Yleisöltä

TEKSTATEN

Jaa artikkeli

Kiirevastaanottohan on sitä, että hoitajilla on niin kiire, etteivät he ehdi vastata puheluihin eivätkä soittaa takaisin.

Sairaalan päivystyksessä olin viisi tuntia, oli selkä kipeä ja pissa valui housuun, lääkäri ei ehtinyt katsomaan. Vedettiin liukuovi kiinni, kun sanoin kaks kertaa lähteväni kotiin. Tilasin Y-talolle ajan, josta sai lähetteen seuraavana päivänä sairaalan puolelle. Kaksi naislääkäriä antoivat avun.

Aikoinaan talonmiehenä (sivutoim.) ollessa piti aamulla olla kolan leveydeltä aukaistuna polku, kun asukkaat lähti töihin!

I-P 3.1.2022. Naulan kantaan pääkirjoitus. Keskusta ja Saarikko on pihalla kuin lumiukko. YYA ja Pave V:n liturgia lujas. Nimimerkki Alikessu.

Onpa kiva lukea nyt uudessa paikassa painettua Ilkka-Pohjalaista! Ei enää mustetta käsissä, eikä keittiön pöydän kannessa. Kiitos!

Suolistosairauksista kertovassa jutussa (IP 2.1.) oli kuva herkullisesta lihatiskistä. Ette ilmeisesti löytäneet kuvaa roska- tai pikaruoka-annoksesta?

Venäläinen tutkija Nikolai Mezhevitsh katsoo asenneilmapiirin Suomessa muuttuneen venäläisvastaisemmaksi. Voisikohan joku venäjäntaitoinen pyytää häntä miettimään: mitähän varten näin on käynyt?

Ristikkokriitikko 2.1. IP. Kielitoimiston sanakirjan mukaan rangaista on parempi muoto kuin rankaista, mutta molemmat kelpuutetaan. Saman lehden yhdessä jutussa sukunimeä Rämet oli taivutettu genetiivissä Rämetin. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisu Sukunimien taivutus määrää genetiiviksi Rämeen.

Seinäjoen kaupungille runsaasti koivun lehtiä, kun eivät suostu kaatamaan koivuja, jotka sotkevat taloyhtiön takapihan ja rännit. Olisi edes osa kaadettu. On todella kyllästyttävää siivota näitä joka syksy. Tätä on jatkunut yli kolmekymmentä vuotta. Jotain ruotia tähän touhuun, pistäkää mietintämyssy päähän.

En tiedä missä nämä eläkkeistä kirjoittelevat asuvat? Minulta ainakin Kurikan alueella menee 1500e eläkkeestä 16% veroa ja muita tuloja ei ole.

Viime vuoden keskilämpötila oli 30 vuoden keskiarvossa. Toimittajat ”hehkuttivat” käristyskupolista ,ja vaikka mistä. Voisivat rauhoittua tänä vuonna!

Totta joka sana 3.1.22 I-P:n pääkirjoituksessa: ”Puolueista keskusta on pahiten hukassa turvallisuuspolitiikassa”. Kekkosen ajan suomettumisen selkeä taakka. Myös Jari Tervon dokumentti Ylellä suomettumisen vuosista katsomisen arvoinen.

Yleltä rasittava temppu, kun ei näyttänyt Italiasta hiihdettäviä naisten 10 km ja miesten 15 km yhteislähtöjä! Mikä siinä oli niin vaikeaa, kun on kerran ”pelit ja vehkehet”?!

Taas oli jotkut järjen jättiläiset olleet asialla, kun uuden vuoden valoshow oli pitänyt viedä noin ahtaaseen paikkaan tällaisena tauti aikana. Kas kun ei ollut Suojeluskuntatalon pihalle viety.

Joku valitti, ettei saanut Alavudella 85-vuotiaalle koronarokotusaikaa. Tilasin pian 80 täyttävälle ajan Alavudelle netissä. Ei mitään ongelmia! Piikillekin pääsi minuuttia ennen varattua aikaa.

Kiitos jäälyhtyjen tekijöille. Valoa ja positiivista ajattelua kaikille evijärveläisille!

Miksi koulujen aloitus etäopetuksena on viimeinen vaihtoehto tässä tilanteessa? Turvaisi koululaisille yhdenvertaisemman opetuksen saannin. Syksyltä kokemusta, kun näytteenotto ja tulosten saanti ruuhkautuivat, että pelkän kurkkukivun takia tuli koko viikon mittaisia pakollisia poissaoloja eikä mahdollisuutta saada opetusta.

Ennen kuin lupaatte ilmaista varhaiskasvatusta, hoitakaa vaka-opettajien ja -lastenhoitajien resurssit, työolot ja palkat kuntoon. Ilman näitä tarjoatte laadutonta palvelua, joka revitään henkilökunnan selkänahasta.

Miten saisi koiranulkoiluttajat tajuamaan, että just vedetyllä hiihtoladulla ei ulkoiluteta koiraa. Latu on sen jälkeen kuin ”poukkulautaa” ja saa hiihtäjän pahalle tuulelle. Ei keskustan eikä sivukylien hiihtoladuille koiria.

Miksi Yle toistuvasti kertoo, että sote-uudistus on vain terveydenhuollon uudistus? Miksi Yle ei tee uutisia sosiaalihuollon palveluista?

Kauhean poliittiset vaalit näyttää näistäkin aluevaaleista tulevan. Minä ainakin äänestän asiantuntijaa enkä poliittista kokouspalkkion metsästäjää joka istuu jokaisessa hallituksessa ja toimikunnassa. Asiantuntemus voittaa puoluepolitiikan.

Nato-intoilijoille. Kuka niin on sanonut, jotta Nato voittaa Venäjän . Venäjä /NL ei ole hävinnyt sotiaan, USA on hävinnyt kaikki sotansa, ja jos Venäjä vielä liittoutuu Kiinan ja Valkovenäjän kans, ja muitakin ehdokkaita löytyy . Ollaanko lännes tyhmempiä kun idäs?

Mustasaaren terveyskeskukselle kiitos hyvin järjestetystä koronarokotusten drop In -tilaisuudesta 3.1.22. Pysäköinnin ohjaus, jonotus ja piikitys oli suunniteltu ja toteutettu hyvin ja hoitajat ystävällisiä. Jaksamista teille tärkeän työn tekijöille!

Vaasalla ja Seinäjoella maakuntiensa keskuskaupunkeina on mielenkiintoa herättävä ero ehdokasasettelussa. Vaasassa asuvien osuus Pohjanmaan hyvinvointialueen ehdokkaiden määrästä on 47,8 pros., vaikka Vaasan väestön määrä hyvinvointialueen väestöstä on vain 38,4 pros. Seinäjoen osalta vastaavat lukemat ovat 32,7 pros. ja 33,4 pros. Voitaisiinko Seinäjoen menettelyssä nähdä pyrkimystä kohteliaaseen tasapuolisuuteen maakunnan kuntien kesken?

On todella taloyhtiöitä, jotka pitää asukkaidensa terveydestä huolen ja kieltää parveketupakoinnin.

Presidentinvaalit kahden vuoden päästä, missä piileskelee Väyrynen? Pitäisi olla jo esillä.

Eläkeläinen minäkin. Onko yli 1600 e nettona tienaavalta pois jos valtion vero poistettaisiin 1500 e:n bruttoeläkkeistä. Vai mistä kiukku kumpuaa?

Postin toiminta sen jo aikaisemmin osoitti, eivätkä suomalaiset lampaat tässäkään asiassa älähtäneet. Nyt ilmiö leviää, moititaan teknologia-alaa. Työntekijän perusoikeus on oikeus lakkoon! Siitä on pidettävä kiinni.

Saisiko tavallinen työmies edes kunnon ruokaa, kun kerran aterian hinta vain nousee? Ruoan laatu ala-arvoista.

Nimimerkille eläkeläinen minäkin. Minun bruttoeläke 1545 e ja nettoeläke 1095, jotta laskeskele siitä. Niin kuin sanoit, kannattais ottaa selvää. Itte tehnyt töitä 15-vuotiaasta lähtien. 2 lasta ja opiskeluja pääasiassa työn ohessa. Siis työtä melkein 50 vuotta.

Olipas mukavaa lukea kiva kastejuttu maanantain Ilkka-Pohjalaisesta. Seurakuntakin tuli niin kuin lähelle ja hyvä mieli koko päiväksi.

”Ex-puolustusvoimiemme komentaja G. H ---”. Älkäähän nyt! Olisiko sittenkin kyseessä puolustusvoimiemme ex-komentaja?

Mistä on/tulee rahat uusille uljaille hyvinvointialueille? Verotus on pääasiallinen tulonlähde niin valtiolle kuin kunnillekin. Koska kaikki nykyinen toiminta säilyy tai se korvataan tavalla tai toisella, tulevat menot massiivisen hallintokoneiston myötä vain kasvamaan. Ellei menojen haluta kasvavan, on rahat otettava pois varsinaisesta, siis siitä toiminnasta, minkä väitetään paranevan! Himmeämpikin ja kristallipallo näyttää selvää veroasteen nousua – tai vaihtoehtoisesti palvelujen heikentymistä tai karsimista. ”Uudistus” on täyttänyt tehtävänsä.

Pellolta pöytään -ruokaketju hämärtynyt monelta. Teollisuus voi vain pilata laadukkaan raaka-aineen muttei sitä parantaa. Meillä onneksi valvonnassa koko ruokaketju. Rapakon takana riittää, että lopputuote kelvollinen kuten kananliha klooripesun jälkeen. Ei riitä onneksi meillä. Kiitos tuottajat sitoutuneesta työstänne! Laadukas, turvallinen ja vastuullinen ruokaketju saisi olla myös tuottajalle reilu.

Tuli miälehen notta saahan sitä muutki seurakunnat ottaa tuasta Kurikasta ja Jalasjärvestä mallia nuas kastemaharollisuuksis.

    Jaa artikkeli