Yleisöltä

Tasa-arvo kuuluu kaikille ja kaikkialle

Heinäkuun helteillä mediassa annettiin paljon palstatilaa Pride-viikolle. Jokaisen tapahtumaan liittyvän uutisen yhteydessä käytiin myös kiivasta kommentointia siitä, mikä on sopivaa tai moraalisesti kannatettavaa. Ihmisillä tuntuu olevan näistä hyvin erilaisia ja kaukana toisistaan olevia näkemyksiä.

Nykyistä uutisointia, keskustelua ja asioiden hoitamista vaivaa kahtiajakautuneisuus. Kun jakaannutaan leireihin ja kuppikuntiin, käy yleensä niin, että totuus ja oikeudenmukaisuus kärsivät. Niin kävi tänäkin kesänä.

Ainakaan täällä Etelä-Pohjanmaalla ei oltu suuren yleisön mielestä vielä valmiita sateenkaarenkirjavaan riemumarssiin. Mutta kyllä vielä koittaa aika, jolloin vähemmistöjen oikeuksien puolustaminen normalisoituu lakeuksillakin.

On syytä muistaa, että pohjimmiltaan ei ole kyse minkään yksittäisen väestöryhmän oikeuksista. On kyse tasa-arvosta sanan laajassa merkityksessä. On kyse ihmisoikeuksista. On kyse siitä, että hiljaisempia ääniä ei saa vaientaa. On kyse keskustelun avoimuudesta. On kyse ihmisyydestä. En usko, että kukaan järkevä ihminen voi sinänsä olla näitä arvoja vastaan.

Ymmärrän, että pienissä kyläyhteisöissä tai alueilla, joissa tavat ja tottumukset ovat normittuneet hyvin yhdenmukaisiksi, pelätään erilaisuutta. Suuren maailman tuulet tuntuvat vierailta. Sellainen, mitä ei ole ennen nähnyt, ei välttämättä käy omaan järkeen ja arveluttaa.

Pelko ohjaa keskustelua. On ahdistavaa kokea, että maailma, johon olen tottunut, onkin laajempi. Se on inhimillistä.

Asiat muuttuvat hitaasti, mutta muuttuvat kuitenkin. Viimeisten 10–20 vuoden aikana miesten ja naisten välinen tasa-arvo on vakiintunut normaaliksi kahvipöytäkeskustelujen aiheeksi. Tytöttely ei ole ok eikä setien tekemä, omasta mielestään harmiton peppujen puristelu myöskään. Yhdestä vaihtoehdosta valittavasta ihonväristä tai seksuaalisesta suuntautumisesta poikkeaminen on arkipäivää yhä useammissa yhteisöissä eikä saa välttämättä enää kulmakarvoja kohoamaan.

Kulttuurimme erikoisuudet näkyvät jatkuvasti ajankohtaisissa tapahtumissa. Vastikään edesmennyt suurmies Vesa-Matti Loiri on hyväksytty kaikissa ääripäissä: vasemmistolle hän on Lapualaisoopperasta pinnalle noussut radikaali, oikeistolle isänmaan ystävä ja kansallissankari.

Uuno Turhapurollekin olisi vaikea antaa puoluekirjaa hänen mukautuessaan rahanahneesta pyrkyristä köyhien asian puolustajaksi yhtä sujuvasti kuin Loiri komediasta tragediaan.

Julkinen huumemyönteisyys tai uudelleensyntymään uskominen eivät tiputa suurmiestä jalustaltaan. Kestämme liberaaleja ajatuksia ja toimintoja, jos niin haluamme ja jos se on meille eduksi. Etenkin, jos suvaitsevaisuus saa meidät kuulumaan tiiviimmin yhteisöihimme. Hyväksyntä on ensimmäinen merkki siitä, että maailma ja arvomme voivat muuttua suvaitsevammiksi.

Ymmärrämme enemmän kuin annamme itsemme ymmärtää. On kyse siitä, kuka ja miten asian esittää. Esimerkiksi oman lapsen homoseksuaalisuus muuttaa vanhemman arvopohjaa ja voi saada silmät aukenemaan ja näkemään ympäröivän maailman toisin. Rakkaus voittaa ennakkoluulot.

Kaikkeen tottuu ja ennakkoluulot palautuvat hiljalleen perustaviksi arvokysymyksiksi. Jokaisella ihmisellä on oikeus tulla hyväksytyksi ja toteuttaa itseään. Ilman vainoa, pelkoa tai vähättelyä.

Tanja Norrena (sd.)

kaupunginvaltuutettu, erityisopettaja

Lapua

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje