Yleisöltä

TEKSTATEN

Jaa artikkeli

Tieliikennelaki 9. pykälä: ”Yleiset nopeusrajoitukset: Taajaman ulkopuolella ajoneuvon ja raitiovaunun suurin sallittu nopeus on 80 kilometriä tunnissa, jos liikennemerkillä ei ole osoitettu noudatettavaksi muuta nopeusrajoitusta. Taajamassa ajoneuvon ja raitiovaunun suurin sallittu nopeus on 50 kilometriä tunnissa, jos liikennemerkillä ei ole osoitettu noudatettavaksi muuta nopeusrajoitusta.” Eli 100 km/h rajoitusalueella maksiminopeus on 100 km/h, ei pakollinen nopeus! Jos ajaa alle 80 km/h satasen alueella, voi syynä olla esim. se, että kuljettajalla on vielä järki tallella, eikä kaahaa vaikka nopeusrajoitus sen sallisikin.

Hienoa, Jussi-Pekka Rauha! Joku muukin kiinnitti huomiota nimien lihavoinnin poistumiseen Ilkka-Pohjalaisen jutuissa. Outo ilmiö, jonka syytä ei voi ymmärtää. Se todella hankaloittaa etenkin pitkin juttujen lukemista, kuten samassa lehdessä Kauhava-tiejuttua. Saisiko perustelut poistamiselle!

Kuka innokkaimmista vasemmistolaisista (I-P 29.4.2022) ihailee Venäjän diktaattoria? Joillakin taitaa nyt taas mennä vasen ja oikea sekaisin.

Kyllä näin korona-aikana pitäisi miettiä, ketä halaa, miten ja missä. Sanallisista tunteenilmauksista ei niin väliä.

Natossa kaikkien 30 jäsenvaltion on oltava yksimielisiä, että päätös syntyy. Suomessa sitä voisi harjoitella edellyttämällä yksimielisyyttä myös hakemuksen lähettämisessä.

Kyllä tulee kalliiksi tämä sote ja erityisesti maakuntavaltuusto. Eikö jo kokouspalkkiot pitäisi riittää mutta nyt pitää vielä maksaa puoluetukeakin muutenkin rikkaille puolueille, näin se hyvä veli -järjestö pelaa hyvin. Kyllä maakuntavaltuutetulle on varaa maksaa kokouksesta iso palkkio minkä myös olisi voinut käyttää hoitajien pienen palkan korotukseen tai käyttää siihen ylimitoitettu puoluetuki.

invakortin omistaja varmista, että autosi on lukossa. Varas vei kortin Seinäjoen Lakeuden Ristin seurakuntasalin invapaikalta.

Vaasan ja Sjoen välillä kulkee jo juna. On kiskot ja kalustoa valmiina. Jo vuosikymmeniä sitten kulki lättähattuja hoitamassa työmatkaliikennettä. Nykyään on olemassa niitä vastaavia kiskobusseja muualla Suomessa. Älkää suotta keksikö junaa uudelleen. Se on jo olemassa.

Voisivat ministerit ja kansanedustajat jättää kännykkänsä selaamatta televisioitavalla kyselytunnilla. Emme äänestä teitä sinne selaamaan viihdettä kovalla palkalla!

Henriksson, oikeusministeri, huutaa et pitää kysyä lupaa komissiolta saadaanko tehdä niin ja näin. Nyt on Suomen rajasta kysymys, eikös Suomen pitäisi olla itsenäinen valtio.

Laitoin pääsiäiskortteja ja perille menivät. Ajoissa! Kortti on iso ilo!

Suomen pitäisi ehdottomasti saada itäraja nyt kiinni mahdollisilta ”turvapaikanhakijoilta” ennen kuin hybridivaikuttaminen alkaa sitä kautta. Mutta mitä tekee puna-vihreä hallitus? Raja pitää olla auki. Lisäksi yksityistä omaisuutta voidaan sosialisoida tulijoiden auttamiseksi. Sillä lailla.

Vain muutama esimerkki: Elävää musaa torilla: Hyvinkää, Kannus, Vantaa, Iisalmi, Kuhmo, Pietarsaari, Tampere , Uusikaupunki... Vaasassa elävä musiikki kiellettiin tänä kesänä torilla!!! Hyvää yötä Visit Vaasa.

Kompostointi pitää lopettaa, rottia vilistää koko Merikaarron lähiö.

Lehtikuusentien pysäköinti on kuin villissä lännessä, jalkapalloväki ei näytä ymmärtävän liikennemerkkejä. Voiko poliisi tai lappuliisat hoitaa asian kuntoon, nyt olisi viranomaisilla lisätulonpaikka!

Pohjois-Karjala-projektiin täs taas joku vetoaa. Kyllä se on keenis vika jos lukemat on korkeat. Minä juon suoraan tankista otettua maitoa, jonka rasva on 5 rosenttia. Ja syön oikiaa voita. Kolestrooli on 3,8, sokeri 4,7, hb 158. Eikä mitään taplettia tarvita. Ainakaan viälä. Ikää on 76.

Katajalaakson veljet eivät selvästikään ole erillisen vakaita ja kristinuskon oppeja noudattavia kristittyjä kun haluavat estää sateenkaarimessun. Ihmisiä tulisi kristinuskon mukaan noudattaa siten kuin tahtoisi itseään kohdeltavan, eikä sieltä sateenkaarimessujen ovelta heteroita pois käännytetä. Tosin ei mukakristittyjä ole ennenkään haitannut tehdä syntiä.

Voi teitä ahdasmielisiä Katajalaakson raamattupiirin miehiä! Eikö juuri teillä pitäisi olla avarakatseisuutta hyväksyä sateenkaari-ihmiset samanarvoisiksi itsenne kanssa? Eikö Jumalamme edessä kaikki ole samanarvoisia? Kiitos Jukka Salolle, että puolustat Markku Muurimäen ylenkatsovia ihmisiä.

Loistava kirjoitus mielipidepalstalla 29.4. lehtiartikkeleissa olevien henkilönimien lihavoinnista Jussi-Pekka Rauhalta. Juuri edellisenä aamuna olin harmitellut samaa asiaa ääneen muulle perheelle. Toivottavasti I-P palaa vanhaan, lukijoille mieluisaan tapaan.

Nyt kaikki laitoshuoltajat ja hoiva-apulaiset töihin auttamaan hoitajia, ovat ennenkin tehneet hoitajien töitä määrätyis hoitolaitoksissa. Jospa arvostus ja palkatkin nousis. Valvira vois tehdä yllätyskäyntejä eikä ilmottaa etukäteen. Haluaisin kans olla kaikki pyhät töissä, sais hyvän liksan ja lokoset oltavat määrätyis hoitolaitoksis.

Jo -97 Tuurin Lakeuden kutsussa Taina sanoo Erkki Hakalalle: ”Unioniin liittymisen jälkeen on kaupunginvaltuusto teheny päätöksen, että Kauhavalla saa halata ja suudella poskelle.” Nyt on uusi päätös tulossa.

Hyvä, että kirkon ovet ovat avoinna kaikille. Jumalan edessä olemme samanarvoisia. Armosta pelastumme, ei omilla teoilla vaikka edehdymme joskus niin luulemaan.

Kiitos Markku Muurimäki oleellisen asian julkituomisesta! Pieni ryhmä järjestää vaivihkaa vedenjakajaksi muodostuvaa sateenkaarimessua. Vastuuhenkilöt älkää pakoilko sanahelinän taakse! Messut ovat aina kaikille avoimia. Pettynyt ja surullinen.

Onpa harmillista, että kirkkoherra Jukka Salo suuntaa seurakunnan toimintaa Setan ajamaan suuntaan sateenkaarimessulla. Tosin ei yllätä. Ovet auki kaikelle ja raamatun sanoma unohduksiin. Kukin eläköön seksuaalisuutensa, mutta ei sitä toreilla ja kirkossa tarvitse kuuluttaa. Eikä kirkon siksi pidä oppiansa muuttaa. Varmaan taas perustellaan, että kaikki pitää ja hyväksyä, erilaisuus. Onko tämä kirkon vai Salon linja.

Joku halusi asiavastineen tuulivoimasta. Tässä yksi valitettava tosiasia: tuulivoimaa ei tule, jos ei tuule. Vielä pahempaa on se, että pakkasella on usein tyyntä. Sähköä tarvitaan kuitenkin joka hetki, varsinkin pakkasella.

Ruuan hinnan ei tarvitse nousta. Riittää pitkälle jos kaupan suuret toimijat tinkisivät hieman voitoistaan. Näissä talkoissa tarvitaan kaikkia.

Paimentyttö kumartuu pienen karitsan puoleen. Kaunista katsella. Samalla uudessa puistossa kohtaisivat tulevaisuus ja menneisyys.

100km/h on vain ylin sallittu nopeus. Ei pakollinen nopeus. Onko unohtunut?

Kiitos Markku Muurimäki (28.4.) kirjoituksestasi liittyen sateenkaarimessuun. Olen tätä ilmiötä seurannut muuallakin Suomessa ja haluaisin tietää kyseisen messun kulkuun liittyvän ytimen eli ketä tai mitä siellä palvotaan? Ja esitän samalla kysymyksen tätä messua järjestävälle taholle, että mikä on se tekijä, mikä estää sateenkaarikansaa tulemasta tavalliseen messuun?

Parempi sateenkaarimessu kirkossa kuin vakaiden pohjalaismiesten sielunavarrus Isonkyrön levähdyspaikan metsässä.

Anna arvo itsellesi ja toisellekin!

Martti Muurimäki, luepa toukokuun 2022 Eevasta arkkipiispa Tapio Luoman haastattelu ’On Ok muuttaa mieltään’. Meidät kristityt on kutsuttu armoon, ei tuomitsemaan.

Katajalaakson miesten piiri Jos te olette järkyttyneitä, minä olen vielä järkyttyneempi, että noin pitkään Raamattua tutkittuanne te ette ole vieläkään tajunneet Jeesuksen sanoman ydintä, lähimmäisen rakkautta.

Hyvinvointialuehomma on kyllä maksajan ja asiakkaan näkövinkkelistä mennyt aivan täysin päin pers...

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje