Talvisota poliittinen piruetti

Avatessani talvisodan taustaa mielessäni oli toive asiallisesta debatista. Peter Söderman ja Pasi Unhola esittivät harkittuja, kiinnostavia faktoja, joihin kannattaa syventyä. Haluamatta toistaa itseäni lisään kuitenkin seuraavaa: Mannerheim, Paasikivi, Ryti ja Ståhlberg kannattivat Stalinin ehdotuksia rajakysymyksestä. Olivatko nämä miehet naiiveja ja epäisänmaallisia sekä älyllisesti impotentteja ja moraalisesti heikkoja? Itse nojaan heidän näkemyksiinsä.

Ei Stalin ollut ”hyväntahtoinen”, vaan pragmaatikko. Hän näytteli leppoisaa. Hänhän oli mies, jonka ”puhdistusten” uhreja ei tiedetä edes kymmenien miljoonien tarkkuudella. Hän olisi voinut miehittää Suomen tai esittää uhkavaatimuksen, mutta sen sijaan osoitti pitkämielisyyttä ja yritti 3 kertaa neuvotella itse suomalaisten kanssa. Tarkoitus oli pitää Suomi ja Pohjola stabiileina. Pienimmän riesan tie. Hän teki useita ehdotusyrityksiä. Kohteliaasti hän kysyi lopussa: ”Tässähän olisi vielä yksi mahdollisuus. Eikö tämäkään teiltä joutaisi?”

Asian tärkeyden osoitti jo 1938 kahden diplomaatin (Stein ja Jartsev) välityksellä yritetty yhteydenotto Suomen hallitukseen. Molemmat torjuttiin tylysti, mikä jo oli nöyryyttävää Stalinille. Tämäkin osoitti hänen olevan tosissaan.

Syksyllä 1939 tuli kutsu Moskovaan. Ulkoministeri Erkko kieltäytyi lähtemästä. Tilalle lähetettiin Paasikiven valtuuskunta asemalla väkijoukon virsien saattamana. Erkko antoi riittämättömät marginaalirajat neuvottelijoille. Hän sanoi Paasikivelle: ”Jos ei näiden (Suomen) ehtojen pohjalta synny sopimusta keskeyttänette neuvottelut. Unohda, että Neuvostoliitto on suurvalta.” Sehän piti päinvastoin muistaa.

Suomi lopetti neuvottelut pysyvästi luullen asian näin loppuun käsitellyksi. Tämä ei ollut naiiviutta, vaan suoraa tyhmyyttä, joka johti sotaan. Paasikivi puhui lopun ikäänsä ”Erkon sodasta”, ei talvisodasta.

Stalinilla oli väärä käsitys Suomesta. Huolimatta talven tulosta hän uskoi puna-armeijan ehtivän kahdessa viikossa ottaa Suomen ennen talven alkua. Hän antoi käskyn, ettei Ruotsin rajaa saa ylittää. Lisäksi hänellä oli käsitys, että Suomen punaiset ottavat tankit riemuissaan vastaan ja liittyvät sotaan revanssihengessä. Totuus oli aivan toinen. Suomessa syntyi ehdoton yksimielisyys sankarilliseen vastarintaan.

Ratkaisevaa oli, että kenraali Talvi soti Suomen puolella. Harvinaiset –40 asteen pakkaset ja hanget, korkeat nietokset puuduttivat hyökkääjää. Oleellista oli myös se, että Stalin oli ”puhdistanut” armeijan upseeriston ja sen uudelleen organisointi oli kesken. Hän kuitenkin uskoi sen helposti selviävän lilliputtivaltiosta. Näin Stalin joutui sotansa vangiksi. Hän ei päässyt sitkeästä vastustajasta irti koko talvena. Tämä rohkaisi Hitleriä aloittamaan operaationsa ”paperitiikeriä” vastaan. Maaliskuussa Suomi oli vain tuntien päässä romahduksesta. Kelirikko sai aikaan tilapäisen valerauhan solmimisen. Marsalkka Göring neuvoi Suomea ”rauhoittumaan”, koska he saisivat myöhemmin kaikki takaisin korkojen kera.

Paradoksaalisesti talvisota oli kuin Stalinin joululahja Hitlerille. Suomi turvautui Saksaan.

Kaikki jättää auki kysymyksen, miten Suomi olisi suhtautunut Saksaan sen hyökätessä Neuvostoliittoon, jos olisi päästy rajasopimukseen. Saksalaiset tarvitsivat ainakin Lappia.

Matti Hurme

Vaasa

    Jaa artikkeli