Yleisöltä

Tätä mieltä tänään: "Kun seuraa Amerikkaa, ymmärtää, mihin koko kansan koulutuksen olematon taso johtaa. Muutama nero ei yksin maata pelasta, kun kansa uskoo mitä tahansa."

Kirjoita viestiin MIELIPIDE oma mielipiteesi ja lähetä viesti numeroon 13523.
Kirjoita viestiin MIELIPIDE oma mielipiteesi ja lähetä viesti numeroon 13523.

Kyllä ennen oli hyvin, kun vesi oli prunnis puut liiteris ja huusi pihan perällä. Ei oltu niin avuttomia kuin nyt katkosten aikana.

Pian tv:stä tulee tuttu Tuntematon sotilas. On hyvä muistaa millä uhrauksilla Itsenäisyys saatiin. Isänmaan arvojen kunnioittaminen ja rehellisyys ovat meidän velvollisuus.

Ankeita aikoja, kun ansiosidonnaiseen päivärahaan oikeutetaan ilman ammattiliiton jäsenyyttä (ammattiliittojen alasajo, paikallisen sopimisen tieltä). Lisäksi leikkaukset pienituloisilta ja huonompiosaisilta, nämä saamme, kun äänestämme kokoomuksen pääministeripuolueeksi.

Ihminen voi haluta kaikenlaista, mutta se ei silti ohita kielioppia eikä muitakaan lakeja. Jussi Lampin nimen genetiivi oikeinkirjoitettuna: Jussi Lammen. That’s it.

Jos emme ole valmiita joustamaan omista oikeusvaltioprosesseista, miksi ihmeessä menimme allekirjoittamaan yhteisymmärryspöytäkirjan. Kuka siis jankuttaa, Turkki vai me?

Kyllä se tästä joulu muuten mutta lahjattomat ja lahjotut tontut aharistaa.

Marxismileninismihän ei tunnusta objektiivista totuutta. Alkaa tuntua, että se sopii myös Suomen hallitukseen.

Koirakin on nykyisin Hän ja hän saa syödä säkkikaupalla liharuokaa ja monenmoista makkarapötkyä mutta ihminen on se, joka sais syödä vain kasviksia ja juoda sinistä maitoa. Kyllä niillä jaksaa ja maailma pelastuu.

Punavihreät keskustanuoret maaseudun elinvoimaa edistämässä: lopetetaan turkistarhaus ja turvetuotanto.

Mitä tarkoittaa ’jatkuva kasvu’...? Liian paljon, sopivasti vai liian vähän...? Entä mitä tarkoittaa ’kestävä kehitys’...? Vähemmän, riittävästi vai enemmän...? Kenelle.

Norjan lannoitejätti Yara jakaa ylimääräisellä osakeannilla rahaa osakkailleen valtavista voitoistaan Ukrainan sodasta johtuen. Olisiko kohtuullista muistaa myös Venäjän presidentti Putinia. Hänen ”ansiostaanhan” Yara nyt pystyy nylkemään viljelijöiden rahat. Öljyä ja kaasuahan norskeilla piisaa typen tekemiseen ja fosforia ja kalia on kyllä saatavissa kohtuuhintaan. Voisi kysyä kaikilta niiltä yrityksiltä, jotka härskisti rahastavat Ukrainan kansan kärsimyksillä, että kenen joukoissa te oikein seisotte?

Että oikein lääkäri-ihminen välttelisi mies/nainen-sanoja! Itse olen siis kiveshenkilö ja vaimoni on kohtuihminen! Onko hullumpaa esitystä enää nähty, hohhoijaa.

Jos jokin ei tunnu täsmäävän, se ei täsmää. Totuus löytyy surffaamalla ulkomailla mediakanavissa. Terveisin entinen lammas.

Ristinummen apteekki toimii, ottakaa Liisanlehto mallia sieltä, niin jonot lyhenee.

Minnekähän Palosaaren virastotalolle muuttavien verotalon työntekijöiden tarvitsemat 50–60 autopaikkaa sijoitetaan? Lisäksi pitää varata autopaikkoja asiakkaillekin. (Poikkikujalla nykyiset paikat ovat n. 10 m ovista.)

Venäjän presidentti on itse ajanut itsensä nurkkaan. Hänen ”tulevaisuutensa” on mahdollista, vain ja ainoastaan pikaisella vetäytymisellä Ukrainasta, vaikka tämän neuvonantajat sanoisivat jotain muuta.

30 000 osallistujaa Egyptin ilmastokokoukseen! Kuinkahan moni tuosta porukasta on tosissaan matkassa. Epäilen, että osa lentelee etelän lämpöön toisten rahoilla.

Viimeinen sähkön korotus 10,7 sentistä 29,9:ään tulee perua heti ja palata aikaisempaan hintaan. Siitäkin jää liikaa katetta vaikka pörssihinta 2-kertaistuisi. Nykyisin oman tuotannon (n.80 %) kustannus korkeintaan 4–5 s/kwh ja pörssisähkön n. 15 s. Johdon selitykset hinnan määrittelyn vaikeudesta toistaiseksi voimassa oleviin sopimuksiin ovat naurettavia. Hintaa ei tarvitse eikä pidä nostaa etukenossa pilviin. Tiedoksi Tolppaselle V. Sähkö ei ole pörssiyhtiö eikä sillä ole pienomistajia.

Kun seuraa Amerikkaa, ymmärtää, mihin koko kansan koulutuksen olematon taso johtaa. Muutama nero ei yksin maata pelasta, kun kansa uskoo mitä tahansa.

Arkkipiispa Luoma laukoi tv-ohjelmassa ajallemme tyypillisiä, eriskummallisia ajatuksia. Niistä kolme. 1. Maailma on muuttunut, siksi kirkonkin pitää muuttua. 2. Olen valmis vihkimään samaa sukupuolta olevia. 3. En näe mitään ristiriitaa evoluution ja Jumalan luomistyön välillä. Mitähän oppikirjaa arkkipiispa lukee? Onkohan Raamattu jäänyt piispalta avaamatta? Ei ihme, että kansankirkko on hukassa, koska sen paimenkin on näin synkässä pimeydessä.

Kaikki vouhkaa tuosta sotesta näin vaalien alla, mutta mihin on unohtuneet miehet ilmaisista syöpäseulonnoista? Naisihmisenä olen saanut lapun postiin 30 v. jälkeen joka 10. v. milloin mihinkin. Eturauhassyöpä on tosi yleinen miehillä nykyään, miksi ei kuulu seulonnan piiriin? Syrjintää sukupuolen mukaan?

Jos vaarallisia sähköpotkulautoja ei saada Vaasan kaupunkikuvasta pois, niin niiden suurin nopeus on laskettava 10 km/tunnissa! Nehän ajavat jopa polkupyöräilijöiden ohi!

Vaasassa Kiilapalstalla Välitien ylittävän pyörätien risteykseen pitää saada lisää valaistusta! Se on todella pimeä ja ilman valoja ajavia pyöräilijöitä ei millään meinaa nähdä. Kaupunki hoitakoon asian pikaisesti. Vai odotetaanko onnettomuutta?

IIHF on siirtänyt nuorten ja naisten kisoja. Vedotkaamme heihin faselismin ja Kanadacupin lopuksi, ja kutsukaamme syksyksi parhaiden puolueettomat MM-kisat.

On se törkeetä, että hyvää eläkettä saavat, keräävät kaupoista kaikki laputetut tuotteet. Olisi syytä hävetä. Kannattais luopua ulkomaan matkoista, ja antaisi tilaisuuden vähävaraisille.

Johan oli taas eriskummallinen valitus ruotsinkieliseltä, aivan ministeritasolta (Henriksson) Vbl:ssa: Miksi ruotsinkielisten pitää maksaa todistuksesta suomen kielen osaamisesta! Oikeusministeriöltä oli varmaankin vahingossa ? jäänyt huomaamatta, että suomenkieliset maksaa samalla lailla ko. todistuksesta! Vai ei kai oikeusministeri vihjannut, että ruotsinkielisiltä ei saisi tätä maksua periä, eihän?! Vai oliko tää taas ruotsinkielisten osoitus tasa-arvosta Orwellia mukaillen?

Pääministerin on sallittu siirtyä ns. ”turvalliseen tilaan” vaalikamppailun ajaksi. Tämä on sitä pääministeri-istituution ravistelua.

Inkluusiosta perusopetuksessa kiistellään nyt. Lienee osasyy Pisa-menestyksemme häviöön. Inklusiivisuus on tasa-arvoa ajava periaate, jonka avulla pyritään tuen tarpeessakin olevat oppilaat pitämään samassa opetusryhmässä. Opettajathan tästä väsyvät. Inkluusio on toiminut huonosti etenkin säästöjen johdosta. Saattoi olla tasa-arvoisempaa ennen inkluusiota toiminut erityisjärjestely, jossa oppiminen kaikilla oppilailla oli nykyistä tehokkaampaa.

Kokoomuksen Kataisella ja Vapaavuorella oli 8 vuotta sitten hirveä kiire myydä Fortumin sähköverkot ja samalla laittoivat käyntiin toiminnan, minkä seurauksena Suomi menetti 6 miljardia euroa ja lisäksi sähköverkotkin.

J. Mäkynen, missä kohtaa uudessa aborttilaissa kerrotaan puoskareiden voivan suorittaa abortin? Pitäisikö raiskatun henkilön mielestäsi aina synnyttää raiskaajansa lapsi? Entä pitäisikö insestin uhrin myös synnyttää itselleen esim. sisko tai veli?

Turha haukkua riisikuppeja takavalottomuudesta. Ne on yleensä saksalaisia premium-autoja, joissa ne ei pala. En tiedä, luuleeko ne säästävänsä sähkölaskussa, kun pitävät valot poissa. Opettele kuitenkin autojentunnistusta ennen kuin haukut väärää puuta.

Voisiko joku kertoa mitä Vaasan torilla tehdään vesialtaalla? Suurimman osan vuodesta ( talvi) tyhjänä...

Sähkön hinnan mitätön muutaman sentin (4) alennus on kuin pilkan tekoa asiakkaista.

Traktorikuski, ylitä silta ihimisiksi. Koriaa minkä rikot. Opettele arvostamahan toisten tekemää työtä.

Pitääkö riskiryhmiin kuuluvan ottaa 5:des rokote?

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje