Yleisöltä

Taistelutahto ja tulikaste

Jaa artikkeli

Ilkka-Pohjalaisessa oli mainio artikkeli 25.3.2022 otsikolla ”Jussi Niinistö uskoo Puolustusvoimien hajauttavan toimintojaan”.

Toimintojen hajauttamisen voisi ajatella vaikuttavan sellaiseen kuin taistelutahtoon. Sen ylläpitämiseen ja joskus myös elvyttämiseen.

Korkein upseeristokaan ei pysty muuhun kuin arvioimaan taistelutahtoa. Todellinen taistelutahto ilmenee tulikasteessa ja sen jälkeisissä sotatapahtumissa.

Pahimmillaan on kyllä aseita mutta niiden käyttäjät juoksevat pakoon.

Talvisodan ihme tarkoittaa sitäkin, että ehkäpä etukäteen alhaiseksi arvioitu taistelutahto vuoden 1918 tapahtumien perustalta osoittautui aivan muuksi. Oli sotataitoa ja taistelutahtoa. Matti puuhasi motissa.

Tosi tilanne kertoo mitä on taistelutahto. Ennen tosi tilannetta on tehtävä kaikki voitava taistelutahdon hyväksi.

Rauha on kummallista aikaa. Sota muhii kaikessa rauhassa. Jos ja kun emme toivo sotaa, niin saatamme olla tilanteessa, jossa väkivaltainen tahto haastaa meidät. Pistää epämukavuusalueelle.

On hyvä, jos nykyiset tapahtumat vievät varuskuntaverkon päivittämiseen. Tällöin tulee huomioida tieto mikä liittyy sotilaspsykologiaan ja sotilassosiologiaan.

Ilman meisyyttä ei ole oikein mitään.

Kaikki ei ole pelkkää talouslaskentaa.

Suomalaisen sotilaan tulee näkyä arjessa. Kauhavallakin.

Jari Ranta

Vaasa

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje