Yleisöltä

Tutkimusjohtaja hutkii enemmän kuin tutkii

Jaa artikkeli

”Mikä tyhjäsi maaseudun kylät? Ennen kaikkea elinkeinorakenteen muutos, mutta myös se, että maaseutua on Suomessa asutettu valtion avustuksella ja poliittisin päätöksin moneen eri otteeseen itsenäisyyden aikana. Tämän ansiosta maaseudulla on ollut asukkaita huomattavasti enemmän kuin siellä luontaisesti olisi muuten ollut, sanoo aluehistorian ja kulttuuriperinnön tutkimusjohtaja Sulevi Riukulehto Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista.

Kylien asukaspohjaa on vahvistettu muun muassa torpparien vapautuslailla ja Lex Kalliolla, jolloin vanhoista torpista ja mäkituvista muodostettiin itsenäisiä tiloja, ja ne saivat oikeuden hankkia lisää maata. Sodan jälkeen karjalaiset asutettiin maaseutukyliin, syntyi rintamiestaloja ja maatiloja, jotka olivat nykymittapuun mukanaan täysin elinkelvottomia, Riukulehto luettelee”. (Ilkka-Pohjalainen 7.9.20221)

Kun Riukulehto puhuu torpparivapautuksesta, Lex Kalliosta ja siirtoväen asuttamisesta poliittisilla päätöksillä, niin ilmeisesti hän haluaa osoittaa sormella entistä maalaisliittoa. Häneltä sopiikin kysyä, paljonko olisi ollut ja olisi nyt maaseudun asukkaiden luontainen määrä. Riukulehdolta jäi kertomatta lapsi- ja pinta-alalisät ja hänen mukaansa vertailukohdaksi voisi ottaa Ruotsin, jossa samanlaista asutuksen levittäytymistä ei ole edesautettu ja siksi suunnilleen puolet Ruotsin maapinta-alasta on nykyisin erämaata, ja asutus hyvin harvaa Tukholman pohjoispuolella. Mielestäni Ruotsi on huonohko vertailukohde, kun Chicago oli 1900-luvun alussa siirtolaisuuden seurauksena Tukholman jälkeen toiseksi suurin ruotsalaiskaupunki.

Veikko Leväniemi

Vimpeli

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje