Yleisöltä

TEKSTATEN

Jaa artikkeli

Putin on nähtävästi antanut upseereille vapaat kädet Ukrainan suhteen. Kiilusilmäeverstit osaavat kyllä tuhota niin ihmisten asumukset kuin vanhat historialliset rakennukset, sekä nyt viimeksi ortodoksisen kirkonkin. Sodan tuhoja ei kyllä makseta everstien palkoilla, eikä liioin Putinin henkilökohtaisilla säästöillä, joten odotettavissa on vuosia kestävä oikeusprosessi.

Tuskin turpeen kulutus enää lisääntyy, sen käyttö on vähentynyt jo vuosia ja metsätähdehakkeen käyttö lisääntynyt huimasti. Ei turvetta vielä ole kielletty vaan isotkin käyttäjät itse ovat siitä luopuneet puuhakkeen hyväksi ja sitä kuulemma Suomessa riittää, kunhan metsänomistajat vain hoitasi metsiään.

Luterilaisessa kirkossamme on menossa kamppailu perinteisen ja modernin opin välillä. Modernin kannattajat haluavat poistaa syntikäsitteen, tehdä lähes kaiken luvalliseksi ja tehdä samalla myös armon ja syntien anteeksiantamisen tarpeettomaksi järjen päätelmillään. Kuitenkin yhtä vähän kuin pystytään kumoamaan luonnon lakeja pystytään kumoamaan Jumalan 10 käskyn lakeja.

Kun pohjalaismaakuntiinkin on nyt saapunut pakolaisia lähialueella käytävästä sodasta, on luonnollista uskoa todelliseen pakolaisuuteen, sillä se tuntuu niin konkreettiselta. Geneven pakolaissopimuskin vuodelta 1951 koski vain Euroopan sisäistä pakolaisuutta. Viime vuosien kaukomaiden turvapaikanhakijoiden taustoista sen sijaan on ollut vaikeaa, lähes mahdotonta, saada luotettavaa tietoa, koska henkilöpaperitkin oli suurelta osin hävitetty.

En kyllä sanoisi, että Korkeamäellä on sirotepintaisia tietä, tosi huonossa kunnossa tiet ovat olleet jo monta vuotta.

Sinulle, joka kirjoitit, että Mauri Pekkarinen olisi myynyt lannoitetehtaat ulkomaille, saisit tarkentaa tietojasi: SDP:n Mönkäre oli myyvä taho. Haavisto myi sähkönsiirtoyhtiön.

Itämaan ”ruhtinas” on tapansa näyttänyt. Ne ovat brutaalit, ja rumat. Luottamusta ei enää ole ollenkaan!

Onneksi presidentti Biden uskalsi sanoa ääneen, että Putin on sotarikollinen. Tähän pitäisi kaikkien maiden johtajien yhdessä yhtyä.

USA:n Biden haukkuu Putinia mutta asialla on myös varjopuoli, haukkumiset sataa USAn työllisyyteen ja aseteollisuuteen erittäin positiivisesti.

Mäkikaivontie 18:ssa hoivatalo tyhjillään yli 2 v. Siinä tila Ukrainan sotapakolaisille!

Putin on saatava Hagin kansainvälisen tuomioistuimen eteen, koska hän on kansan valitsema itsevaltias. Hän siis on yksin vastuussa hyökkäyssodasta Ukrainaan, jossa aseettomia siviilejä tapetaan silmittömästi.

Tullut hätä käteen vihreillä kun ruoka ja energia lopulta loppuu ja joutuvat kerjäläisiksi! Sitä saa mitä ovat äänestäneet.

Ukrainalaisten tukeminen on ok. Mutta on kohtuutonta, että he vaativat ilmatilan sulkemista. Seurauksena voi olla kolmas maailmansota. Malttia myös pakolaisten maahantuloon.

Komponenttipula! Tähän sanaan olemme törmänneet jo muutaman vuoden. Komponentit tulevat Kauko-idästä, ja tuleekin kysyä, miksi ei esimerkiksi Euroopasta? Ameriikkakin on riippuvainen Kiinan ja Taiwanin tehtaiden valmistamista komponenteista, ja ihmetys sen kuin vaan kasvaa. Bisneksenä tämä ala on valtava ja kasvava. Onko se nyt niin mahdoton ajatus, että näitä alettaisiin valmistamaan Euroopassakin.

Sahanlammen risteyksessä on kiertoliittymä paras vaihtoehto.

Oikaisu, väite meni väärän puolueen piikkiin, lannoitetehtaat myi Mönkäre, sdp.

Pekkarinen tuomitsee Venäjän hyökkäyksen, kun ei oikein muutakaan voi. Kun EU-parlamentissa aikaisemmin on äänestetty Venäjän vastaisista julkilausumista, hän on aina äänestänyt tyhjää.

Suomen ei kannata enää liittyä Natoon, koska Venäjästä ei ole enää mitään uhkaa Ukrainan sodan jälkeen sataan vuoteen. Panokset ja rahat on loppu.

Miksi maanviljelijöitä pitäisi tukea? Eihän muitakaan yrittäjiä tueta! Jos maanviljely ei kannata, tehkää se kannattavaksi tai lopettakaa!

Natoon heti - intoilijat eivät halua nähdä realiteettejä. Ei Suomen tai Ruotsin liittyminen ole maailmalle tärkein asia, vaan sodan leviämisen estäminen. Siksi USA jarruttelee päättäjiämme ja lupaa auttaa meitä puolustamaan itse itseämme. Kyse ei ole ”rohkeudesta”, vaan viisaudesta. Sitä edustaa mm. Sauli Niinistö. Kokoomus unohtaa aktiivisesti Paasikiven ulkopoliittisen ohjeen.

Taas alkoi tosiaan Ylistaron keskustassa yötäpäivää kestävä kraakutus ja linnunjätöksiä kaikkialla. Metsiä ja komeita pesimispuita on hehtaarikaupalla, niin pystyisikö joku ammattilainen tekemään jotakin. Kaikki asukkaat kärsii tästä ja sitä on jatkunut vuosikaudet.

Putin kysyi Suomessa asuvien venäläisten kokemuksia heidän kohtelustaan. Riippumatta vastauksista keksivät kyllä syitä Suomen uhkaamiselle ja pahimmassa tapauksessa hyökkäämiselle.

Hei Suomen päättäjät, nyt ei auta vatulointi Natoon liittymisellä. Se on tehtävä heti, ettekö ymmärrä merkkejä mitä Venäjä antaa. Nyt jo saatiin tieto, Suomi on eri viivalla kun Ruotsi.

Vissiiin taas tehty jokin uudistus, kun televisio sammuu kesken lähetyksen. Pikkusen ennen varottaa, mistä kysymys? Onko vihollinen asialla, taloyhtiö töppäilee, laitetoimittaja haluaa lisää rahaa? Ei virtakatkos, uusi televisio, kaapelitelevisio. Tympääsöö aika lailla, tehkää jotakin.

Hämmästyttää mielipide-ja pääkirjoituspalstoilla oleva runsas yksipuolinen Nato-uskovaisuus. Ja se, että muutoin ajattelevia pidetään vähäjärkisinä. Asialla on kuitenkin hyvät ja huonot puolensa. Naapurin kanssa on hyvä olla sovussa edelleen. Riitelystä ainakin talous kärsii. Miehitystä tuskin on tulossa. Kiihkoilijoiden varma kanta ei perustu tietoon vaan luuloon ja pelkoon.

Toisilta kuultuja juttuja kuulopuheena ei ikinä pitäisi käyttää vihapuheena.

Minuutin odottelu valoristeyksessä on mitätön aika ihmiselämässä. Sahalammen kohdassa liikennevalot toimivat erinomaisesti. Ympäristölle sillä ei ole merkitystä kuin ehkä viherpiipertäjille.

Täytyykö kansalaisten hermostua, ennen kuin hoitajien vuosikymmeniä kestänyt nöyryyttäminen loppuu? Tämä on jo liian härskiä meidän mielestämme.

Kyllä 8 miljoonan euron maataloustukirahoilla kelpaa vesitomaatteja viljellä ja vietnamilaisia kotoutella närpiöläisiksi. Lähes koko Pohjanmaan tukipotti meni tuohon ylistetyn ihanneyhteisön käyttöön kuten aiempinakin vuosina.

Suomen suurimpia tulivoiman rakentajia on maakunnan oma Etelä-Pohjanmaan Voima oy eli EPV Energia oy. Tuulivoima on se, joka laskee tuulisina päivinä sähkön hintaa jopa lähelle nollaa. Onneksi tuulivoima lisääntyy Suomessa ja Ruotsissa.

Kyllä suomalaistenkin olisi aika ruveta ajattelemaan omaakin nahkaansa kun näkee, että Putin pommittaa pääasiassa siviilejä.

Voi hitto, tekis mieli sanoa pahemmin mutta nyt tämä sama tyttöhallitus on lisäämässä 300 miljoonaa rahaa maatalouden tueksi ja juuri sama porukka ajoi alas koko maataloutta. Hyvä kun ei keritty Atriaa ja Snelmannia ajamaan alas. Nyt herätys suomalaiset. Jos tässä vielä Venäjä uhittelee niin näiden tyttöjen varassako me ollaan ja kuullaan päätöksiä..apua!

Muitakin aiheita lehteen lienee kuin Ukraina, tehkää vaikka liite, jonka saa ne jotka haluaa.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Juha Pylvään pitää erota tehtävästään Ukrainan NATO- lausuntojensa vuoksi.

Maanviljelijöiden pitää nyt luopua kesannoista ja riistapelloista, kaikki pellot viljelykseen syksyllä on pula viljasta ja perunasta. Kyllä puute nostaa hinnat.

Kertoisiko joku, koska olisi se oikea aikakausi hoitajien lakolle. Kysyy ihmettelevä sairaanhoitaja.

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje