Yleisöltä

Vääryyden kärsimisestä

Jaa artikkeli

Eduskuntatutkimuksen professori, kolumnisti Markku Jokisipilä kirjoitti IP:ssa (16.12.) ”uhriutumisen kulttuurista”, johon hän oli perehtynyt lukemalla B. Campbellin ja J. Manningin kirjan The Rise of Victimhood Culture. Kirjaa ei ole suomennettu.

”Uhrin asemasta on tullut monille … suoranainen tavoittelun kohde sekä keskeinen osa omakuvaa [ja] sädekehä, jonka saavuttamisesta jopa kilpaillaan. … Aiemmin tällainen olisi tuomittu säälin kerjäämisenä. Perinteisesti … on purtu hammasta ja jalostettu kovat koettelemukset näyttämisenhaluksi, joskus kostonhimoksikin.”

En ole lukenut kirjaa, mutta tiedän että sitä on kritisoitu. Vääryyttä kärsineiden kokemuksia kannattaa kuunnella ja yrittää ymmärtää eikä tuhahtaa niille. Siinä auttaa myötätunto, ei vähättely.

Monet väestöryhmämme ovat kärsineet vääryyttä joko Suomessa tai muualla – kuten saamelaiset, romanit ym. etniset ryhmät sekä seksuaalivähemmistöt.

Suurin vääryyttä kärsinyt väestöryhmä ovat naiset. Suomi on yksi maailman tasa-arvoisimmista maista mitä tulee naisten asemaan. Palkkatasa-arvo ei silti ole edennyt, kuten hoitoalan palkkaus osoittaa. Miesten naisiin kohdistama väkivalta ja häirintä eivät ole loppuneet, mistä viime vuosilta on lukuisia esimerkkejä kulttuurissa ja urheilussa, viimeksi pesäpallossa.

Yhdysvalloissa vääryyttä kärsineet ehkä korostavat asemaansa, koska yhteiskunta rakentuu Eurooppaa enemmän oikeuden päätöksille ja taloudellisen hyödyn tavoittelulle. Vääryyttä kärsinyt pyrkii usein saamaan suuria korvauksia oikeusteitse. Meillä vääryys hyvitetään yrittämällä estää sitä enää tapahtumasta.

Kirjan otsikon sanan ”victimhood” Jokisipilä on suomentanut ”uhriutuminen”. Suomennos on epätarkka ja mielestäni huonosti valittu. Voin vaikuttaa turhantarkalta, mutta mielestäni yhteiskuntatutkija Jokisipilän pitää käyttää täsmällisiä ilmaisuja kirjoittaessaan yhteiskunnallisista asioista. ”Childhood” on suomeksi lapsuus ja ”parenthood” vanhemmuus tai ”vanhemman asema”. ”Victimhood” tarkoittaa sananmukaisesti vääryyden kärsijän asemaa – ei sitä, että joku olisi aktiivisesti asettunut siihen.

Mielestäni ”uhriutuminen” ei sovi asiatekstin ilmaisuksi, koska sosiaalisessa mediassa sen merkitys on luisunut vähätteleväksi, ellei solvaavaksi. Sen toisen inttäjän mielestä uhriutuja on herkkähipiäinen turhasta loukkaantuja, jonka närkästymiselle ei ole mitään perustetta. Tilalla voisi käyttää vanhaa ilmaisua, joka on yhtä vähättelevä: ”Älä ole marttyyri!”

Suomessa somalia puhuu äidinkielenään yli 20 000 ihmistä, joista enemmistö on täällä syntyneitä Suomen kansalaisia. Moni työtoverini on ollut suomensomali.

Hiljattain perhelounaalla käytin kurillani somaleista sanaa, jonka luulin kuuluvan nuorisoslangiin. Sain seuraavalta sukupolvelta sanallisen tukkapöllyn. Ehkä olen onnistunut kasvattajana.

Karri Helin

Seinäjoki

    Jaa artikkeli