Eihän yksittäinen kunnallispoliitikko koskaan ole kuntatyöntekijän esimies, ei edes Kauhavalla. Edustaa kyllä työnantajaa, mutta virkamies- ja henkilöstöjohto vastaa johtamisesta. Tämä tuntuu pikkupoliitikoilta unohtuvan.
Onnittelut kaupunginjohtaja Markku Lumiolle: Kauhavan tilikauden ylijäämä liki 2,7 miljoonaa euroa. Siinä on mies paikallaan! Hänen aikanaan ei ole veroprosenttia nostettu. Me kauhavalaiset olemme hänestä ylpeitä.
Kirkon oppia voi verrata puolueohjelmaan. Ne, jotka eivät kannata, pysykööt poissa! Oma uskonnollinen yhteisö on helppo perustaa. Jokainen saakoon, mitä haluaa!
Olen täysin samaa mieltä, että hoitajien palkankorotukseen täytyy löytyä rahat. Nyt tulee valtavasti lisää töitä, kun sotapakolaiset tulevat. Heidän maassaan tuberkuloosia ja koronarokotetta saanut vain n. 30 %. Kun nämä kaikki tulijat terveystarkastetaan ja hoidetaan, niin siihen tarvitaan paljon resursseja. Sosiaalipuolella tarvitaan erittäin paljon henkilökuntaa. Muistetaan myös se ohje: Happinaamari ensin omalle naamalle, sitten vasta voi auttaa muita.
Sääntö-Suomi estää työhaluisten ukrainalaisten työnteon kun suojelupäätöstä joudutaan odottamaan määräämättömän ajan. Päätös tulee sitten, kun sesonki on ohi.
Suomalaisen lannoiteteollisuuden myynti Yaralle herättää keskusteluja. Yara on maailmanlaajuinen yritys, toimintaa 60 maassa, mm. Suomessa Yaralla on kolme tehdasta. Sillä kuka kansainvälisen yrityksen omistaa ei ole merkitystä. Suuret suomalaiset pörssiyhtiöt on käytännössä ulkomaalaisten omistuksessa. Yaran tapauksessa valmistuksessa tarvittavat komponentit ovat tulleet osittain Venäjältä. Korvaavien raaka-aineiden pula nostaa hintoja, ei omistussuhteet.
Nöötöntie, Trollkunibackantie ym, mistä näitä käännöskukkasia oikein tulee. Jos ei tietäisi, että joku Mustasaaren viranomainen on nämäkin tiennimet siunannut, niin luulisi ihan, että kännissä tai läpällä on joku keksinyt. Naurattaisi ellei itkettäisi. Joku kun ihan oikeasti joutuu tällaisessa osoitteessa asustamaan.
On se hyvä kun nastarenkaat kuluttaa jään tiestä, kun ei kunnolla aurata vaan yritetään suolavedellä sulattaa lumi. Suolavesikolot tiehen tekee, ei nastarenkaat. Maalaisjärki?
Suomen päättäjät ! Lopettakaa tämä ”mielipidekyselydemokratia” tässä Nato-asiassa. Jos kansanäänestystä ei kerran järjestetä, se tarkoittaa, että presidentti, hallitus ja kansanedustajat asian päättävät ja tietenkin kantavat päätöksestään täyden vastuun. Jollakin ”otannalla” te ette voi tässä päätöksessä lymyillä kansan selän takana.
Kyllä nytkin on huono aika lakolle, mutta kuinka moni sähkö-. metalli- tai paperimies olisi valmis tekemään hoitajien vastuullista ja raskasta työtä puolella nykyisestä palkastaan? Kuntatyönantajat herätkää. T: Sähkömies.
Tasa-arvopuolue keskusta ministerikierrätyksen jälkeen: 1 naisministeri ja 4 miesministeriä. Että näin.
Voisko Huoltovarmuuskeskus vaihtaa nimensä Huoltoepävarmuuskeskus? Kun niiltä oli maskit loppu, lannoitteet, ja dieselin lisäaine, ja ties mikä?
Natosta tarvitaan kansanäänestys, kyllä kansa tietää.
Herra on varjellut suomalaisia pohjalaiselta presidentiltä ja toivottavasti varjelee vastakin. Kallio oli poikkeus, mutta hän olikin onneksi tuolta vähän ylempää. Pieni fundeeraus tärkeissä asioissa on paikallaan.
Hoitajat ovat ansainneet palkankorotuksensa. He ovat opiskelleet ammattikorkeakoulussa ja heillä on valtava vastuu työssään. Koronan aikana he ovat hoitaneet oman terveytensä uhalla koronapositiivisia potilaita ilman vaarallisen työn lisää. He ovat tehneet koronanjäljitystyötä ylitöinä jo kaksi vuotta. Heidät on velvoitettu ottamaan koronarokotteet aiemmin velvoitettujen rokotteiden lisäksi. Nyt hallitus kaavailee pikana lakiuudistusta, jolla voisi kutsua lakossa olevia hoitajia suojelutyöhön. Eihän tämä näin voi mennä! Ei voida olettaa, että hoitajat hyvää hyvyyttään suostuvat ihan kaikkeen. Kyllä työn määritelmä on se, että tehdystä työstä saadaan palkkaa. Ei siihen riitä koreasti valaistu Finlandia-talo.
Muistakaa polkupyöräilijät ja sähkölautailijat yli 12-v., että teillä ei ole oikeutta ajaa jalkakäytävillä. Vaaratilanteita riittää taas yllin kyllin.
Kaikki muut perusteet nielen lounaan hinnan nostolle, mutta yksittäisen raaka-aineen hinta? Selväähän se on, että vaihtelua on. Esim. voinko ravintoloitsijana nostaa joka talvi hintaa, kun tomaatin hinta nousee verrattuna kesään nelinkertaiseksi. Älkää pitäkö asiakkaita tyhminä, kiitos.
Kyllä entisten presidenttien niin Suomessa kuin Virossakin pitää sulatella omat traumansa sisällään ja antaa työrauha nykyisille viranhaltijoille. Ei saa antaa vääriä signaaleja maailmalle eikä toisilleen. Juna heidän osaltaan meni jo!
Työnantajilta pitäisi vaatia työnantajatutkinto!
Vöyrillä tarvetta yksityishammaslääkärille. Jos saat ajan kunnalliseen, peruutus tulee jonkin ajan kuluttua.
Miksi hoitajille pitäisi nostaa palkkaa? Moni ravintola ja baarit joutuivat lomauttamaan ja osa joutui sulkemaan paikan.
Vielä Nato-asiaa: Jos Suomi pyrkii Naton jäseneksi, niin siihen tarvitaan kaikkien Nato-maiden hyväksyntä. Mitenhän mahtaa Putinin kaveri Unkarin pääministeri Viktor Orban äänestää?
Ihotatuoinnit menneet liiallisiksi, eikö tajuta mitä myrkkyjä niistä ihoon tulee? Jopa lääkäreillä niitä näkyy olevan runsaasti. Ruman näköisiä, ennen niitä käyttivät vain vangit ja merimiehet, eivät hekään näin paljon kuin nyt.
Lappajärven Niittylänniityn tuulimyllyt pitää rakentaa vähintään 5 km päähän lähimmästä talosta ja mökistä kuten nykyisin kuuluu. Ei tuu ääniä eikä siipien välkyntää. Tarvii ison uuden sähkölinjan Isosaapasnevan kautta Patanaan tai Räyrinkiin Möksy–Oulainen-johtoon. 70 m leveä aukko metsiin. Niinpä!
25 000 hoitajan lakko ei vaaranna terveydenhuoltoa mutta pari kk sitten rokottamattomia syyllistettiin samasta asiasta? Nyt ei ole aika lakkoilla! Kuinka poikkeuslailla ei puututa asiaan? Halutaanko lisää kuolemia?
Nyt hoitajien palkat on saatava oikealle tasolle! Kansa vaivoin hillitsee raivonsa.
Milloin ja missä käydään Natoon liittymisestä se luvattu laaja kansalaiskeskustelu?
Mihin menee suomalaisen veroeurot, kun ei yhtään euroa riitä julkiselle alalle vaan eletään lainarahalla. Suomen verotus ei ole alhaisella tasolla. Kuka viisas ottaisi kopin tästä ja selvittäisi asiaa?
Nyt on Antti-pojalla haastetta kehittää maatalouden ja kaupan/teollisuuden välille normaali hintaneuvottelujärjestelmä. Emme jaksa kuunnella jatkuvaa valitusta, kun teollisuus/kauppa riistää maanviljelijöiden tuotteet ilmaiseksi.
Joku päivitteli, etteikös hirvenliha olekaan luomua. Eipä tietenkään. Se ei ole pelkästään luonnon mukaista, vaan aidosti luonnollista. Hirvi on ennen pataan päätymistään elellyt luonnossa, ollut osa luontoa.
Onkos keskustalla eduskunnassa enää ketään joka ei ole tällä kaudella ollut ministerinä?
Vikatikki liittyä Suomen EU:hun. Oli pientiloja, paljon latoja oli ja Lehmijärven pellolla hyvin pärjäs. Nyt on isoja kolhoositiloja, jotka urisoo ja marisee, ei pärjää.
Kylläpä laskee arvostus hoitajia kohtaan.
Jännittää jo kuinka paljon edeltäjäänsä kalliimmaksi tämä sote tulee. Joko on lukuja julkaistavaksi?
Nyt ei ole oikea aika lakkoiluun.
Voisiko joku julkaista kiihkottoman vertailun Suomen palkoista verrattuna muihin Euroopan maihin? Saattaisi paljastua, että ”palkkakuopassa” on aivan muut kuin nyt mainostetut.
Vaasassa vain laajennetaan keskustan kävelykatuja. Eiköhän nykyisten pitäisi hyvin riittää. Tärkeämpää olisi hankkia uusi tiekarhu ja panostaa parempaan auraukseen talvisin.