Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, niin Suomessa havahduttiin siihen, että olemme samalla tavalla Venäjän naapuri ja ilman Naton suojaa kuin Ukraina.
Oli Suomen onni, että Venäjä alkoi siirtää rajaansa lännemmäksi Ukrainan kohdalta.
Presidentti, puolustusvoimien ylipäällikkö, Sauli Niinistö kävi Putinin luona Moskovassa kylässä. Siellä hän oli tullut siihen käsitykseen, että suomettuneisuuden aika on nyt lopullisesti ohi. Nyt Venäjän heikkona hetkenä, sen uhkailuista huolimatta, on paras hakeutua kiireen vilkkaa Naton sateenvarjon alle suojaan. On valittava puolensa.
Oli hieno havaita, että poliitikot kerrankin vakavoituivat ja olivat laajasti yhtä mieltä Natoon liittymisen tarpeesta, eivätkä jatkaneet kevyttä juupas-eipäs-väittelyä siitä. Edustajamme eivät halunneet myöskään mennä kansan selän taakse piiloon vaatimalla kansanäänestystä.
Nyt länsimaat osallistuvat Ukrainan sotaan lähettämällä aseita tipottain sinne ja asettamalla lisää pakotteita Venäjälle. Sitten seurataan niiden vaikutusta satelliitein ja muuten, että riittävätkö ne. Puhutaan kulutussodasta. Kulutetaan sotilaita ja siviilejä ja infrastruktuuria. Kumpi ensin nääntyy.
Se on kuitenkin yksipuolista. Niillä aseilla ei kuitenkaan saa ampua Venäjän puolelle rajaa, mutta Venäjä voi ampua puoleltaan ydinasepelotteen suojasta ohjuksia ympäri Ukrainaa.
Tarvitsemme Natoa senkin takia, että olemme synnyttäneet yhä vähemmän lapsia, uusia sotilaita, vaikka puolustettava alue on pysynyt samana. Nyt halutaan naisetkin kouluttautumaan taistelijoiksi. Mutta kyllä me tarvitsemme silti Naton tulivoiman lisäksi myös Naton miesvoimaa Venäjän vastaavia vastaan.
Ja tietysti Naton tukikohta Kauhavalle, koska omaa väkeä ei sinne riitä. Se toisi myös ostovoimaa alueelle.
Toinen Suomeen kohdistunut heijastusvaikutus on tullut sitä kautta, että olemme päättäneet yhdessä länsimaitten kanssa lopettaa Venäjän auttamisen sotia lopettamalla energian ostot sieltä. Sekin on eräänlaista kulutussotaa.
Energiamarkkinavoimat vaan käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja nostivat tarjonnan vähetessä hintoja. Joudumme maksamaan nyt ”sotakorvauksia” korkeana sähkön hintana.
Maan johtokin on polvillaan näiden voimien edessä. Ei ole auttanut kuin ottaa velkaa auttaakseen köyhimpiä kansalaisia markkinavoimien puristuksessa.
On ollut hienoa havaita, että kansan keskuudessa on pyyteetöntä auttamishalua jäljellä. Myös monissa yrityksissä. Halutaan auttaa ukrainalaisia kotimaassaan ja myös pientä osaa niistä miljoonista ukrainalaisia, jotka ovat joutuneet lähtemään Putinin vainoa pakoon ja tulleet Suomeen.
On tärkeää, että Ukraina on ruvennut voimallisesti kitkemään korruptiota. Muuten auttamishalu vähenee, jos ei tiedetä, meneekö apu perille tarvitsijoille. Korruption kitkeminen on myös EU:hun pääsyn ehto.
Julkinen maahanmuutto- ja pakolaiskeskustelu on siistiytynyt. Ei puhuta Kelan eläteistä ja elintasopakolaisista. Ei ole suuremmin syyllistytty myöskään rasismiin eli luokiteltu etnisin perustein läheltä tai kaukaa tulleita pakolaisia toisiaan huonommiksi.
Median mässäily Ukrainan sodalla alkaa olla jo liiallista. Sotilaat ja muut asiantuntijat käyvät kuin videopeliä. Arvuuttelevat, mitä mahtaa Putinin päässä liikkua ja minkälaisia siirtoja kumpikin osapuoli mahtaa tehdä. Ja mikä mahtaa olla uusien aseiden tuomisen vaikutus ”pelitilanteeseen”, vai pitääkö lähettää vielä lisää ja millaisia aseita kuluttamaan.
Markus E. Myllymäki
Vaasa