Yleisöltä

TEKSTATEN

Taas kerran ei tiedetä, miksi takuueläkettä saadaan. Kehotan tutustumaan Kelan sivuihin asiasta, eikä kirjoiteltaisi vääriä tietoja lehteen. Jos joku nyt ei tiedä pääministerin tyttären ikää, niin se on nyt 4 vuotta. Kirjoita asioista, jotka pitävät paikkansa, jos nyt on pakko jotain kirjoittaa.

Kyllä on saatu kova kohu viikkojen ajaksi kun Sanna lomallaan vähän rentoutui. Entiset valtiomiehet makasivat makkurissa ryyppäämisen jälkeen eivätkä olleet tavoitettavissa kun luuripuhelimen johto ei ylettynyt. On myöskin masentuneita kansanedustajia kun työt ovat painaneet liikaa. Sannan juhlat meni pieleen kun kavereina oli someporukkaa joka tienaa iltapäivälehtien 50e palkkiolla tissi- tai lonkkakuvalla elantonsa. Hyvä suuntaus että ravintolan pääsee kun jättää puhelimen narikkaan!

Ei voi olla idioottisempaa tapaa kotirauhan rikkomiseen kuin ampua raketteja. Hietalahdessakin oli kielto mutta niin vain raketteja ammuttiin. Nuku sitten siinä paukkeessa

Marin oli ko. viikonloppuna töissä! Kukaan ei saa olla työaikana humalassa. Hän kaipaa iloa ja valoa elämäänsä. Sitäkö hän ei saa lapsensa kanssa olemisesta. Pitkät työpäivät, ei näe lastaan, lomailee ilman lastaan, viikonloput poissa kotoa.

Kun vanhus kuolee ilman palveluja kotonaan, kukaan ei vastaa siitä. Jos hän on palveluiden piirissä, voidaan syyttää palveluntuottajaa. Ei ihme, että vanhus erittäin mielellään pidetään kotonaan ilman palveluja.

Loirin, sinänsä kunnioitettavan ja pitkän elämäntyön kritiikittömille hypettäjille ja minkä tahansa roskan hyväksyville ihailijoille: lukekaa Matti Hurmeen mielipidekirjoitus tässä lehdessä su 28.8. Totuus saattaa joskus myös kirpaista.

Kyllä äiti voi lähteä kavereiden kanssa bilettämään, vaikka kotona on jälkikasvua ja mies. Lopettakaa äitien ja pääministerin syyllistäminen. Jälkikasvulle kuitenkin järjestetty hoito bilettämisen ajaksi. Jaksaa paremmin perhearkea, kun käy välillä tuulettumassa. Oikeistoboomerisetiä vaan ärsyttää naisten juhliminen, kun haluaisivat akan olevan kotona näköpiirissä, jotta voivat vahtia. Kyllä hän sieltä kotiin tulee valomerkin jälkeen.

Miksei Vaasan luterilainen seurakunta osallistu mediamissioon?

Käytännön Maamieslehdessä on kirjoitus englantilaisesta viljelijästä, joka on ruiskuttanut rapsipellon ennen puintia, ettei tule puintitappioita eikä tarvitse kuivata. Suomessa ei onneksi näin tehdä eikä teollisuus ota mitään glyfosaatilla käsiteltyä viljaa vastaan. Hyvä Suomi.

Rahan, vallan ja julkisuuden hamstraus on tunneperäinen häiriötila, johon onneksi on olemassa käypä hoito.

Kumpi on huonompi vaihtoehto...? Yksi pätevä hoitaja ilman pätevää työparia vai yksi pätevä hoitaja ja kaksi ”epäpätevää käsiparia”...? Potilas on yksi ja sama.

28.8 IP:ssä Matti Hurmeen kirjoitus Loirista oli hyvä. Sana Turhapuro kuvaa aihetta monella tasolla.

Esitelkää Niinistölle ja Haavistolle monitehosilmälasit. Ei tarttis roikottaa laseja nenänpäässä.

Joku ei ole huomannut mitä hyvää Marinin hallitus on tehnyt, niin esim. hoitanut korona-ajan paremmin, kun useimmat muut maat, eikä ole laittanut pelkästään pienituloisia, työttömiä ja muita huono-osaisia maksajiksi, kuten edellinen hallitus teki, eikä voi jättää huomioimatta hyvää työllisyystilannetta, kriiseistä huolimatta.

Mielensä pahoittanut virkailija. Kysy asiasta kasvotusten henkilöltä itseltään. Ehkä olet joutunut rikollisten huijaamaksi?

Vaasan näivettyminen: Kustannamme pienenä kaupunkina asioita, joista nauttii monet, ilman osallistumista veronmaksuun, esim. naapurikunnan väestö erilaisissa tapahtumissa. Käynti terveyskeskuksessa kertoo, että raha ei voi riittää, jonot ulos saakka. Järkevä suomenkielinen muuttaakin alueelle, jossa saa verorahoille vastinetta. 50 vuoden kuluttua Vaasa on Pietarsaaren kokoinen tai osa Korsholmaa.

Kaskisten kaupunki hakee köyhäinrahaa valtiolta, naurettavaa, ei taida tulla rahaa. Ehto myöntämiseen on että on ryhdytty talouden tasapainottamiseen, eikä sellaista ole tehty. Päätös tehty, mutta mitään ei tapahdu.

Vaaleissa vihervasemmistolle tulee selvitettävää miksi tukevat ”vauraita” sähköautoilijoita muiden kustannuksella. Ilmasto ei riitä perusteeksi. Meillä on jo nyt maailman puhtainta ilmaa. Pitääkö se vielä puhtaammaksi saada hinnalla millä hyvänsä?

Olipas ala-arvoinen Hurmeen kirjoitus Vesa-Matti Loirin elämäntyöstä I-P:ssa 28.8. Loiri oli hieno mies, jätti jälkensä suomalaisten sydämiin ja tarjosi viihdettä moneen makuun.

Yhteiskäyttöautoilla ajava voi säästää satoja euroja kuukaudessa. Ne sopivat erinomaisen hyvin palveluiden lähellä asuvalle ja vähän autoa tarvitsevalle. Säästyy myös paljon vaivaa, kun saa siistin auton käyttöönsä ilman tarvetta omalle parkkipaikalle, huolloille, pesuille, renkaanvaihdoille, erilaisille maksuille ja nykyään myös tankkaamiselle – sähköautojen yleistyessä.

Jos Mustasaari ei halua liittyä Vaasaan, niin eikö Vaasa voisi liittyä Mustasaareen?

En juhliksi Marinin kanssa. Menisi maine.

Energia alkaa olla niin kallista, että marjastuksen jälkeen kannattaa metsästä alkaa kerätä puita. Sylillisen puita energian arvo on 15 euron luokkaa.

Kun kerran lounaat ovat niin kalliita, ottakaa hyvät ihmiset eväät kotoa, niin uskokaa tai älkää sillä säästää, älkääkä ruikuttako, kun on kallista.

Minä jo odotin tietoa kenen asunnossa biletetään. Veronmaksajien.

Te jotka niin kovin Marinia puolustatte. Muistakaa ensin minkälaisessa virassa hän on. Vastuut ovat aivan eri luokkaa kuin meillä tavallisilla pulliaisilla, jolloin myös tavat ja käytös pitää olla sen mukaiset. Kyllä nopeasti ihailu kärsii myös ulkomailla, kun uskottavuus ja luotto menevät. Henkilöpalvonta politiikassa ei tiedä hyvää.

On se kummaa tuo feminismi. Tähän asti on vaahdottu, että ajat ovat muuttuneet ja mikä kaikki ei ole enää sopivaa. Nyt sitten kun mahtava Sanna töppää, niin perustellaan sillä, mitä miespoliitikot ovat tehneet 50 vuotta sitten. Koettakaa päättää ovatko ne muuttuneet, vai eivät!

Sen takia vaunujen kuupan etuosaan vedetään verhot eteen ulkona nukutaessa, kun kärpäset on innokkaita menemään nukkuvan vauvan iholle eikä se oikein hygieenistä ole.

Kotona ruokaa laittava ja leipova koululainen sai viitosen kotitaloudesta kun laittoi liikaa fairya tiskiin. Marin nolasi itsensä ja Suomen totaalisesti, mutta itkua tirauttamalla on taas kaikki hyvin. Mitään katumuksen sanoja ei ole edelleenkään kuultu. Höpistään vaan tanssimisen kieltämisestä! Ei jatkoon.

Maria Tolppanen puoltaa Tommi Mäen menettelyä vaikuttaa henkilökohtaisesti Vaasan asioitten käsittelyyn. Herääkin kysymys, onko tämä yleistä Vaasassa. Meneekö luottamus Vaasan hallintoon?

Vaasassa 3 neljästä vastaatulijasta on suomenkielinen. Ruotsinkielistä palvelua saa odottaa iät ja ajat, mulkoilua ja tuppisuita kyllä riittää. Kielivähemmistönä ei auta kuin koettaa eteenpäin ja toivoa parempia aikoja.

Pohjalaispitäjissä Mensan jäsenet on niin harvinaisia, että sellaisen löytyessä työnantajatahot eivät tartuntavaaran takia vastaa mensalaiselle edes sähköpostiin.

Ennen kuin laittaa vuodatuksensa tekstaten-palstalle, kannattaisi monen nukkua yön yli. Ennen kuin someen, ainakin käydä vessassa ensin. Paha ummetus näkyy.

Mikä on älykkään ja viisaan [(pää)ministerin] ero...? Älykäs [(pää)ministeri] selviytyy tilanteessa (ja tilanteesta!), johon viisas [(pää)ministeri] ei koskaan edes joudu. Voittajana.

Voi hyvä yksinkertaisuus! Suomenkielistä murretta puhutaan vaikka kuinka paljon, suomenkielinen ei välttämättä ”ymmärrä” kaikkia. Sitten on tietysti ruotsinkielisiä murteitakin paljon. Ruotsissakin puhutaan monella murteella. Miksi Vaasassa sitten pitäisi puhua kirjakieltä? Käy Helsingissä, siellä myös murteita, siis ”slangia”, sekä suomeksi että ruotsiksi. Kirjoittaja taitaa olla näitä juntteja joka ei osaa muuta kuin suomea. Minullakin tuttu, joka asui vuosikymmeniä Ruotsissa, ei vaivautunut opettelemaan ruotsia, palvelua vaati suomeksi?! ”Anna mun kaikki kestää ”.

Tuskin kukaan Suomessa pelkää naisjohtoista hallitusta. Niin miehet kuin naisetkin pelkäävät eniten osaamattomuutta.

Ei kai kukaan maallikko enää usko Eurajoen uusimman ydinvoimalan joskus toimivan?

Ihan hyvä, että raiskauslaki kiristyy ja tarvitaan molempien suostumus. Monille lain kiristyminen ei tuo mitään uutta seksuaalisuuden saralla. Laki onkin rustattu heitä, jotka eivät kykene keskustelemaan seksuaalisuudesta, eivät halua kuunnella toista ja kuvittelevat voivansa tehdä toiselle ihan mitä tahansa, varten.

Meedio pääministerinä, näin Suomessa, hui! Sanna Marin tietää klo 24.00 mennessä jos Suomea uhkaisi jokin yöllinen katastrofi, kuten nyt vaikka ”Mainilan laukaukset” tai Venäjän yöllinen hyökkäys Ukrainaan, no meillähän on vain 1300 km yhteistä rajalinjaa roistovaltio Venäjän kanssa, niin Marin voi jatkaa bailailujaan lojaaleine ystävineen aina het puolenyön jälkeen, oli sitten virassa tai ei. Miettikää nyt aikuisten oikeesti, mitä Marin ääneen lausui suorassa tv-haastattelussa! Niin ja ne krokotiilin kyyneleet siihen päälle sittene!

”Hallitukselta puuttuu kokonaisuuksien hallinta”, otsikoitiin kansanedustajana toimivan terveystieteiden tohtorin, moninkertaisen ministerin, näkemys hoitajamitoitukseen, 0,6/0,7 -problematiikkaan liittyen (I-P, 28.8.). Mutta miten tähän aallonpohjaan on oikein tultu? Eikö tämän vuosituhannen puolelle päästyä ole kyetty ennakoimaan koulutussuunnittelussa ja palkkakehityksen ”pakkomielteisessä” tasa-arvopolitiikassa ajautumista umpikujaan?

Yhdenkään poliitikon ei saa puhua maastamme hyvinvointiyht.kuntana. Olemme pahoinvointiyht.kunta. 30 v. sitten alkoi hyv.vointiyht.kunt. alasajo, johon syyllisiä ovat lähes kaikki puolueet ja kädettömät pressat. Hävetkää, maailman onnellisimmat päättäjät.

Kyllä PM antaa kaikille kunnille tarvittavan rahallisen avun. Pohjattomasta kassasta. Valitaanko enää kunnanhallitukseenkaan?

Vaasa on pilannut rannan käyttönsä jo ajat sitten. Rannat ovat vallanneet valtio ja kunta. Kuka haluaa tulla asumaan pelloille ja metsään?

Paras keino SAK:n vallan murtamiseen on massiivinen maahanmuutto. Ulkomaalaiset ovat edullisempaa työvoimaa kuin kantasuomalaiset eivätkä he hakeudu ay-liikkeen jäseniksi vaan lähettävät kaiken rahansa kotiin ulkomaille.

SDP:n hoitajamitoitusskandaali on oiva todiste siitä miten he tekevät päätöksiä ilman että asiaa on sen kummemmin tutkittu vaikka heillä on historiallisen suuri avustajalauma käytössä.

Suomi 1300 km ym. Mariinin lynkkaajat, ettekö ees häpeä. Nuori ihminen haukutaan maan rakoon ja vainotaan. Mistähän lapset oppii kiusaamaan toisiaan? Näistä ihanista ihmisistä Mariin sitä ja tätä. Luulen kyllä et näissä kirjoituksissa on puolueet ja heidän kannattajat takana. SDP pitää saada pois, siks tää touhu, ihmiset menee haukkuu ja heitä viedään kuin pässiä narus. Kuka pystyy sen ensimmäisen kiven heittään, ei meistä kukaan, miettikää sitä ja jättäkää nuori ihminen rauhaan. On satavarmasti ottanut opikseen. Eikä me olla tuomareita, se kuuluu jollekkin muulle meitä korkeammalle. Kyllästyttää

muutenkin nää kirjoitukset kuten mediakin.

Yksityinen ala tekee vuodessa noin 120 tuntia enemmän töitä kuin julkinen ala ja lomaetuuskin on todella parempi julkisella alalla. Lauantaita ei lasketa lomapäiväksi. Yksityinen ala maksaa verojen muodossa julkisen alan työntekijän palkan. Olisiko aika tyytyä hiukan pienempään korotukseen? Yksityinen ala sai 2 % ja lopettaa uhkailut, siinä vain naisala häviää palkan muodossa ja lomaetuudessa.

Pääministeristä esillä vilahtaneet videot olivat törkeitä. Sitä on kenenkään turha muuksi väittää. Olisi puolisonsa ja lapsensa kanssa hoitaen vaativaa työtään. Julkkisten kanssa kiehnaaminen haiskahtaa.

Voisikohan joku muotiguru ottaa sydämen asiakseen suomalaisten vanhempien herrahenkilöiden pukeutumisen? Nyt ne ostavat sinisen rippipuvun ja luopuvat siitä vasta vanhainkodissa. Vaimo ostaa joka isänpäivä uuden vaaleansinisen kauluspaidan. Taivas armahda!

Päästökauppa pitää keskeyttää heti ainakin Ukrainan sodan ajaksi. Uuden sähköntuotannon rakentaminen kestää vuosia ja päästökauppa estää valmiiden voimaloiden käytön. Mitä järkeä?

Maksaako yrittäjä vuokraa Vaasan kaupungille, kun saa aidata koko ranta-alueen aina Vaasanpuistikolta melkein Pohjanmaan museolle asti?

Hirvikärpäset syö elävältä sen Lauhan metsäpeuran jolla on vihreä korvamerkki ja vasa mukana! Tehkää jotain!!

Hienosti osaavat asiantuntijat ja muut asiaan liittyvät kierrellä puhuttaessa hoitajapulasta, ehdotellaan kaikenlaisia älyttömiä ratkaisuja. Ratkaisu ongelmaan hoitajien palkkojen nosto, turha tuhlata rahaa muuhun ja kuluttaa aikaa tyhmillä päätöksillä.

Pääministerin juhlimista arvostelevat moraalipiipertäjät ei vaan ymmärrä lopettaa, säälittäviä ihmisiä, tulevaisuudessa äänestän varmuudella demareita.

Aluevaltuutetut hävetkää! Tukirahojen rohmuaminen itselle tällaisena niukkuuden aikana osoittaa, että ette ole tilanteen tasalla. Eihän rahaa riitä edes hoitajien palkkojen korotuksiin.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje