Yleisöltä

TEKSTATEN

Venäläisten kanssa yhdessä rakennettava Fennovoiman ydinvoimalaitos on suurissa vaikeuksissa. Siksi on nyt syytä kysyä, miten osakkaana olevat Seinäjoen, Alajärven, Kauhavan, Lehtimäen, Lapuan, Kruunupyyn, Pietarsaaren ja Uudenkaarlepyyn sähkölaitokset aikovat irrottautua isoista vastuistaan. Ne on kirjattu salaisiin lisäsopimuksiin.

”Jos [valtioneuvoston] ehdotus velvoitteen hyväksymisestä koskee Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa kansainväliselle järjestölle, se on kuitenkin hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa [eduskunnassa] annetuista äänistä.” (Suomen perustuslaki § 95).

Kansanedustaja Joakim Strand on Vaasan Sähkön hallituksen ja kaupunginvaltuuston johdossa sekä Suomen palloliiton hallituksen jäsen. Mutta, mutta mies ei edes yritä saada lämmitystä Vaasan jalkapalloareenan tekonurmelle. Kuka sitten uskaltaa vääntää katkaisijasta?

Kesti yli 3 kuukautta päästä lääkärille terveyskeskukseen kun on niin kova henkilöstöpula? Neljä päivää lääkärikäynnin jälkeen kolahti lasku postiluukusta joten näyttää laskutuspuolelle kyllä riittävän työntekijöitä. Onhan se hyvä kun edes rahastus toimii vaikka mikään muu ei sitten toimikaan.

Suomi-pojan isot veroeurot kelpaa Ahvenanmaalle mutta suomalainen sotilaspoika ei kelpaa. Olisiko heidän aika ruveta lypsämään Ruotsin maata?

Vaasan pääterveysasemalla ei vastata puhelimeen eikä myöskään soittopyyntöön vastata. Eikö palvelun pitänyt parantua hyvinvointikuntayhtymässä, kysyy veroja maksava kuntalainen? Kuntayhtymän johtaja voinee vastata kysymykseen ja kertoa mitä aiotaan asialle tehdä.

Meillä oli toistamiseen voittava valmentaja, jotka molemmat olisivat aikoinaan kelvanneet yhtä lukuunottamatta kaikille. Mutta kun ei niin ei. Taas tarvotaan, ja syvällä. T. SJK

Narsisti on sama, kuin kiusapukki, eli ei normaali.

Myös Salomonsaaret itsenäisenä valtiona tekee itsenäisen päätöksen turvallisuussopimuksestaan ja elää haluamallaan tavalla.

Luonnonvarojen takia tämäkin Ukrainan sota käydään. Venäjä haluaa itselleen ne tuottoisat peltomaat itselleen ja se on suurin syy tulevaisuudessakin Ruoka ja energia.

Yhä esiintyy ajatuksia lähes entisen Vaasan läänin kokoisen maakunnan luomisesta. Vaasa-keskeisessä Pohjanmaan maakunnassa on ruotsinkielisiä noin 90 000 ja suomenkielisiä noin 75 000. Etelä-Pohjanmaalla on suomenkielisiä noin 190 000 ja ruotsinkielisiä vain noin 600. Jos Vaasa- ja Seinäjoki-keskeisiä maakuntia aiotaan yhdistää, tuntuisi luontevalta hallinnon keskuspaikan sijainniksi Seinäjoki. Vahva ruotsinkielinen filiaali toimisi Vaasassa.

Puhutaan Natosta mutta kysyn, mitä tämä maksaa Suomelle.

Ei koirat lennä lintujen pesille.

Ruotsin koronan hoidon raportin pitäisi jokaisen lukea. Siitä tavallinen ihminen näkee, miten valtio toimii ja miten vähän kansalaiset tietävät ja ymmärtävät.

Finnairin toimintaa: Vaasan kone Helsinkiin lähti jostain selittämättömästä syystä taas myöhässä, jonka seurauksena matkatavarani ei ehtinyt jatkolennolle, vuorokausi mennyt enkä ole saanut vieläkään laukkuani naapurimaahan, lentoja kyllä tullut.

Ex-vaimon läsnäolosta hautajaisissa mielensä pahoittaneelle kysyisin, mitä hän tietää entisten puolisoiden väleistä? Kuinka hän itse katsoi oikeudekseen tulla hautajaisiin paheksumaan hautajaisvieraita? Entiset puolisot voivat olla mitä parhaimpia ystäviä myöhemmin. Ei rakkaus mihinkään katoa, muuttaa vain muotoaan.

Vai et Vaasas puhuttava ruotsi on rantaruottia, ruotsin ja siansaksan sekoitusta. Noh, tämmösiä mielipiteitä kai syntyy kun ainut tietolähde on joku Törnävän esson vakipöytä.

Ei voi olla ihmettelemättä, kun Suomi taisteli sodassa, ettei itänaapurille jouduta tätä maata luovuttamaan. Mutta mitä nyt onkaan tehty, myydään maata ja kiinteistöjä venäläisille. Miksi ihmeessä näin. Eihän Venäjältäkään voi ostaa, miksi sitten meiltä. Luovutammeko tämän maan pala palalta kuitenkin itänaapurillemme.

Nyt tarvitaan Kekkosen diplomatiaa! Kekkonen tekisi Putinin kanssa rikkomattoman sopimuksen, esim. Suomi ei liity Natoon ja takaa että mikään maa ei hyökkää Suomen kautta Venäjälle ehtona, että Venäjä ei perusta tukikohtia Suomen rajan tuntumaan eikä hyökkää Suomeen!

Pentti Hautala unohti mielipidekirjoituksessaan ”Vanhat konstit kurinpitoon” olennaisen asian eli mallioppimisen. Nuoret ottavat mallin ongelmanratkaisuun vanhemmilta, sisaruksilta, kaveripiiristä ja ennen kaikkea joukkoviihteestä. Koulun kasvattava vaikutus on mitätöntä yksilön oikeuksien ihannoinnin aikakautena. Kaikki heti minulle, selfiet, kosto ja pian roustaaminenkin ovat päivän trendit. Toki paha edelleen saa palkkansa – tosin euroina.

Kyllä se Mustanaamio keksii aina jänniä uusia seikkailuja.

Mikähän siinä on, kaupungin päälliköt aina lähtee ”kehittämisessä” miettimään mitä taas voitaisiin kaupunkilaisilta kieltää. Lienee turha toivoa, että joku joskus oivaltaisi, että ilmastotavoitteet voisi saavuttaa myös esim. kaupunkilaisille ilmaisilla bussitarjonnalla.

Kun köyhtyvän päättäjä haluaa siirtää vastuuta, hän palkkaa konsultin. Kun tämä sitten esittää ratkaisuja, hän lopettaisi kouluja ja päiväkoteja. On nämä niin nähty.

Koronaselvitys vahvisti, että hallinto viivytteli, kieltäytyi näkemästä pahaa ja oli heikosti varautunut. Muistamme infot keväällä 2020. Ammattilaisille poliitikot ovat kovin heikko selkänoja. Kaikkea eivät silti pysty ryssimään.

Lakko ja palkkaus. I-P:ssa 26.4 oli artikkeli opettajien lakosta. Opettajien palkaksi kerrottiin lähtöpalkka 2 700–2 800. Kun mediassa nostetaan esille hoitohenkilöstön lakko ja palkkaus, niin palkat ilmoitetaan korkeina kokonaispalkan mediaaneina ja keskiarvoina, joissa mukana esim. ikälisät, lomarahat ja haittatyökorvaukset. Laitetaan mediaan myös opettajien tulot kokonaispalkan mediaaneina ja keskiarvoina. Ikälisät, palkkiot ylitunneista ja muista lisätehtävistä, niin ollaan ihan eri lukemissa.

Ne, jotka miettivät todellisia (!), olemassa olevia (!) ja jopa uudenlaisia (!) turvatakuita Naton täysjäsenyydelle (I-P 28.4.2022), kannattaa kysellä niitä Suomessa. Kovaa ja korkealta! Uudestaan.

Ensimmäisen maailmansodan tärkeimpien kansakuntien johdossa oli kolme monarkkia, jotka olivat keskenaan serkuksia; Saksan keisari, Venäjän tsaari ja Britannian kuningas. Kolmannen maailmansodan kolmen tärkeimmän... sotilasliiton johdossa on... niin... ylivaltiollinen aseteollisuus.

Kun Seinäjoellakin pian viilettää satoja potkulautoja, tulee liikennesäännöistä muistuttaa. Moni ei näytä tietävän, ettei jalkakäytävällä saa ajaa potkulaudalla eikä polkupyörällä.

Taannoin piti savustaa Harri ulos jotta saataas Reinolle pesti. Nyt häädetään Markkua jotta saataas Akille tilaa. Surullista.

Jos ”pidän sinusta” on häirintää, niin meetoo on menny liian pitkälle. Kyllä täs maailmas on paree pitää ku vihata. Olokohon kyseessä ketkä tahansa. Nyt aikaa ja resursseja monen aivoissa käytetään turhaan, kun olis parempaakin pohtimista yhteiseksi hyväksi ihan jokaisessa kaupungissa.

Sehän on ihan tosiasia, että jokaisella vanhemmalla on eri määrä rakkautta jokaiselle lapselle, kun aikuisena mietitte elämää taaksepäin. Kuka oli suosikki ja kuka toka? Ei kai kukaan luule, että todellisessa käytännössä kaikki olisivat just jetsulleen samanarvoisia. Se, miksi näin elämässämme tapahtuu jokaisen perheen kohdalla, onkin pitemmän pohdinnan juttu. Kuka manipuloi, kuka härskisti johtaa, kuka se aina sanoo vaan ”joo joo” ja alistuu.

Onpa hämmentävää, miten joillakin ei ole käsitystä hautajaisetiketistä! Mielestäni punaisista ruusuista tehty kukkalaite sopii esim. äidille.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje