Yleisöltä

Ukrainan voitto on elintärkeää koko Euroopalle

Jaa artikkeli

Venäjä on jo vuodesta 2014 lähtien pyrkinyt muuttamaan Euroopan turvallisuusjärjestystä. Tämä turvallisuusjärjestys perustuu periaatteeseen, että valtioiden rajoja kunnioitetaan ja niitä ei pyritä siirtämään käyttämällä väkivaltaa tai sen uhkaa.

Ukrainan voitto Venäjästä sodassa on siksi elintärkeää koko Euroopalla.

Mikäli toisen maailmansodan jälkeen sovitusta valtioiden rajojen muuntelemattomuudesta ei voida pitää kiinni, se avaa portin kaikenlaisille rajansiirroille. Rajansiirtokiistat tunnetusti sytyttävät sotia.

Mikäli Venäjän rajojen siirrot Ukrainassa hyväksytään, Venäjä saa siitä vahvistusta vaatia ja toteuttaa rajojen uudelleenmäärittelyjä myös muualla lähialueillaan.

Lisäksi Venäjän onnistuminen tällaisessa rohkaisee muita autoritäärisiä valtioita, kuten Kiinaa, toteuttamaan itselleen mieluisia sotaretkiä lähialueillaan tai jopa kauempana piittaamatta kansainvälisen yhteisön moitteista ja länsimaiden pakotteista.

Tämä vuoksi Suomen – sekä muiden Euroopan maiden – tulisi nyt kaikin voimin auttaa Ukrainaa voittamaan vihollisensa. Koska vaikka vihollinen on vain Venäjä, vaara on sitäkin isompi. Se on maailmaan mahdollisesti syntyvä vastaanpanemattomuus itsenäisten valtioiden ja kansojen itsemääräämisoikeuden sorrolle. Kun autamme Ukrainaa puolustamme samalla Suomea.

Jos emme auta Ukrainaa sotilaallisesti, osoitamme, että on mielestämme ihan ok, että kukin maa taistelee yksinään silloin, kun jokin vahvempi maa yrittää miehittää sitä. Ottakaamme mallia Puolasta.

Mika Kivimaa

Vaasa

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje