Yleisöltä

TEKSTATEN

Jaa artikkeli

Turha syyttää kantakurikkalaisia Jalasjärven liittymisestä Kurikkaan. Ihan itse äänestitte ja päätitte. Hylkäsitte Seinäjoen ihan itse. On tainnut unohtua jo se, miksi ette itsenäisenä kuntana voineet jatkaa?

Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa. Siinä on selkeästi sanottu, miten johdetaan. Nyt vain johtajuus puuttuu, ei liene rohkeutta tehdä päätöstä Natoon liittymisestä. Suomeen ei kohdistu uhkaa, sitä mantraa he hokevat, kansanedustajat ovat onnetonta porukkaa, ei ole kantaa tai ei tohdita sanoa. Kansalaiset antavat tukensa, mutta Niinistö ja Marin jarruttelevat, on siinä johtajat. Kiemurrellaan vain.

Nyt Natoon ja äkkiä ennen kuin aikaikkuna menee umpeen. Turha vitkuttelu pois selvässä asiassa. Nöyristely ja Putlerin miellyttäminen lopetettava heti.

Taitaa olla aikaa lähemmäs 40 vuotta kun kuuntelin U.K. Rantalan luentoa. Hän sanoi heti aluksi, että maatalouden tehtävä on nälän torjuminen. Se tulee kaikkien muistaa.

Astmaatikkona kokemuksen kautta olen oppinut käyttämään hajuttomia tuotteita esim. pesuaineita. Shampoot, saippuat saa nykyään hajuttomina, helpottaa elämää.

Te, jotka taas vahditte meitä etätyöntekijöitä terasseillamme/parvekkeillamme: meille kuuluu myös ne ruoka- ja kahvipaussit, lomat ja muut vapaapäivät. Edelleen siis ”lekottelemme” kotonamme työaikana ja käymme vain harvoin työpaikalla. Näin myös tulevaisuudessa. Korona ei ole loppunut, eikä lopu. Koittakaa kestää. Kateus ja kyttääminen ei kuulu sivistyneelle ihmiselle.

Eipä Jalasjärvellä ollut juuri vaihtoehtoja: moniko naapuri olisi ollut halukas tai edes kykenevä ottamaan vastattavakseen 35 miljoonan velat! Jalasjärvellä on hienoja yrityksiä ja kulttuurialan osaajia, mutta voi taivas tuota valituksen määrää! Taisimme me kurikkalaiset tehdä huonon päätöksen?

Nyt kun Nato-korttia vielä tarjotaan täytyy vastata, otan. Nato-Otan.

Minkälainen laskuoppi on ollut sillä urheilutoimittajalla, joka laittaa urheilutulokset miinus-merkillä, jos toiseksi tullut tai kolmas on aina hävinnyt, niin aika ei voi olla -15 sek tai -24 sek. Epätietoinen??

Ehkäpä jo piankin alkaa vihervasemmiston ajatusmaailmassa saada sijaa muukin kuin suomalaisen alkutuotannon alasajo.

Ruotsissa turve ei ole fossiilista polttoainetta. Suomessa meidän hallitus arpoi turpeen fossiiliseksi. Näin se on, kun ei ole kokemusta asioista Suomen hallituksella.

Toivottavasti maapallolla pidetään huoli, että Venäjä maksaa Ukrainalle sotakorvaukset ja ilmastopäästöistä korotetut haittaverot.

Voi kuinka hyvät mielipiteet Juhani Talasjärveltä ja Antti Uotilalta Il-Possa 16/3. Kaikkien päätösvallassa olevien luettavaksi, ennenkö lyövät päätänsä Karjalan mäntyyn.

Onko sillä nyt väliä kuka minut vanhuksena ilmoittaa rokotukselle?

Sain ystävänpäiväkortin 14.3. Lappajärvelle. Kortti oli lähetetty Seinäjoelta 8.2.2022. Kortissa luki, laitan ajoissa, että ehtii perille oikeana päivänä.

Venäjällä on vankilassa rehelliset ihmiset ja Kremlissä rikolliset.

Öljyn maailmanmarkkinahinta tulee nousemaan. Se näkyy pumpuilla etukäteen. Maailmanmarkkinahinta tulee laskemaan. Se näkyy pumpuilla viiveellä. Hmm?

Matti Jurva lauloi aikoinaan: Njet Molotoff, njet Molotoff, valehtelit enemmän kuin itse Bobrikoff.

Eiköhän nyt ole aika jättää ilmastoasiat taka-alalle, kun Venäjä tuhoaa surutta Ukrainan luontoa. Ylen kuuden uutisissa 14.3. Kerrottiin EU:n tulevasta direktiivistä, jossa vaaditaan 30 % Suomen metsistä ja pelloista palauttamaan luonnontilaan. Vieläpä joku luonnonsuojelija halusi tämän toteutuvan pakolla, kun vapaaehtoisuutta ei löydy. Pöyristyttävää, että turvepellot (ns. rapapellot) pitäisi antaa kasvaa pajua, nyt kun joka peltohehtaari pitäisi tuottaa meille suomalaisille ruokaa.

Aiemmin on täällä pohdittu Venäjän tankkien kyljissä olevia Z- ja V-kirjaimia. Kyse on sotapropagandasta. Z on ensimmäinen kirjain venäjän sanasta zashtshita ’suojelu, puolustus’. Kun ”suojelu” ei ole oikein onnistunut, on jo turvauduttava vieraan apuun eli englantiin. V = victory ’voitto’.

Paperiliitto ajaa lakkoilullaan Suomesta viimeisetkin paperikoneet ja alan työpaikat ulkomaille. Ahosesta polvi pahenee ja tyhmyys sen mukana tiivistyy.

Kaikki – Sipilän hallitusohjelma, Trumpin presidenttiys ja ennen kaikkea brexit – osuivat lopulta vain Putinin omaan nilkkaan. Manipulaatio kääntyy aina itseään vastaan. Aina!

Älkää soittako räppiä Radio Suomessa. Nuorisolla on omat kanavat.

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje