Yleisöltä

Varhaiskasvatuksen opettajapulan ratkaisuna yliopiston opettajakoulutuksen aloituspaikkoja on lisättävä

Ilkka-Pohjalainen-lehdessä on käsitelty varhaiskasvatuksen opettajapulaa. Keskustelu on kiihtynyt, koska nykyisen lain tavoitteet eivät toteudu yhdenvertaisesti ilman tarvittavaa määrää yliopistollisen koulutuksen suorittaneita opettajia.

Keskustelussa on syytä muistaa, että varhaiskasvatus on osa opetusministeriön alaista kasvatus- ja koulutusjärjestelmää, ei sosiaalihuoltoa.

Varhaiskasvatuslaki laadittiin tutkimustietoon pohjaten turvaamaan jokaiselle lapselle laadukas pedagoginen varhaiskasvatus ja luomaan selkeä koulutuksellinen jatkumo varhaiskasvatuksesta esi- ja perusopetukseen.

Lain kelpoisuudet ja henkilöstörakenne säädettiin nostamaan henkilöstön koulutustasoa, minkä avulla vaativat sisällölliset tavoitteet voidaan toteuttaa.

Monialaisen osaamisen vakuudeksi laissa selkiytettiin eri ammattiryhmien tehtävänimikkeet. Varhaiskasvatuksen opettajalta edellytetään kasvatustieteellistä opettajankoulutusta, varhaiskasvatuksen sosionomilta sosiaalialan ammattikorkeakoulututkintoa.

Eri koulutusten tuottamaa omaa osaamista voidaan siis tulevaisuudessa kohdentaa näiden ammattinimikkeiden mukaisesti varhaiskasvatuksessa.

Keskeistä on tunnistaa, etteivät koulutukset ole sisällöltään samoja. Nyt on tärkeää, että kaikissa varhaiskasvatuksen eri tehtäviin valmistavissa koulutuksissa keskitytään kehittämään koulutusten sisältöjä vastaamaan lain määritelmiä.

Urakehityksestä puhuttaessa on hyvä muistaa, että myös sosionomeilla on opettajien tavoin mahdollisuus kouluttautua päiväkodin johtajaksi suorittamalla kasvatustieteen maisteritutkinto.

Opettajapulan taustat ulottuvat varhaiskasvatuslain muutosta kauemmaksi historiassa. Yliopistojen koulutusmäärät ovat olleet jo pitkään täysin riittämättömiä.

Pahimmillaan varhaiskasvatuksen opettajia koulutettiin yliopistoissa vuosittain vain muutama sata, kun nykyisin sisäänottomäärä on lähes 1 000.

Sosionomeja koulutettiin vuosia moninkertaisesti verrattuna yliopistolliseen opettajakoulutukseen. Varhaiskasvatuksen opettajakelpoisia sosionomeja valmistuu edelleen ammattikorkeakoulusta vuoteen 2023 saakka.

Varhaiskasvatuslaki ei ole luonut opettajapulaa, eikä sosionomien opettajakelpoisuus ole sitä ratkaissut. Tilanteeseen vaikuttaa lisäksi varhaiskasvatuksen työolot, jotka ovat heikentyneet jo pidemmän aikaa tehokkuusvaatimusten myötä.

Ratkaisuna on lisätä varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmääriä yliopistoissa, parantaa työoloja sekä turvata kaikkien ammattiryhmien edellytykset tehdä koulutustaan vastaavaa työtä. Tehtävänkuvien selkeyttäminen lisää alalla työskentelevien pitovoimaa.

Yliopistoilla on kyvykkyyttä lisätä aloituspaikkoja, siihen ei kuitenkaan vaatimuksista huolimatta ole suunnattu rahoitusta.

Anni-Maija Blomqvist

varhaiskasvatuksen erityisopettaja, KM

Reija Ahola

päiväkodin johtaja, KM

Helsinki

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Kommentoi

    Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje