Yleisöltä

Valtion metsien lisämailla oli merkitystä etenkin pientiloille

Jaa artikkeli

Maaseudun kylien elinvoimaisuutta tutkineen Sulevi Riukulehdon mukaan (I-P 7.6.2022) ”Poliittisilla päätöksillä on Suomessa edesautettu asumista maaseudulla ja elävien kylien historia on lyhyt”. Tutkijan johtopäätökseen ei liene huomauttamista.

Eräs valtiovallan siis poliittinen elinvoiman merkittävästi lisäämiseen liittynyt päätös on jostakin syystä jäänyt vähälle huomiolle; Kruunun eli valtion metsien huomattavien osien siirtäminen yksityisomistukseen vuosina 1950–1970, siis lisämaaksi. Kysymys oli metsistä.

Johtuen päätösten paikallisuudesta siihen ei liene kiinnitetty suurempaa huomiota. Enkä tiedä, onko Riukulehtokaan siitä syystä huomioinut asiaa tutkimuksessaan.

Mutta lisämaiden paikallisesta merkityksestä eräs esimerkki. Parkanon, Kihniön, Kurun ja Ikaalisten alueen metsistä huomattava osa on ollut Kruununmetsiä. Parkanon ja Kihniön kirjassa (J. Gummerus Oy, Jyväskylä 1971) julkaistun tilaston mukaan Parkanon ja Kihniön valtion metsien laajuus 1930–1969 oli vuonna 1930 yhteensä 78 800 ha, 1945 se oli 56 800 ha ja vuonna 1960 se oli 23 000 ha. Muutos oli melkoinen.

Sotien jälkeen 1960-luvulle saakka näistä valtion metsistä siirrettiin hinnaltaan kohtuullisin korvauksin alueen yksityisille maatiloille lisämaaksi 33 800 ha. Yksistään pinta-alaltaan se ei ollut mikään vähäinen valtiovallan tuki saatikka käypänä hintana laskettu taloudellinen arvo maaseudun elinvoimaisuuden lisäämiseksi. Mutta sen mukaan ei luovutushintaa määritelty. Elinvoiman lisäämiseksi luovutushinta määritettiin hyvin kohtuulliseksi. Sen määrittelivät maanmittarit saamiensa ohjeiden mukaisesti.

Etenkin pientilojen elinvoimalle tämä oli hyvinkin ratkaiseva. Sen turvin lapsia kyettiin kouluttamaan korkeakouluja myöten. Suvut saivat ensimmäiset maisterinsa tai insinöörinsä.

Valtion metsiähän oli paljon eri puolille Suomea, mutta eniten Pohjois- ja Itä-Suomessa. Myös niistä luovutettiin lisämaita. Kokonaisuutena lisämaiden merkitys Suomen maaseudun elinvoimaisuudelle oli hyvinkin merkittävä.

Lisämaiden jakamisesta kuului myös kritiikkiä. Kaikki saajat eivät olleet maanmittarien suorittamaan jakoon tyytyväisiä. Ehkä syystäkin.

Lisämaiden arvo säilyy omistajilleen. Metsät kun kasvavat ja tuottavat. Tosin nyt jo perikuntien jäsenille, missä asuvatkaan.

Myös lisämaiden hakkuilla oli alueelle merkittävä työllisyysvaikutus. Tänä aikana Suomen metsissä siirryttiin pokasahasta ja justeerista moottorisahoihin, hevosvetoisesta traktorivetoisuuteen. Sekin työllisti alueita.

On tosin muistettava, että näistä valtion metsistä oli hakattu puutavaraa sotakorvauksiin melkoinen määrä, mutta jäljelle jäi vielä erinomaista kasvavaa metsää lisämaaksi.

Kaikesta yhteiskunnan tuesta huolimatta maaseudun elinvoima heikkeni. Sen elinkeinorakenne säilyi yksipuolisena. Varsinkaan nuorille se ei tarjonnut riittävästi työtä eikä opiskelumahdollisuuksia. Väki muutti kaupunkeihin. Suuri osa muutti rajojen taakse paremman elämän perässä. Maaseutua autioitui. Maaseudun tyhjentyminen kaupunkeihin oli jo ennen sotia tapahtunut muualla Euroopassa.

Nyt jälleen mietitään, miten maaseutu saataisiin elinvoimaiseksi ja koko Suomi asutuksi.

Oliko valtion lisämaiden siirtäminen maatiloille lopulta sitten miten merkittävä piristyruiske? Se olisi mielenkiintoinen tutkimuskohde.

Pentti Kallio

Seinäjoki

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje