Yleisöltä

Toteutuuko hoitajamitoitus 0,7?

Ensi vuoden keväällä korotetun hoitajamitoituksen 0,7 astuessa voimaan, tulee hoitotyötä tekeviä työntekijöitä olla seitsemän kymmentä vanhusta kohden.

Onko uutta mitoitusta mahdollista toteuttaa nyt, kun päällä on hoitajakriisi ja soten rahoitus on riittämätön? Pahimmillaan tilanne voi johtaa siihen, että hoitolaitoksia joudutaan sulkemaan henkilöstöpulan vuoksi.

Ajatus hoitajamitoituksen nostamisen takana on hyvä. Mitoitusta nostamalla vähennetään työn kuormaa hoitohenkilöstöltä, sekä parannetaan ikäihmisten turvallisuutta ja riittävää hoitoa.

Emme kuitenkaan usko, että 0,7 mitoitusta on mahdollista toteuttaa nyt. Hoitoalan veto- ja pitovoima on heikentynyt radikaalisti, eikä sitä saada korjattua kevääseen mennessä.

Meillä ei ole palkata uusia hoitajia tarvittavaa määrää, kun mitoitukset eivät täyty nytkään. Useat hoitajat hakeutuvat alalta pois työn kuormittavuuden vuoksi. Koulutuspaikkojen lisääminen ei yksin auta, jos alan maine on mennyt ei hakijoita ole.

Hallituksessa on ollut jo puhetta mitoituksen lykkäämisestä, mutta ainakin näillä näkymin mitoitus on toteutumassa.

Mikäli se toteutuu, on sen eteen tehtävä töitä. Työ on aloitettava hoitoalan työolojen parantamisella. Henkilökunta vaihtuu harvemmin paikoissa, joissa esimiestyö ja johtaminen toimii. Palkkauksen tulee olla oikea suhteessa työn vaativuuteen. Eettistä kuormittavuutta tulee pyrkiä vähentämään. Pitkäaikaisia sijaisia tulee vakinaistaa, jotta heistä saadaan pidettyä kiinni. ”Lisäkäsistä” ei ole apua, vain osaavista työntekijöistä on.

Mikäli muutosta ei tapahdu, hoidon laatu ja saavutettavuus heikkenevät entistä enemmän.

Pauliina Pasanen

puheenjohtaja

Pohjanmaan Kokoomusnaiset ry

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje