Yleisöltä

TEKSTATEN

Jaa artikkeli

Tilinumerot hyvä asia ainakin valmistujille, ei tarvitse miettiä miten muistaa ja rahaa ne nuoret tarvitsee jatkossakin.

Mihin ihminen tarvitsee ambulanssia jos pystyy menemään omin keinoin hoitoon? Eikö se soiteta silloin jos tarvitaan akuuttia apua eikä kyetä pääsemään itse hoitoon?

Jos ei urheilijat ja valmentajat osaa sanoa ”fani” ja ”treeni”, sanokoon ihailija tai kannattaja ja harjoitus. Tympii kuulla aina ”vani” ja ”reeni”.

Vaasan sähkö voisi alentaa siirtomaksuja. Siten vaasalaiset hyötyisivät.

Kaupunkien johdot ja keskustojen kehittäjät ovat nostaneet kädet pystyyn. Helppo selityskin saatiin. Mitään ei voida, kun kaikki ostaa kaiken verkoista. Tosiasia on kuitenkin, että sinne mennään mihin autolla pääsee. Pari juhlaa ei yhtään liikettä pelasta. Ellei torille kehitetä parempaa käyttöä, niin sen voisi palauttaa maalaisbussien parkkipaikaksi.

Pelokkaaksi ”hoiperteluksi ja haparoinniksi” menee ”kilttien” päättäjiemme rajapohdiskelu. Muualla Euroopassa on toimittu reippaasti ja rivakasti. Ottakaa oppia. Olkaa rohkeita!

Jättimäinen sähköakku on tulossa Teuvalle Hollannista, eikä Vaasasta. Sen avulla voidaan korvata usein lähes nollaan putoava tuulivoimatuotanto lähes minuutin ajaksi. Aivan jättimäisen mahtavaa!

Kun terveyskeskus määrää fysikaalista hoitoa Kela-korvauksella, niin yksityisellä se maksaa 56 euroa ja Kela korvaa siitä 6 euroa. Mitä merkitystä on enää asiakkaalla korvauksella ja yhteiskunnalle sen pyörittämisellä?

Ukrainalle pitäisi toimittaa kantomatkaltaan ylettyviä rakettijärjestelmiä.

Tietääkö Vaasan poliittinen porras mitä tämä kuntatekniikka häärii?

EU-kokouksissa jäsenmaiden edustajat pökkivät poskia yhteen ja hymyilevät herttaisesti. Samaan aikaan inflaatio pyörii jo yli 8 prosentissa ja kiihtyy edelleen Tämä ei lupaa hyvää köyhille tai velkaisille. Järjetön velanottoon perustuva eläminen niin kansantalouksissa kuin yksityisillä kansalaisillakin taitaa olla loppusuoralla. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan on täysi arvoitus ”asiantuntijoillekkin” mutta ei se taida mitään miellyttävää olla.

Laittakaa nyt Pappilantie kuntoon. Ei se Vap.tie tule koskaan valmiiksi.

Pyöräilytie Y-taroon on vähää vaille (aloitusta) valmis. Pyöräilykaupunkiko?

Russofobia on lähellä päättymistä silloin kun Venäjä vetää joukkonsa Ukrainasta ja korvaa aiheuttamansa valtavat vahingot. Asiaa edesauttaa myös kaikenlaisen uhkailemisen lopettaminen. Olisi epäreilua, jos venäläiset pääsisivät kansainvälisiin urheilukilpailuihin, kun he samalla estävät hyökkäyssodallaan ukrainalaisten urheilijoiden harjoittelemisen.

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje