Valuvikoja

Oulun alueella tehtiin reilu kymmenen vuotta sitten laaja selvitys ns. sote-palveluista. Tulos oli osiltaan ennakoitavissa mutta silti luvut hämmästyttivät. Siinä todettiin, että 10 prosenttia käyttää 80 prosenttia terveydenhuollon resursseista. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että ko. kymmenen prosenttia käyttää keskimäärin neljää eri palvelusysteemiä, kun loput 90 prosenttia keskimäärin vain yhtä vuoden aikana.

Kelalla on merkittävä rooli yhtenä ”siilona” (kuten nykyään on muotia asia ilmaista). Kela jää kuitenkin ulkopuolelle nykyisessä mallissa ja siksi toiseksi, ongelmat ovat usein sosioekonomisia.

Edellä olevasta voidaan päätellä, kuinka vaikeaa resursseja on kohdentaa väestötasolla. Yhtä vaikeaa se on yksilötasolla: Joku voi selvitä elämästään ajokorttitodistustaan uusimalla, joku on saattanut vammautua vaikkapa synnytyksen yhteydessä. Elinikäiset kustannukset vaihtelevat yksilötasolla valtavasti. Kun alan vakuutustyyppistä luonnetta ei ymmärretä, jää systeemiin väistämättä toinen valuvika (uuden mallin Kelan ulkopuolelle jäämisen lisäksi).

Nykymallissa puhutaan ”tarveperäisestä rahoituksesta”. Kenenkä tai minkä tarpeen? Kyse on laskennallisesta luvusta, johon vaikuttavat mm. alueen ikärakenne ja sairastettavuus.

Etelä-Pohjanmaalla se tarkoittaa sitä, että jos väkimäärä supistuu nykyistä tahtia, saamme valtiolta vuosittain viisi miljoonaa euroa rahaa vähemmän. Kyse on palvelualasta, joka on luonteeltaan työvoimavaltaista. Käytännössä tämä tarkoittaa henkilötyövuosien voimakkaampaa supistumista ja kuin mitä tarve edellyttäisi.

Akuuttina ongelmana tulee lisäksi palkkojen harmonisointi, johon tiettävästi ei ole erikseen varoja suunnattu. Uuden hallinnontason ylläpito jne. Julkisella puolella 34 vuoden aikana olen saanut tottua siihen, että tiukan paikan tullen suorittajaportaasta karsitaan ensimmäisenä.

Kelan entinen pääjohtaja Jorma Huuhtanen ehdotti virassa ollessaan, että terveydenhuollon osalta perustettaisiin ”Kansallinen terveysrahasto”, jota Kela hallinnoisi. Siihen yhdistettäisiin erikoissairaanhoito, perusterveydenhoito ja Kelan nykyisinkin maksamat terveydenhuoltoon liittyvät korvaukset. Kunnat olisivat toimineet siten tuottajan roolissa toki. Vasta tällöin voidaan alkaa puhua ”tarveperäisestä rahoituksesta”. Sosiaalipuoli olisi jäänyt kunnille (jos nyt oikein muistan).

Malli on nyt mikä on, mutta jotta tästä selvittäisiin, tarvitaan joustavuutta ja nopeaa reagointia palvelutarpeiden muutoksiin. Silloin vastauksena ei ole ”suunnitelmatalous”, vaan monipuolinen tuotantorakenne.

Erityisen tärkeä asia on tiedostaa syrjäisempien seutujen osalta...

Harri Rajakorpi (kok.)

aluevaaliehdokas

Seinäjoki

    Jaa artikkeli