Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Vanhoja jään­tei­tä

Suomessa on erikoisia rakenteellisia jäänteitä, joilla on ainoastaan pitkät perinteet, mutta ei enää varsinaista perustetta olemassaololleen tänä päivänä. Yksi tällainen ja varsin räikeäkin esimerkki on Yle ja erityisesti sen rahoitus.

Asia on noussut viime aikoina julkisuudessa keskusteluun, mutta ongelmia olisi ollut hyvä nostaa siihen liittyen vieläkin enemmän esille. Viime viikolla saavutettiin jonkinlainen neuvottelutulos, mutta riittävä se ei missään nimessä ole. Sopeutuksia Ylellä toki joudutaan tekemään sen perusteella, mutta ei välittömästi eikä missään nimessä riittävästi.

Yle on kummallinen poikkeus suomalaisessa markkinatalous-vetoisessa journalismin kentässä, sillä se on ainoa media, joka saa automaattisesti rahansa lailla pakotetuilta asiakkailta. Tuntuu hullulta ajatuksenakin, että jossain toisessa liike-elämän haarassa voitaisiin pakottaa asiakas ostamaan ja maksamaan. Vieläpä jopa niin, että riippumatta siitä, käyttääkö asiakas edes tuotetta, se täytyisi maksaa.

Ylen rahoitusmallia on usein perusteltu sillä, että tämä takaa riippumattoman ja puolueettoman tiedonvälityksen. Tuossa perustelussa ei ole kertakaikkisesti mitään logiikkaa, koska juurikin pakottaminen, valtiovetoisuus ja kilpailun puute rajoittavat riippumattomuutta.

Puolueettomuuden perusedellytys on, että taustalla ei ole pakottamista, omistaja-ohjausta tai näkökulmien kaventamista. Vasta terve kilpailu luo tilanteen, jossa voidaan aidosti puhua puolueettomuudesta. Nämä teemat ovat aivan tavallisia liike-elämässä, mutta jostain syystä tässä Yle-kontekstissa itsestään selviä asioita ei meinata ymmärtää.

Muut mediat ovat joutuneet aina etsimään rahoituksensa muualta ja silti niiden laatu ja puolueettomuus ei ole ainakaan kärsinyt, ehkä pikemminkin toisinpäin.

Yle julkaisi yksittäisenä asiana suunnitelmansa lisätä erikielisiä uutisia. Tämä tuntuu kummalliselta ja hieman näpäytykseltä perussuomalaisten suuntaan, mutta siihen ei kai kannata tämän enempää puuttua. Mitään selkeää perustetta tällaisille lisäyksille ei ole.

Suunta on sinänsä nyt aivan oikea, että tähän rahoituskysymykseen ja muihin asioihin on alettu kiinnittää enemmän huomiota. Kuitenkin toimenpiteitä pitäisi ehdottomasti vielä kiristää, jotta pääsisimme tästä epäterveestä kuviosta kokonaan eroon ja saisimme palautettua suomalaiseen mediakenttään tasapuolisuuden, aidon puolueettomuuden sekä luotettavuuden.

Tärkeä arvo on myös se, että lähtökohdat eri medioilla ovat samalla viivalla, jolloin jonkin toisen median kyky keskittyä sisällön luomiseen ei ole helpompaa tai enemmän ohjailtavissa ulkopuolelta kuin jonkun toisen.

Minkä tahansa liiketoiminnan yksi osa-alue on rahoituksen etsiminen ja järjestäminen. On hyvin haitallinen osa toimintaa ja vääristää kilpailua, mikäli yksi toimija saa perusteettomasti etua lain nojalla. Valtiovetoisesta mediajätistä on yksinkertaisesti asteittain hankkiuduttava eroon tai pikemminkin etsittävä sille kunnollisia toimintamalleja jatkossa.

Risto Helin

Vaasa