Yleisöltä

Vaasan Sähkön kohtuuttomat hinnankorotukset on peruttava

Kohtuuttomat ja perusteettomat sähkön hinnankorotukset tulee perua vaasalaisilta välittömästi

Vaasan Sähkö tarvitsee nyt välittömästi hyvää alueen asiakkaiden etuja ajavaa tehokasta omistajaohjausta. Yhtiön johto on tuhoamassa asiakkaidensa taloutta eikä yhtiön omistaja, Vaasan kaupunki, tee asialle mitään.

Kuka oikeasti tekemättömyydellään salli hinnankorotukset?

Vaasan kaupunki omistaa Vaasan Sähkö Oy:n. Omistajan oikeudella kaupunki tekee tarvittavia poliittisia päätöksiä yhtiön toiminnan suhteen, kuten esimerkiksi määrää yhtiölle sen perustehtävät, joita se voi määrätä yhtiön toteutettavaksi yhtiökokouksessa, hallituksessa tai suoraan ohjeistamalla johtoa.

Osakeyhtiössä ylintä päätösvaltaa käyttää yhtiökokous eli käytännössä siis Vaasan kaupunki. Vuosittain pidettävässä yhtiökokouksessa valitaan mm. yhtiölle hallitus, jonka yksi tehtävä on toteuttaa yhtiökokouksen päätöksiä. Hallitus puolestaan ohjeistaa korkeinta yritysjohtoa eli käytännössä toimitusjohtajaa toteuttamaan annettua tehtävää. Hallituksen yksi tehtävä on myös nimittää toimitusjohtaja.

Vaasan Sähkön nykyisen hallituksen jäseninä toimivat mm. puheenjohtaja Joakim Strand (r.), Kim Berg (sd.) ja Jukka Mäkynen (ps.) sekä Marianne Munkki (kok.). Kaikki istuvat myös Vaasan kaupunginvaltuustossa ja yhdessä heillä on yhtiön hallituksessa määräenemmistö.

Strand toimii lisäksi kaupunginvaltuuston puheenjohtajana eli istuu tavallaan kahdella jakkaralla; omistajana ja toteuttajana. Vuodesta 2018 yhtiön toimitusjohtajana on toiminut Stefan Damlin.

Edempänä on listattu keskeisimmät hinnoittelustrategian päättäjät ja toteuttajat. Harvalukuinen joukko isoilla valtuuksilla.

He voivat halutessaan koska tahansa puheenjohtajan nuijankopautuksella päättää yhtiön hinnoittelustrategiasta ja antaa johdolle tehtäväksi laskea hintaa.

Mitä päättäjät ovat tehneet eli kuinka hyvin vallankäyttäjät ovat onnistuneet hinnanalennuspuuhasteluissaan?

Otteita mediasta: Strand on ilmoittanut, että ”hinnat ovat liian korkeita ja että ne on laskettava”. Hän myös on ilmoittanut ”tekevänsä työtä asian eteen 24/7” ja että sitten ”joskus talvella pitäisi näkyä jotain tuloksia”. Berg puolestaan ”kääntelee kaikkia kiviä” sen kummemmin erittelemättä mitä niitten alta odottaa löytävänsä. Mäkynen on julistanut ”olevansa huolissaan, kuinka vaasalaiset selviävät sähkön hinnan noususta” eikä ”usko, että Vaasan Sähkö helpolla ihmisiltä sähköä lähde katkaisemaan”.

Mitään hinnassa näkyviä tuloksia nämä puuhastelut eivät ole tuottaneet, uudet kohtuuttomat hinnat ovat nyt voimassa ja ne näkyvät täysimääräisinä seuraavissa laskuissa.

Mitä päättäjät voivat tehdä kohtuullistaakseen sähkön hintaa?

Lopetetaan kivien kääntely ja korkeiden hintojen 24/7 valitusvirsi. Kutsutaan hallitus koolle ja annetaan yhtiön perustehtävään nojaten toimitusjohtajalle tehtäväksi välittömästi toteuttaa jompikumpi vaihtoehto:

1. Pitää nykyinen asiakaskanta ja veloittaa jatkossa noin 10–15 snt/kWh alueen asukkailta ja maksattaa markkinahinnoiteltu sähkönhankinta muilta asiakkailtaan.

2. Luopua kokonaan alueen ulkopuolisista asiakkaistaan ja myydä näin syntynyt ylijäämäsähkö markkinoilla. Tässäkin tapauksessa hinta alueen asiakkaille voisi olla suuruusluokkaa 10–15 snt/kWh tai peräti alempi.

Kummankin toimenpiteen toimivuus ja taloudellinen realismi perustuu tilinpäätökseen 2021 ja julkisuudessa esitettyihin tietoihin, joista yhtenä esimerkkinä KTT Brita Gyllenbögelin mainio selvitys, joka on julkaistu sekä Ilkka-Pohjalaisessa että Vasabladetissa.

Klaus Salonen

KTM

Vaasa

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje