Yleisöltä

Vaasassa arvostamme kaikkia luottamushenkilöitä

Seinäjokelainen maisteri Esa Nieminen on tehnyt valtavan työn kaivaessaan Vaasan kaupungin pöytäkirjojen läsnäolomerkintöjä. Motivaatio selvinnee jo harhaanjohtavasta otsikosta, jossa hän hyökkää RKP:tä vastaan.

Toisin kuin Nieminen väittää, ei RKP:llä puolueena ole erityisesti poissaoloja. Päin vastoin, suurimpana ryhmänä useissa foorumeissa eniten paikan päällä on rkp:läisiä. Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, on paikalla varajäsen.

Vaasan päätöksenteossa kunnioitamme kaikkia heitä, jotka ovat asettuneet demokraattisissa vaaleissa ehdolle kaupunkilaisia palvelemaan.

On täysin luonnollista sekä monipuolisen keskustelun näkökulmasta arvokasta, että myös varajäsenet pääsevät säännöllisin väliajoin osallistumaan päätöksentekoon. Parhaimmassa tapauksessa kiinnostusta ja intoa riittää myös tuleviin vaaleihin.

Lähes 20 vuoden valtuustokokemuksella uskallan väittää, että Niemisen edustama kyttäysmentaliteetti, jossa minuutin tarkoilla yksittäisillä esimerkeillä pyritään mustamaalaaman luottamushenkilöitä jopa sellaisten toimielinten kautta, jossa he eivät ole edes varsinaisia jäseniä, on meille vaasalaisille onneksi vierasta.

Vaikka itselläni valtuuston puheenjohtajana ei viimeisten 10 vuoden aikana valtuuston kokouksista ole kuin muutamia poissaoloja vuositasolla, en missään nimessä lähtisi mollaamaan niitä kollegoita, jotka syystä tai toisesta ovat olleet poissa.

Elämäntilanteet ja tehtävät vaihtelevat. Joku hoitaa sairasta omaista ja toinen on Euroopan parlamentissa. Arvokkaita tehtäviä molemmat. Joillakin luottamushenkilöillä voi olla omiakin terveyshaasteita, on ehkä matkalla yövuoroon, lobbaa Helsingissä tai koeaika juoksemassa toisen kunnan johtajan tehtävään. Kunnioitamme ja ymmärrämme heitä.

Ei tulisi ylipäätään mieleen lähteä julkisesti mässäilemään luottamushenkilöiden poissaoloilla. Nykymaailmassa keskusteluilmapiiri, sosiaalinen media ja pääosin talkoovoimin hoidettavat luottamustoimet eivät muutenkaan liian suurta ja monipuolista ihmisjoukkoa houkuta. Tämä on valtava haaste koko demokraattiselle järjestelmällemme.

Vaasassa arvostamme kaikkia luottamushenkilöitä juuri sellaisina kuin siinä elämäntilanteessa ovat.

Yksityisen sektorin investointibuumi sekä kaupungin viime vuosien onnistunut edunvalvonta on todiste siitä, että myös kokousten ulkopuolella on tehty joukkueena valtavasti vaikuttamistyötä.

Joakim Strand (r.)

kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Vaasa

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje