syytä on aivan turha hakea, tämä kehitys on alkanut jo kauan ennen kuin pandemiasta tiedettiin mitään.
Vaasan kasvun esteenä on useampi eri syy. Ensinnäkin Vaasa rajautuu lännessä mereen ja idässä sekä pohjoisessa Mustasaareen. Laihialaisia Vaasan ruotsinkielisyys ei innosta lainkaan. Alueelliset kasvun rajat ovat tässä verrattuna vetovoimaiseen ja kehittyvään Seinäjokeen, joka voi kasvaa kaikkiin suuntiin.
Seuraavaksi asia jota Vaasassa ei haluta myöntää, on Vaasan maine ruotsinkielisenä ja sisäänlämpiävänä pikkukaupunkina. Tämä on muualla Suomessa vallitseva yleinen käsitys ja tämän muuttamiseksi Vaasassa ei ole tehty mitään.
Vaasaan ei haluta tulla eikä tänne esim. opiskelujen jälkeen asettua, koska yleinen vaatimus ruotsinkielen taidosta joka työhön koetaan rajoittavana. RKP:n ylivalta niin kaupungin kuin esim. terveydenhuollon organisaatioissa estää tehokkaasti muutokset. Ankkalampea vahditaan hanakasti.
Lisäksi Vaasan taloudenpito on holtitonta, kaupunki on erittäin velkainen. Vaasa on kova verottaja, sekä Vaasan Sähkö että Vaasan Vesi piiloverottavat vaasalaisia. Veronmaksajien varoja on tuhlattu massiivisiin halli- ja stadionhankkeisiin ja investoinnit esim. viemäri- ja katuinfraan ovat tekemättä. Korjausvelka vain kasvaa.
Pääkirjoituksen viimeinen kappale kehottaa ”pureutumaan ilmiöön”. Syytä onkin, mutta tähän ei tarvita kalliita konsultteja asiaa selvittämään. Tosiasioiden tunnustaminen riittäisi. Vahinko vain että toimiin olisi ollut syytä ryhtyä jo ainakin kaksikymmentä vuotta sitten.
Henrik Gräsbeck
Vaasa